Kun maailma jäätyy.
Virta väristää selkää.
Toimettomuus, avuttomuus.
Häpeä, syyllisyys.
Väsyneet jäsenet
Eivät kipua tunne
Eivät tyydytystä.
Eivät nautintoa, iloa.
Ruumis hohkaa kylmää luuta
Valo ei pääse läpi ikkunan.
Rakkauden kosketus
Ei tunnu, eikä maailman
Menettäminen ole uhraus.
Käsi tavoittelee katkaisijaa,
Lupaa vaipua jo alle maan.
Lemmen henkäys huurtuu
Jo matkalla
Sormenjälkinä vartaloon.
Raekuuro suolaisten kyynelvirtojesi perästä.
Kirvelee rikotulla ihollasi.
Tämänkö halusit tuntea?
Surkea esitys.
Huono, niin saatanan surkea!
Se saa meidät tekemään vastoin tahtoamme.
Vastoin itseämme.
Se kouriintuu sisimpääsi.
Kynnet sen iskeytyvät lihaasi.
Tekee mieli huutaa maailma irti radaltaan.
Ei voi, suu sidottu, kohtalo ennalta päätetty.
Sun on jaksettava.
Olethan ihminen, velkaa elämäsi.
Inho intohimo, pieni matka on
Välillä niiden.
Älä välitä, vielä koittaa huominen.
En saa enää kiinni tunteeseen.
Kaikki painaa liikaa
Sisälläni koulii tuhat vasaraa.
Hakaten sampoaan
Muottiin rautaiseen.
Anna unohtaa,
Anna levähtää.
Raudoita sydämeni ja lähde pois.
En kaipaa enempää.
En halua
Nähdä itseni katoavan minulta.
Vieraannun yö yöltä enemmän.
Haluaisin olla, kuka olin joskus.
Tai joku, joka en koskaan ole ollutkaan.
Virta väristää selkää.
Toimettomuus, avuttomuus.
Häpeä, syyllisyys.
Väsyneet jäsenet
Eivät kipua tunne
Eivät tyydytystä.
Eivät nautintoa, iloa.
Ruumis hohkaa kylmää luuta
Valo ei pääse läpi ikkunan.
Rakkauden kosketus
Ei tunnu, eikä maailman
Menettäminen ole uhraus.
Käsi tavoittelee katkaisijaa,
Lupaa vaipua jo alle maan.
Lemmen henkäys huurtuu
Jo matkalla
Sormenjälkinä vartaloon.
Raekuuro suolaisten kyynelvirtojesi perästä.
Kirvelee rikotulla ihollasi.
Tämänkö halusit tuntea?
Surkea esitys.
Huono, niin saatanan surkea!
Se saa meidät tekemään vastoin tahtoamme.
Vastoin itseämme.
Se kouriintuu sisimpääsi.
Kynnet sen iskeytyvät lihaasi.
Tekee mieli huutaa maailma irti radaltaan.
Ei voi, suu sidottu, kohtalo ennalta päätetty.
Sun on jaksettava.
Olethan ihminen, velkaa elämäsi.
Inho intohimo, pieni matka on
Välillä niiden.
Älä välitä, vielä koittaa huominen.
En saa enää kiinni tunteeseen.
Kaikki painaa liikaa
Sisälläni koulii tuhat vasaraa.
Hakaten sampoaan
Muottiin rautaiseen.
Anna unohtaa,
Anna levähtää.
Raudoita sydämeni ja lähde pois.
En kaipaa enempää.
En halua
Nähdä itseni katoavan minulta.
Vieraannun yö yöltä enemmän.
Haluaisin olla, kuka olin joskus.
Tai joku, joka en koskaan ole ollutkaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Komeaa lyriikkaa. Sulla on sana hallussa.
Toivottavasti vielä saamme nähdä sellaistakin,
jossa näet valoa, lämpöä, rakkautta, toivoa;
-huominen ja tulevaisuus, johon kurottautua kuin
kukka kohti uuden päivän valoa, kohti elämää...
Niin valitettavan karun tutun kuulloista,
minunkin "entisestä elämästä", esim. tuo
"huutaa maailma irti radaltaan"... -tiedän tunteen.
PELASTAJA
Kerran olin minäkin, niin lyöty, niin lyöty,
melkeimpä syöty, täynnä pahan pahoja puremia,
viimeistä iskua vailla, hetkellä pimeyden,
luovutusta vaille, valmis jo manan maille.
Mutta onneksi, saapui pelastaja voitokas,
valkoisella ratsullaan, kun pimeyden ruhtinas,
lohikäärme, valheillaan, mut juuri oli lyönyt,
maahan jo tallannut. Sen iljetyksen, hirnuessa jo
voitonvarmuuttaan, silloin hädässäni muistin,
rukouksen, niin hädänhetkellä, kuoleman pelossa,
avukseni huusin, ja saapui Hän, Pelastaja,
voimallaan kirkkauden,-väkevyydellään, sen
sortajan kukistaen.
Pelastaja tuo ikuinen, totuuden sähkyvällä
miekalla, Hän löi ja leikkasi tuhoten, ylläni
korskuvan saastaisen, pimeyden iljetyksen.
Kirkkaasti niin löi, kokonaan sen hävittäen.
Totuuden valoa, kirkkautta hohtavaan terään sen,
ei jäänyt jäänyt pisaraa, ei roisketta
saastaisuuden.
Niin nosti Hän, minut kurjan ja haavoitetun.
Ylös maasta Hän minut lyödyn nosti, loasta,
saastasta puhdistaen ja haavani sitoen, minua
Hän hoiti, kuin omaa lastaan rakastaen.
Minut otti hän mukaansa huolehtien, mulle
lupauksen antaen, ett'valtakunnastaan
rauhanmaasta, maasta valon ja kirkkauden,
minäkin loasta nostettu, sieltä asuinsijan saan.