Muukalainen jostain: Miten tapahtumat saivat alkunsa

Mr.Murder

Kaikki oli ollut rauhallista eräässä Suomen kolkassa olevassa peräkylässä. Kukaan ei sinne pahemmin eksynyt. Kaikki alkoi siitä, kun Taatelisen isännän lehmät tapettiin. Aamuun mennessä lehmät olivat kuivia, sillä verta ei ollut ollenkaan. Se siinä oli outoa. Eräs mies kertoi, että hän oli nähnyt, kun maissipellolla liikkui jokin. Tämä oli hyvin outoa. No, eräänä lauantai-iltana päätettiin mennä tutkimaan maissipeltoa ja siellä ei nähty ketään, kunnes eräs tutkijoista katosi kummallisesti. Hänen ei uskota lähteneen omille teilleen itse, vaan sanotaan, että jokin vei hänet...
Maissipeltoa pelättiin hirveästi ja lapsia kiellettiin menemästä sinne, eikä kukaan sinne halunnutkaan mennä.
Eräänä päivänä kadonneen tutkijan verinen lippis löytyi tien vierestä. Silloin kaikki olivat varmoja, että jokin asuu maissipellossa ja haluaa kostaa.

7

545

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eidur Gudjohnsen

      Nimismies soitti paikalle Hannu Karpon, Juhan af Grannin sekä Timo Koivusalon. Karpo juoksi pellolle karvamikki ja -lakki varustuksenaan. af Grann selosti tapahtumien kulkua ja Koivusalo ohjasi. Nimismies - Esko Nikkarin näköinen mies muuten - myhäili viiksiinsä. Näillä on saatana karkotettu pahempiakin. Menen illalla saunaan. Ja pistän EU:lle tukihakemukset kun ei maissi saatana kasva pakkasessa, justiinsa niinku Wahlroosi neuvoi.

      • Gurg Watson

        Silloin paikalle säntäsi Taatelisen isäntä alasti. - Minä se tapoin omat lehmäni ja join niitten veren, hän uhosi ja paukutti rintaansa.
        - Tutkijankin tapoin, hän jatkoi uhoamistaan hypellen tasajalkaa. Taatelisen isännän esiintymisen taiteellinen alkuvoima sai läsnäolijat haltioihinsa, ja hänet valittiinkin oitis edustamaan Suomea tulevissa Euroviisuissa, sekä luonnollisesti Keskustan kansanedustajaehdokkaaksi.

      • Slock
        Gurg Watson kirjoitti:

        Kamera kaatui kun Kurppa ryntäsi mikki ojossa kohti Taatelisen isäntää, katsojat näkivät "Kurpalla on asjaa" lähetyksessä jotakin ennennäkemätöntä; verinen isäntä vajosi polvilleen lumihankeen ja puhui kielillä, Kurppa sieppasi reuhkan päästään ja peitteli sillä taatelisen isännän intiimeimpiä paikkoja.
        "Tehkää nyt helvetti joku jotakin!" Kurppa karjui päälaki höyryten, rillit jäisen huurteen peitossa.
        Kamera nousi taas pystyyn mutta Taatelisen isäntä oli työntänyt objektiiviin naamansa kiinni ja jokelteli siihen sekavia. Juontaja Kurppa hakkasi isäntää karvareuhkallaan ja miljoona ihmistä katseli ruuduistaan kun yleinen tappelu ja rähinä oli jo valloillaan ennenkuin ruutuihin ilmestyi armeliaasti "pahoittelemme häiriötä."

      • John Holmes.
        Slock kirjoitti:

        Taatelisen isäntä päästi röhönaurun ja alkoi pukea vaatteita ylleen. - Kyllä varmaan Hannu saatiin sinun ohjelmallesi ainakin miljoona uutta katsojaa, hän jatkoi naurusta hytkyen. Nimismies oli samaa mieltä. - Ja ajatelkaapa, miten monta matkailijaa tämä tempaus houkuttelee meidän pitäjään, nimismies hykerteli.

      • Zipp Burgerstein
        John Holmes. kirjoitti:

        Taatelisen isäntä päästi röhönaurun ja alkoi pukea vaatteita ylleen. - Kyllä varmaan Hannu saatiin sinun ohjelmallesi ainakin miljoona uutta katsojaa, hän jatkoi naurusta hytkyen. Nimismies oli samaa mieltä. - Ja ajatelkaapa, miten monta matkailijaa tämä tempaus houkuttelee meidän pitäjään, nimismies hykerteli.

        Silloin Johan af Grann tempaisi esiin sädepistoolinsa. - En ole Johan af Grann! Olen ufomies Siriuksesta, hän raakkui steppaillen samalla jotain outoa tanssia. - Maksakaa heti 1000000000000000000 euroa, tai syön loputkin lehmänne, hän vaahtosi.

      • Fox-zap
        Zipp Burgerstein kirjoitti:

        Silloin Johan af Grann tempaisi esiin sädepistoolinsa. - En ole Johan af Grann! Olen ufomies Siriuksesta, hän raakkui steppaillen samalla jotain outoa tanssia. - Maksakaa heti 1000000000000000000 euroa, tai syön loputkin lehmänne, hän vaahtosi.

        "Juhana, kertoisitteko katselijoille mistä tässä on nyt oikein kyse." Kurppa sanoi ja lähestyi sädepyssyään heiluttelevaa Juhania.
        "Fyrkat pöytään tai täältä pesee!" Juhan kiljui.
        "Rauhallisesti nyt, ihan rennosti vaan!" Nimismies Turakainen sanoi vapisevalla äänellä.
        Juhan osoitteli sädepyssyllään milloin Kurppaa ja kameramiestä, milloin Turakaista ja Taatelisen isäntää ja kaikenaikaa Kurppa lähestyi hiljaa uhkaajaa.
        "Ähä!" Kurppa tökkäsi etusormensa sädepyssyn piippuun ja virnisti pirullisesti, Juhan ällistyi ja tuijotti epätoivoisena pyssyään. Sitten hän laukaisi.
        ZAPP! -KABOOOM!! Sädetussari pullistui ja räjähti Juhanin kädessä, Kurppa lensi hankeen perseelleen naama mustana mutta Juhanin rintaan iskeytyi aseen fotoni-lukko. Juhani kaatui ähkäisten lumeen ja hänen jalkansa vavahtelivat vielä hetken, sitten ei enää mitään.

        "Kurppa! Miten kävi?" Nimismies ryntäsi pöllästyneen Kurpan luo ja ravisteli tätä. Taatelisen isäntä alkoi taas hyppimään ja ulvomaan, lumi vain pöllysi käsiään heiluttelevan ja kiljuvan miehen jalkojen alla ja kamera kuvasi kuinka hän hihitellen heitti kuperkeikkaa lumisella pellolla.
        "Minähän tiesin! Hallelujaa! Minähän tiesin kaikenaikaa!" Mies kiljui taivaalle kädet huitoen villisti.
        "Katsokaa!" Kameramies huusi.
        Juhanin ruumis alkoi liikkua. Hänen silmänsä avautuivat ja suu irvisti, sitten hänen kaulansa alkoi venyä ja koko pää irtosi ilkeästi maiskahtaen. Irronneen pään korvista kasvoi vauhdilla jotakin ja vihreä kieli lipoi herkeämättä ilmaa. Kaikki tuijottivat tapahtumaa ääneti ja kun päähän oli kasvanut viimein nahkaiset lepakonsiivet niin pellolla oleva porukka säntäsi suinpäin karkuun.
        Irtopää nousi ilmaan ja irvisteli kieltään lipoen pakeneville ihmisille, sitten se lentää lepatti huojahdellen kohti Taatelisen isännän tornimaista AV -rehuvarastoa, sen juuresta nousi ilmaan höyryä ja se värähteli.

      • toivoton, iloton, onnellinen
        Fox-zap kirjoitti:

        Olio jatkoi matkaansa kohti Ajankohtaisen kakkosen muukalaisiltaa. Sinne oli kokoontunut parisenkymmentä Suomen kantavaa voimaa. Karmeaa keskustelua seurasi samaan aikaan suorana lähetyksenä kolme miljoonaa silmäparia.
        "No, olio, miten kommentoit Päivi Räsäsen väitettä siitä, että ufomiehet ja -naiset ovat moraalittomia, eikä niitä tulisi sallia?" toimittaja kysyi oliolta tuijottaen sitä tiukasti.
        "Olen sitä mieltä että.."
        "Nopeasti nyt !"
        "..että, ufo-oliot tulisi.."
        "Ihan lyhyt kommentti !"
        "...ottaa kansanedustajaehdokkaiksi".
        "Selvä, entäs mitä sanoo imaami Allah Ödsalan tähän?"
        "Meitä sorretaan täällä ! Kristityt ja ufo-oliot sortaa ! Mulla on Vicksit loppu, ko ääni on menny nii kimeäksi "

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3445
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe