Tänään esiteltiin koululla eri suuntautumisvaihtoehtoja. Se tuntui tavallaan uudelta alulta, unelmalta jota lähdinkin hakemaan ja jolta se vielä tuntuu ennen kuin se todella putoaa niskaan täydellä painollaan muuttuen armottomaksi taisteluksi. Hyvältä se tuntui kuitenkin katsella listaa paikoista joihin voisi mennä kokemaan uusia asioita. Eri asia sitten onkin riittääkö uskallus todella pakata kimpsut ja kampsut ja lähteä vuodeksi Englantiin tai Saksaan. Esittelijä kuitenkin sanoi että jos ei käytä vaihtotilaisuutta hyväkseen niin ei anna sitä itselleen koskaan anteeksi. Niinpä niin, elämä pitäisi elää siten että olisi jotain muisteltavaakin. Ongelmani on vain se etten uskalla liikahtaa kun olen puolivahingossa valloittanut paremman aseman; uuden haasteen takana odottavat ne samat kompastuskivet vaikka en niihin kuollut viimeksikään.
Koskaan ei kuitenkaan käy niin että olisi pelkkää hyvää, huomasin yhdellä adjektiivilla olevan viiva alapuolellaan; "ulospäin suuntautunut" oli tärkeä piirre. Olin loukkaantunut, tarkoittaisiko ujous sitä että olisi kykenemätön hoitamaan tehtäviään? Olenko automaattisesti jotenkin huonompi jos en saa sanaa suustani tai korkeintaan hiljaista piipitystä?
Salin toisella puolella olikin välittömästi muodostunut uusi mölyporukka: lätkäjätkät ja hyppyritukat löysivät toisensa kinastellen jostain ja hokien vittua. Mielestäni hienoille vaihtoehdoille nämä ulospäin suuntautuneet sankarit sanoivat "joo en o kyllä menossa". Sen kommentin olisi kyllä voinut jättää omaan tietoonsa, ja olla vaikka hiljaa. Onko pakko aina istua mahdollisimman löysästi, riekkua takarivissä ja huudella puoliääneen ylimielisiä kommentteja siitä mitä asia koskee?
Tällaisetko mölyturvat ovat sitten niitä jotka ovat sitä haluttua ainesta? Ei sillä, kovastihan he paikallaolijoita viihdyttävät elämöinnillään ja räävittömillä vitseillään.
Porukka tykkää siitä että joku pitää meteliä, että joku vetää huomion heistä pois ja siten he voivat tuntea turvallisuutta siitä ettei tunnelma valu kiusalliseen hiljaisuuteen. Sitten porukka hakeutuu näiden mölyturpien siipien suojiin tunteakseen olonsa paremmaksi. Suosittu tiimi on syntynyt. Kolme vitivalkoisiin tai tummanpuhuviin vaatteisiin sonnustautunutta korstoa ja kääpiötä hiihtelevät käytävillä liian pienet pipot tiukasti päässä uskollinen lammaslauma perässään egon paisuessa juttujen ohella sitä mukaa kun seuraajia kertyy. Tällä tavalla siis vielä lukion jälkeenkin oppilaitoksessa missä LUULISI olevan jotenkuten aikuistuneita opiskelijoita.
Ei sillä että olisin vihainen tai kateellinen, no vihainen olen siitä ainaisesta mölyämisestä ja pullistelusta. Hiukan pettynyt olen kuitenkin siihen että ujot ja hiljaiset koetaan jotenkin vajavaisina ja ahdistavina ihmisinä. Ahdistavat ja vajavaiset kun on tapana sulkea yhteisön ulkopuolelle.
Koskaan ei kuitenkaan käy niin että olisi pelkkää hyvää, huomasin yhdellä adjektiivilla olevan viiva alapuolellaan; "ulospäin suuntautunut" oli tärkeä piirre. Olin loukkaantunut, tarkoittaisiko ujous sitä että olisi kykenemätön hoitamaan tehtäviään? Olenko automaattisesti jotenkin huonompi jos en saa sanaa suustani tai korkeintaan hiljaista piipitystä?
Salin toisella puolella olikin välittömästi muodostunut uusi mölyporukka: lätkäjätkät ja hyppyritukat löysivät toisensa kinastellen jostain ja hokien vittua. Mielestäni hienoille vaihtoehdoille nämä ulospäin suuntautuneet sankarit sanoivat "joo en o kyllä menossa". Sen kommentin olisi kyllä voinut jättää omaan tietoonsa, ja olla vaikka hiljaa. Onko pakko aina istua mahdollisimman löysästi, riekkua takarivissä ja huudella puoliääneen ylimielisiä kommentteja siitä mitä asia koskee?
Tällaisetko mölyturvat ovat sitten niitä jotka ovat sitä haluttua ainesta? Ei sillä, kovastihan he paikallaolijoita viihdyttävät elämöinnillään ja räävittömillä vitseillään.
Porukka tykkää siitä että joku pitää meteliä, että joku vetää huomion heistä pois ja siten he voivat tuntea turvallisuutta siitä ettei tunnelma valu kiusalliseen hiljaisuuteen. Sitten porukka hakeutuu näiden mölyturpien siipien suojiin tunteakseen olonsa paremmaksi. Suosittu tiimi on syntynyt. Kolme vitivalkoisiin tai tummanpuhuviin vaatteisiin sonnustautunutta korstoa ja kääpiötä hiihtelevät käytävillä liian pienet pipot tiukasti päässä uskollinen lammaslauma perässään egon paisuessa juttujen ohella sitä mukaa kun seuraajia kertyy. Tällä tavalla siis vielä lukion jälkeenkin oppilaitoksessa missä LUULISI olevan jotenkuten aikuistuneita opiskelijoita.
Ei sillä että olisin vihainen tai kateellinen, no vihainen olen siitä ainaisesta mölyämisestä ja pullistelusta. Hiukan pettynyt olen kuitenkin siihen että ujot ja hiljaiset koetaan jotenkin vajavaisina ja ahdistavina ihmisinä. Ahdistavat ja vajavaiset kun on tapana sulkea yhteisön ulkopuolelle.
Vastaukset 11
Vanhimmat
saanu monta kertaa törmätä siihen seinään, että mä oon ujo ja epäsosiaalinen, eikä se asia tahdonvoimalla tai tähtien asennolla muutu.
niinhän se vähän on. mutta onneksi nyt on alettu vähän jo puhumaan tästä asiasta. valitettavasti se vain ei ole yltäny vielä käytännön tasolle. yhä ne moottorisuut ja hymyilevät ja itseään ilmaisevat ihmiset ovat voitolla tässä maailmassa. saispa vaan itteänsä rohkastua ees jonkuverran... itellä kohta eessä uus koulu jossa taas uudet ihmiset, uudet valinnat (joita ihoan) ja kaikki uudet paikat. jos en olisi niin "vajavainen ja hölmö" kuin minut ujona mielletään, olisin kai innoissani uudesta seikkailusta ja haasteista:) mutta ko en ole...
lähtisin heti ulkomaille jos vain saisin jonkun mukaan joka puhuisi puolestani:D
Vaan ei kait se auta ko elää tätä elämää koko ajan sisällä vapisten ja haparoivin askelin.
..Itse olen kyllä ajatellut niitä kokoajan äänessä olijoita vajavaisina hölmöinä... :D Ehkä hekin toisaalta peittävät omaa epävarmuuttaan...
Itsekkin olen ujo, mutta silti ujot ihmiset ovat yleensä kiinnostavampia... Jotenkin tuntuu että ujolla ainakin joskus on enemmän ( järjellistä/kiinnostavaa tms. ) sanottavaa vaikka on vähemmän äänessä.
vain toivot näin olevan? Itse ole pikkuhiljaa tajunnut, etten olekaan niin ihana ihminen. Totuus ei ole hauskaa.
asian toisinpäin. Ennen aina kuuntelin muiden: ujo ja hiljainen kommentteja. Itsetunto oli nolla ja kuvittelin myös, että olen todella tyhmä, koska en osannut heti kommentoida jotain juttua jos kysyttiin. Onneksi olen päässyt tosta ajattelumallista eroon ja ajattelen, että olen ihan tavallinen ihminen: siinä missä kuka tahansa muukin. En yhtään parempi, en yhtään huonompi.
Uskoisin silti, että tämä nykyinen maailma suosii tuota sosiaalista jne. tyyppiä vähän liikaa meidän ujojen kustannuksella. Ujoilla on monia hyviä ominaisuuksia niinkuin on myös sosiaalisemmilla ihmisillä. Kuitenkin altavastaajan asemassa on pakko vähän kritisoida vallitsevaa ajattelutapaa ja huomata, ettei ne sosiaaliset ihmiset mitään täydellisiä ole..
tää opiskelu. Nykysin tuntuu koko ajan ettei osaa yhtään mitään. Ja sitten menee totaalisesti hermo. Aika vaan menee aina siihen kun yrittää tai yrittää yrittää, mutta eihän siitä mitään tule. Burn out siellä varmaan tulevaisuudessa häämöttää.
Jotain mitä oottaa.
Itse en saanut hakemaani työpaikkaa. Kun kysyin miksi he valitsivat tämän toisen hakijan, vastauksena oli että hän oli "ulospäinsuuntautuneempi ja rempseämpi". Tosi kiva.
En itse koe ujoutta huonoksi asiaksi. Valitettavasti vain "rempseämmät" ihmiset vaan miellyttävät enemmistöä enemmän.
Niin. Kyllä se rempseä tyhjännauraja aina pitemmän korren vetää siitäkin huolimatta että sillä välin kun jutustellaan mukavia ja naureskellaan vitseille, niin ujo hiirulainen vääntää työtehtäviä sellaisella tahdilla että heikompaa hirvittää. Olisi kiinnostavaa tietää kuinka rempseys vaikuttaa firman tuloskehitykseen. Tulee myös muistaa että suurimmat nerot ovat aina hiljaisia hylkiöitä
Gates on tuskin ollut koskaan se ns. "hyvä tyyppi".
Monesti tuntuu, että tollasella vitsien kerronnalla ja muiden hauskuuttamisella saadaan huomio poispäin siitä tosiasiasta ettei nää ihmiset oikeesti osaa yhtään mitään. Useinhan toi ulospäinsuuntautuneisuus tarkoittaa myös sitä, että tupakkapaikalla haukutaan kaikki ne, jotka ei sillä hetkellä ole siinä paikalla. Ja pomon kanssa kaveerataan niin ettei pomo voi millään uskoa, että se työpaikan mukava kaveri on oikeastaan ihan hemmetin laiska ja saamaton.
Ja ujojen kanssa kaveerataan sitten kun halutaan, että nää tekis jotain, jota ei itse jakseta. Sen jälkeen unohdetaan taas tuo ujo ja tylsä tyyppi ja siirrytään takaisin vakkariseurueeseen naurattamaan kavereita.
Kuka olisi uskonut joskus muinoin että hintelä nörtti olisi cool, saatika jossain vaiheessa koko high-schoolin menestynein ja kuuluisin tyyppi, about 50 000 000 000$ menestyneempi kuin mölyävät jalkapalloilijat ja perässä keikkuvat cheer-leaderit.
Niin se vain on. ELämä on kovin paskaa, jos ei ole keskivertoälyinen mölypää.