Onnellisesti plussasin tuossa reilu viikko sitten ja tänään tein vielä mieleni rauhaksi testin ja vahva viiva sitten siihen tulikin. Nyt kuitenkin olo on sekava. Mieheni kanssa ollaan iloisia asiasta. Omaa mieltäni kuitenkin kaihertaa, se että tämä kävi näin helposti, vain 2kk yrittämisen jälkeen. Olen jotenkin saanut itseni vakuutettua, että vielä jotakin ikävää sattuu. Muutenkin mielialani menee vuoristorataa.
Mieltä painaa myös se, että en oikein uskalla töissä sanoa asiaa. Äitiyslomani tarkoittaa muutoksia työpaikallani. Oikeastaan olen ainut henkilö, joka osaa tehdä sitä hommaa jota teen. Miten pääsisin näistä ikävistä ajatuksista eroon? Haluaisin nauttia olostani ja olla onnellinen!
Mieltä painaa myös se, että en oikein uskalla töissä sanoa asiaa. Äitiyslomani tarkoittaa muutoksia työpaikallani. Oikeastaan olen ainut henkilö, joka osaa tehdä sitä hommaa jota teen. Miten pääsisin näistä ikävistä ajatuksista eroon? Haluaisin nauttia olostani ja olla onnellinen!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla oli samanlaisia fiiliksiä tosi pitkään. Nyt menossa rv 20. Me ehdimme juuri ja juuri lähettää varovaisen toiveen lapsesta, kun se jo oli totta. Pillereiden lopettamisen jälkeen tärppäsi heti ensimmäisestä kierrosta. Aloin välittömästi ajattelemaan, että se ei voi olla näin helppoa! Varsinkin kun olin lukenut vauva- ja odotuspalstoja, joilla tuskaillaan raskautumisen vaikeutta. Lisäksi minulla ei ollut (eikä oikeastaan vieläkään ole ollut) mitään raskausoireita. np-ultraan asti olin varma, että vielä jotain menee vikaan, enkä osannut edes paljoa ilota koko raskaudesta, ikäänkuin valmistin itseäni siihen, että jotain ikävää tapahtuu.Vaikka tuskimpa se olisi ollut yhtään helpompaa "valmistautumisesta" huolimatta. Ultran jälkeen psyykkasin itseni väkisin unohtamaan ikävät ajatukset. Vieläkin välillä tulee ajatus, että viimeistään synnytyksessä menee jokin pieleen ja lapseni saa ikuisen aivovaurion. Mutta heti perään melkein nauran itselleni; miksi en nauttisi tästä raskaudesta ja ihanista potkuista, kun kaikki kuitenkin on nyt hyvin. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, mutta sama pätee myös muuhun kuin lapseen; en minä joka päivä murehdi, että mitä jos mieheni jää auton alle tms.
Itsestäni tuntui aluksi, että koska en joutunut käymään läpi raskasta ja pitkää raskautumisen odotusta, en ansaitse tätä onnea ja että se viedään minulta pois. Mutta onhan pienokaiseni silti ansainnut syntyä, vaikka kaikki kävikin niin helposti=) Ja mitä työhösi tulee, ei sinun tarvitse elää vain työllesi! Olisihan se hullua, jos et koskaan tekisi lasta vain sen takia, että sinua tarvitaan työpaikallasi. Pomollasi on 8 kk aikaa etsiä/kouluttaa sinulle seuraaja, se on hänen tehtävänsä, ei sinun ongelmasi. Kyllä ihmisen pitää saada elää elämää, vaikka olisi työpaikalleen tärkeä. Onnellista odotusta, kyllä se iloksi muuttuu!!
Kiitos viestistäsi! Yllättävää kuinka samat ajatukset sulla on ollut kuin meikäläisellä. Kaikki vaan tapahtui niin yhtäkkiä. Luulin, että raskautta pitää odottaa ainakin puoli vuotta tai enemmän. Näin on ollut ainakin ystävieni kohdalla.
Pitää nyt yrittää ajatella positiivisemmin ja ajatella välillä vaan omaa itseään.
Ainakin tällä hetkellä tuntuu pikkuisen paremmalta. :)
Tiedätkö, luulen että tuo hämmästyminen tulee kaikille, joilla tärppää =) Me yritettiin lasta yli vuosi, ja olin silti ihan äimänä kun tulin raskaaksi! Vaikka olin sitä niin toivonut, aloin heti todistelemaan itselleni, että ei tämä kuitenkaan kestä, kesken menee tai lapsi on vammainen. Ei voi uskoa sitä onnea joka kohtaa!
Olen vasta raskausviikolla 9, joten mikään ei ole varmaa. Pelkään keskenmenoa ihan hirveästi, enkä todellakaan tiennyt että tämä raskaanaolo päihittää kaikki ne yritysajan murehtimiset =) Vaikka en siis vielä osaa iloita raskaudesta oikeastaan yhtään, olen iloinen kun tiedän että minulla on sittenkin mahdollisuus tulla luomusti raskaaksi. Jotain positiivista siis näen hommassa kuitenkin vaikka keskenmeno tuliskin.
En tiedä katoaako nämä negatiiviset ajatukset vai säilyykö ne koko raskausajan? Ajatelkaas mitä sitten pitääkään murehtia kun lapsi on syntynyt! Huu, ainakin 20 vuoden pelko ja hermoiluaika =)