AVITCID ja akne

Olen 19-vuotias tyttö ja kärsin parin vuoden ajan aknesta. Kun sitten viimein sain mentyä ihotautilääkärille, hän määräsi Isotretinoin-kuurin, joka auttoikin täydellisesti. Punaisia arpia jäi jonkun verran, mutta se oli pientä kun pääsi eroon niistä tuskastuttavan kipeistä pateista.

Kuitenkin noin puoli vuotta sitten alkoi ilmaantua taas vinkkejä lievästä aknesta. Tilanne ei ollut niin paha kuin aikaisemmin, mutta erittäin häiritsevä kuitenkin. Menin sitten taas samalle ihotautilääkärille jo valmistautuneena siihen, että joutuisin taas syömään sen ahdistavan isotretinoin-kuurin, mutta lääkäri määräsikin vain Avitcid-voidetta ja jotain liuosta iholle (olisiko ollut Dalacin..?). Olin varma, ettei tämä auttaisi, mutta niin vain kävi että auttoi! Ihoni parani taas lähes normaaliksi, mutta en uskaltanut lopettaa voiteen käyttöä, kun välillä kuitenkin ilmaantui muutamia yksittäisiä finnejä, enkä tiennyt mistä se johtui.
Hieman häiritsi se, että lääkärini ei antanut mitään ohjetta siihen, mitä tehdä jatkossa. Tuntui muutenkin vähän siltä, että hän ei itsekään uskonut pelkkien voiteiden tehoon, mutta ei vaan halunnut määrätä isotretinoin-kuuria minulle, koska viimeksi sen kanssa oli vähän ongelmia.

Nyt Avitcid-voide on sitten lopussa ja välillä tulee jonkin verran finnejä, mutta mistään aknesta ei voi puhua. Hieman pelottaa alkaa käyttää taas "normaaleja" tuotteita, ettei ongelma vaan palaa. Siispä kysyisinkin, onko kellään samantapaista tilannetta ja miten hoidatte ihoanne? Käytän öisin Aqualan L -voidetta ja päivisin Nivean Light Moisturizing -voidetta, joka on toiminut tosi hyvin. Sain kuitenkin siskoltani Lumenen Arctic Touch -kasvovoiteen (se sininen putkilo, joka sisältää lähdevettä ja hydroxylitolia), jota olen nyt käyttänyt osaamatta päättää onko se hyvää iholleni vai ei...

Eli jos jollain on jotain muita vinkkejä kuin käynti kosmetologilla tms. (olen köyhä opiskelija eikä juuri nyt ole todellakaan varaa sellaiseen..) niin kertokaa ihmeessä! Kiitos! :)
1613200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

uusia reseptin ja jatkaa satunnaisesti avitcidin käyttöä. Mulle ainakin lääkäri antoi heti alkuun ohjeet määrätessään oricyklin kuurin ja avitcidin että kuurin jälkeen voin käyttää avitcidiä huoletta jos se tehoaa ainakin muutamana päivänä viikossa.

Äänestä
  • kiitos neuvosta! sitä juuri mietinkin, että onko Avitcidiä turvallista käyttää vaikka akne olisi lähes parantunut.. kun minulla se ainakin aiheutti jonkin verran ihon hilseilyä ja teki ihosta inhottavan kiristävän ja kuivan tuntuisen (mikä ei tietenkään ole yllätys kun on kuitenkin kyse melko voimakkaasta aknevoiteesta).

    Äänestä

Mulla on sama ongelma, olen susta 7 vuotta vanhempi! Oon syönyt ruoccutanit ja antibiootit. Auttoivat pariksi vuodeksi. Nyt ongelma on tullut takaisin. Oon ihan epätoivoinen. Skinoren -voidetta olen käyttänyt, mutta se ei auta mitään. :/

Onko neuvoja?

Äänestä
  • Kannattaa kokeilla akupunktiota. Itselläni ainakin ihon kunto parantunut. Ei tosin ole mikään yhdenyön ihmekeino, vaan vaatii todennäköisesti käymistä pitkän ajan hoidoissa.

    Mutta ainakin auttaa ilman lääkkeitä, ja vaikuttaa juuri sinne missä ongelma on.

    Äänestä

  • Olen 30 vuotias ja mulla on ollut viisi vuotta ongelmana akne. Ongelma alkoi keväällä ja aurinko pahentaa tilannetta. Ensin aknea ole pelkästään otsassa ja sitten myös poskista tuli ongelma-alue. Söin Roaccutan kuuria, mutta en tarpeeksi pitkään. Roaccutan auttoi, mutta nyt otsa on jälleen ongelma-alue. Minua on häirinnyt se, että viisitoista vuotiaana minulle tuli myös akne ja siihen löytyi nopeasti hoito - muu kuin Roaccutan. Asia hoitui silloin lääkkeellä täysin ja vieläpä nopeasti. Nyt soitin lääkärikekukseen, jossa minulle oli tuolloin viisitoista vuotta sitten määrätty ongelmaani lääke. En uskonut, että tietoa enää löytyisi, mutta löytyihän se! Kyseinen lääke oli ollut juurikin Avitcid! Outoa, kun lääkärit eivät oman kokemukseni mukaan enää kokeile muita hoitokeinoja Akneen kuin pelkästään Roaccutania! Ehkä tässä olisi skarppamisen paikka !!! Toivon että Avitcid auttaa tälläkin kertaa ..

    Äänestä

  • maria-- kirjoitti:

    Kannattaa kokeilla akupunktiota. Itselläni ainakin ihon kunto parantunut. Ei tosin ole mikään yhdenyön ihmekeino, vaan vaatii todennäköisesti käymistä pitkän ajan hoidoissa.

    Mutta ainakin auttaa ilman lääkkeitä, ja vaikuttaa juuri sinne missä ongelma on.

    Hei!

    Haluaisin kuulla lisää kommentteja aknen kanssa kamppailleiden kokemuksista, esim. juuri akupunktiosta, hyvistä ja luotettavista hoitopaikoista jne.

    Itse olen kärsinyt aknesta murrosikäisestä asti (välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän) ja nyt jo kolmekymppinen ja asiaan aika lailla turhautunut...Olen kokeillut Roacuttanit, tetrasykliinit , e-pillerit ja kaikenlaiset voiteet ja pesuaineet...Minkään en ole varsinaiseti huomannut parantavan asiaa...Samoin ruokavalion muutoksia tehnyt jne.

    Akupunktio kiinnostaa kovasti hoitomuotona, mutta en oikein uskalla mennä kelle tahansa...Onko hyviä ehdotuksia tai kokemuksia?

    Äänestä

Schrammek yrttisyväkuorinta auttaa...niin arpiin kuin akne ihoonkin...
kysyppä kosmetologiltasi..tampereella tekee ainakin kauneushoitola merja nurmisto.
suosittelen..

Äänestä
  • Eihän täällä saisi mainostaa...???

    Äänestä

Hei,miten sinulla iho reagoi kun aloitin kyseisen voiteen käytön?Minulla ollut nyt avitcid käytössä kohta kolme viikkoa ja naama on ihan kauheassa kunnossa.Suorastaan "räjähti kaikki finnit pintaan",ihoni on paljon huonommassa kunnossa kuin ennen tämän voiteen aloittamista.Ohjessa kyllä sanotaan että akne voi pahentua alussa,mutta pitäisi tasoittua 2-3 viikon kuluttua.Minulla taas naama menee päivä päivältä yhä huonompaan kuntoon,siis aivan karmean näköinen nyt.Voikohan olla että voide ei sovi minun iholle..Mietinkin että pitäisköhän avitcidin käyttö lopettaa,koska meni iho todella huonoon kuntoon...

Äänestä
  • hei mulla ihan sama ongelma!pitäiskö ihan suosiolla lopettaa käyttö, otsa ihan kauheessa kunnossa!palautuuko iho takaisin vai jääkö nää finnit mitä tuli ton avitcidin aikana?mulla ei mitään aknea ole, mutta useita finnejä otsassa.
    olen aika turhautunut, mikään ei tunnu tehoavan, vaikka ongelma ei niin paha olekaan.lopetanko siis vain noiden aineiden käytön ja pesen vain kylmällä vedellä?

    Äänestä

  • pöö- kirjoitti:

    hei mulla ihan sama ongelma!pitäiskö ihan suosiolla lopettaa käyttö, otsa ihan kauheessa kunnossa!palautuuko iho takaisin vai jääkö nää finnit mitä tuli ton avitcidin aikana?mulla ei mitään aknea ole, mutta useita finnejä otsassa.
    olen aika turhautunut, mikään ei tunnu tehoavan, vaikka ongelma ei niin paha olekaan.lopetanko siis vain noiden aineiden käytön ja pesen vain kylmällä vedellä?

    Minä lopetin tuon voiteen käytön,joka aamu vaan pahemman näköinen iho.Ihme voide,en uskaltanut jatkaa jos se vaan koko ajan pahentaa.Mulla ollut nyt viikon käytössä Basiron voide ja Basiron Wash geeli ja iho on alkanut parantumaan,on paljon paremmassa kunnossa kuin Avitcid käytön aikana.Minullakaan ei ollut pahaa aknea,mutta kuitenkin jonkun verran finnejä.Suosittelen ainakin kokeilemaan tuota Basironia,tehoaa sellaiseen lievähköön akneen.Ja sitten on olemassa vielä Brevoxyl voide,näissä kummassakin on sama vaikuttava aine bentsoyyliberoksidi ja näitä saa apteekista ilman reseptiä.Brevoxyl on mulla myös auttanut,se vaan kuivattaa aika paljon ainakun minulla.Kannaattaa ainakin kokeilla jompaa kumpaa näistä.Itse en enää Avitcidia naamaan laita!

    Äänestä

Moikka, olen 17 vuotias jäbä, ihoni on aika huono mustapäitä ja finnejä löytyy. kokeillut kaikenlaisia apteekin tuotteita mutta mitkään ole auttanut.
joten paljonko maksaisi lääkärissä käyminen? ja avitcid hinta? voisiko joku vastata mahdollisimman nopeasti. halu lääkäriin todella iso.

Äänestä

Hei! Voit käydä lääkärissä terveyskeskuksessa tai koulunlääkärillä, jos opiskelet, ja hän voi kirjoittaa sulle reseptin avitcidia varten. Tuubi maksaa muistaakseni noin 20 euroa, mutta kestää monta kuukautta - jopa vuoden. Kannattaa mennä pian lääkäriin, ettet joudu kärsimään ihosta niin kauan, että tulee arpia. Avitcid muuten hoitaa myös pieniä arpia!

Äänestä
  • ps. niin ja siis koska olet alaikäinen, terveyskeskuslääkäri on sinulle ilmainen!

    Äänestä

onko tuo avitcid hyvä keskivaikeaan akneen?

Äänestä

avitcid kuorii ja työntää finnit ulos. aluksi siis iho kuivuu, pahenee, ällöstyy! itse olen käyttänyt nyt kuukauden! enkä lopeta! melkein vaivuin epätoivoon ja kävin läääkärissä uudestaan. aion jatkossa käyttää kerran viikossa ja silloin jos näppyjä ilmesttyy! suosittelen myös homeopatiaa (vaikka en itse usko moiseen, popsin myös heidän määräämiä pillereitä!!) ja sitten kunnon yöunet, ulkoilu ja ennenkaikkia terveellinen ruokavalio :) terv. tyttö 18v.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikäs nyt neuvoksi? kirjoitti:

Olen 19-vuotias tyttö ja kärsin parin vuoden ajan aknesta. Kun sitten viimein sain mentyä ihotautilääkärille, hän määräsi Isotretinoin-kuurin, joka auttoikin täydellisesti. Punaisia arpia jäi jonkun verran, mutta se oli pientä kun pääsi eroon niistä tuskastuttavan kipeistä pateista.

Kuitenkin noin puoli vuotta sitten alkoi ilmaantua taas vinkkejä lievästä aknesta. Tilanne ei ollut niin paha kuin aikaisemmin, mutta erittäin häiritsevä kuitenkin. Menin sitten taas samalle ihotautilääkärille jo valmistautuneena siihen, että joutuisin taas syömään sen ahdistavan isotretinoin-kuurin, mutta lääkäri määräsikin vain Avitcid-voidetta ja jotain liuosta iholle (olisiko ollut Dalacin..?). Olin varma, ettei tämä auttaisi, mutta niin vain kävi että auttoi! Ihoni parani taas lähes normaaliksi, mutta en uskaltanut lopettaa voiteen käyttöä, kun välillä kuitenkin ilmaantui muutamia yksittäisiä finnejä, enkä tiennyt mistä se johtui.
Hieman häiritsi se, että lääkärini ei antanut mitään ohjetta siihen, mitä tehdä jatkossa. Tuntui muutenkin vähän siltä, että hän ei itsekään uskonut pelkkien voiteiden tehoon, mutta ei vaan halunnut määrätä isotretinoin-kuuria minulle, koska viimeksi sen kanssa oli vähän ongelmia.

Nyt Avitcid-voide on sitten lopussa ja välillä tulee jonkin verran finnejä, mutta mistään aknesta ei voi puhua. Hieman pelottaa alkaa käyttää taas "normaaleja" tuotteita, ettei ongelma vaan palaa. Siispä kysyisinkin, onko kellään samantapaista tilannetta ja miten hoidatte ihoanne? Käytän öisin Aqualan L -voidetta ja päivisin Nivean Light Moisturizing -voidetta, joka on toiminut tosi hyvin. Sain kuitenkin siskoltani Lumenen Arctic Touch -kasvovoiteen (se sininen putkilo, joka sisältää lähdevettä ja hydroxylitolia), jota olen nyt käyttänyt osaamatta päättää onko se hyvää iholleni vai ei...

Eli jos jollain on jotain muita vinkkejä kuin käynti kosmetologilla tms. (olen köyhä opiskelija eikä juuri nyt ole todellakaan varaa sellaiseen..) niin kertokaa ihmeessä! Kiitos! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu