Hyviä eläkevuosia Matti!
Oletpa saanut melkoista myllytystä, niin omilta
kuin vierailta. Ne viissataa ylimääräisen poliittisen suojatyöpaikan kaupungilta saanutta
ovat eniten äänessä. Säestäjinä paikallislehti, jonka päätoimittja tietää kaikki asiat aina paremmin kuin muut. Navitaksessa istuu ukko joka
hoitelee asioita hyvässä tuulensuojassa ilman mitään vastuuta kenellekään. Valta on uskomattomalla tavalla yhdellä miehellä.
Toisaalta Allu on kumminkin varmasti paremmin
taloutta ymmärtävä kuin meidän ikioma ministerimme,
jonka jättämän valtatyhjiön hän täytti nokkelasti.
Tsuparille riittää mestaa,organisaatioissa on siivottavaa,tosin se ei ole johtavan virkamiehen
vallassa, päätöksiä ohjaillaan aivan muualta.
Eikö koko tivolin vois jättää Navitaksesta hoidettavaksi ihan virallisestikin, Allu sanoo mitä tehdään ja Risto hoitaa porvarieläkeläiset.
Näitähän sillä puolella riittää valtuustossa.
Pientä soraääntä vois edustaa vaikka Pakarisen Riikka ja kansanedustaja Kari.Karilla on tietysti
vanhasta muistista syvä kunnioitus meitä demareita
kohtaan, joten ne muodolliset soraäänet tulevat sieltä mistä ennenkin, eli Leenalta ja
Kaisalta. Asiaa en tunne, mutta vastaan panen.
Saattaa helpottaa kovasti Matti, mutta maltatkohan
pysyä ihan irti näistä kuvioista, sitä jännää moni.
Hyvää jatkoa, olet sinä sentään edes yrittänyt, ainakin jossain asioissa!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä ne taitaa olla kalleimmat suojatyöpaikat näissä kaupunginkutomoissa. Sinne on veljet nimitelleet toisiaan, hyviä kavereita jotka ovat Varkauden politiikassa ansiotuneet. Ja mitenkähän minulla on paha aavistus että joku pesti sieltä lohkee Matillekkin.... Aasia-instituutti Oy se olisi ollut Matille kuin nappi silmään mutta kun äkkinäiset meni lopettamaan tämän kultamunan.
löyvyttävä hinnalla millä hyvänsä ISSOOLAIVAA. Näin on tehty Varkaudessa ennenkin ja tullaan tekemään taaskin.