Uusimmasta venelehdestä lukaisin että pursi on oivallinen apuväline päästä irti idioottimaisesta ja stressaavasta aikatauluihin ja suorittamiseen perustuvasta elämäntyylistä. Elämäntapapurjehtijoiden puolesta toivon että se olisi myös ainoa tapa. Mahtaisi muuten maailmanmatkaajaa harmittaa, jos esim. kipeasti tarvittavalle varaosan tai tarvikkeen saatavuus perustuisi myyjän ehtimiseen tai viitsimiseen, mikä sekään ei olisi mitenkään ennustettavissa edes vuoden tarkkuudella.
Oma reissuni sen kuin odottelee toteutumistaan, kun kukaan ei ole sitten Dunkerin pystynyt hyvistä suunnitelmistaan huolimatta toteutuksellaan todistamaan että kuka tahansa voi rakentaa oman veneen vaikkapa kerrostalolähiön autopaikalla ilmaisista materiaaleista ja purjehtia sillä ilmaiseksi maailman ympäri. Joka projektissa voimapaperia tarvitaan helvetisti, ellei enemmänkin, ja jos ei sitä löydy jää homma kesken. Siitä olen kuitenkin tyytyväinen itseeni, että tämä pettymys kaikkiin pieleen menneihin projekteihin voittaa vahingonilon.
Oma reissuni sen kuin odottelee toteutumistaan, kun kukaan ei ole sitten Dunkerin pystynyt hyvistä suunnitelmistaan huolimatta toteutuksellaan todistamaan että kuka tahansa voi rakentaa oman veneen vaikkapa kerrostalolähiön autopaikalla ilmaisista materiaaleista ja purjehtia sillä ilmaiseksi maailman ympäri. Joka projektissa voimapaperia tarvitaan helvetisti, ellei enemmänkin, ja jos ei sitä löydy jää homma kesken. Siitä olen kuitenkin tyytyväinen itseeni, että tämä pettymys kaikkiin pieleen menneihin projekteihin voittaa vahingonilon.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ja osaa tuoda oravanpyörän myös purjehdukseen. Veneen pitää olla suorituskykyinen, mahdollisimman nopea. Onhan kamalaa jos purjehdusaika pitenee 6 tunnista 6 tuntiin 10 minuuttiin. Aikataulut muodostuvat tästä helposti, satamaan pitää ehti viimeistään kello 14 saadakseen hyvän paikan. Tämä määrittää aamulla lähtöajankohdan ja siten heräämisajankohdan ja kello soi. Satamaan tultaessa pitää juosta varaamaan tilaussauna jotta ilta saadaan kiinnitettyä kelloon. Satamaansaapumisajan ja saunan välinen aikaikkuna mahdollistaa kurinalaisen iltapäivän vieton jne.
Lähivesillä oravanpyörästä onkin vaikea vielä päästä irti, jos joka ilta pitää saada paikka satamasta ja muutenkin purjehdukset ovat lyhyitä pätkiä ruuhkaisissa vesissä. Tehokas irtautuminen oravanpyörästä onnistuu pidemmillä purjehdusmatkoilla, jolloin ei ole kiirettä ja seuraava satamakin on useamman päivän ellei viikkojenkin päässä. Aikatauluista on turha yrittääkään pitää kiinni pitkillä matkoilla, kun niin paljon riippuu keleistä ja tuulista. Turha itseään stressata sellaisella, joka ei ole omassa hallinnassa. Jos määränpäähän saapuminen sattuu osumaan pimeään yöaikaan ja rantautuminen tuntuu haastavalta, voi jäädä lähistölle odottelemaan aamun sarastusta ja rantautua vasta sitten. Prusakitkin pääsivät jutun perusteella muistaakseni aikatauluahdistuksesta vasta Tyynellämerellä.
Toisaalta oravanpyörä ja aikataulut ovat jotain, mitä ihan itse rakennamme omissa päänupeissamme, joten ne ovat omasta tahdosta kiinni, eivät maantieteellisestä sijainnista. Oravanpyörästä voi irtautua kotosallakin, jos on riittävästi tahdonvoimaa, tai vastaavasti voi yrittää takertua aikatauluihin myös keskellä valtamerta, niin turhaa kuin se onkin. Eittämättä aikatauluista ja oravanpyörästä luopuminen käy kuitenkin helpommin kaukana ns. normaaliarjesta, kotoisista työympyröistä ja niiden aiheuttamista paineista.
Jos ihmisellä taipumus oravanpyörään yhdessä asiassa on kaikki asiat oravanpyöriä.Tarkemmin ajatellen mitähän koko sana tarkoittaneekaan.
Taitaa olla sinulle luonnollinen olotila?
Hyppäsin pois vajaa parikymmentä vuotta sitten,jälkeenpäin ajatellen edellinen kirjoitukseni oikein.
http://www.runtjorden.com/
Irti oravanpuorästä. Kesken maanantaipalaverin, on hyvä ilmoittaa lähtevänsä kahdeksaksi vuodeksi tutkimaan maapalloa. Mutta ajetaanko silloin kohti jotain, vai pois jostain? Löydetäänkö koskaan perille? Löytysikö hän itsensä kellumasta keskeltä Intian Valtamerta?
Rahaa ainakin jenkki eläkeläisille,oravanpyörään jääneet.