Olin vv.2002-2004 solumyrkyissä sairaalassa. Jokainen ymmärtää varmaankin miksi? Vain ei-lestadiolaiset sukulaiseni soittelivat minulle. Ei kukaan lestadiolainen. Tiedän tasan tarkalleen miksi? Koska olitte sitä mieltä että olin ansainnut sen. En ollut ansainnut sitä.
solumyrkyissä
sairaalassa
3897
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kurja juttu, mutta päätellen siitä, että a)nyt on vuosi 2006 ja b)olet kirjoittamassa tänne Jeesus on konkreettisesti saanut kantaa sairautesi.
Itse olen saanut ainakin toistaiseksi selvitä lyhyemmällä sairaalassaololla ja syön nyt avohoidossa rotanmyrkkyä. Harva ymmärtää varmaankin, miksi?
Lestadiolaiset sukulaiseni eivät ole soitelleet. Ei niin, että olisin heidän soittojaan kaivannut - eivätpähän muutoinkaan ole halunneet yhteyksiä pitää.
Mutta ettei juttu ihan synkistelyksi menisi, niin haluan erityisesti mainita vl-tutuissani ilmenneen yhden oikean (tyttö)ystävän, joka kävi katsomassa, kun olin kotilomalla. Hänestä kiitän siunaten vieläkin rukouksissani!
Palataanpa juuri ohitetun tuomiosunnuntain teksteihin. Minulle ja monelle muulle on tuttu Matteuksen evankeliumin 25:36 näin vanhemman Kirkkoraamatun mukaisesti kerrottuna:
" minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'"
Uusimmassa käännöksessä idea on sama, tekstimuotokin.
Vl-piireissä moni asia on hämärretty, ja niinpä Biblia 1776 vesittää sairaiden katsomisen muotoon:
"Alasti, ja te vaatetitte minun: sairaana, ja te opitte minua: minä olin vankina, ja te tulitte minun tyköni."
Selvisi siis sekin, miksi muut vl-tutut eivät ole näyttäytyneet - edes sähköpostitse kuulumisia kyselleet. Ry:llä saarnattu käyttäytymismalli...
Tuli mieleen tästä eräs surullinen tapaus. Eräs sukulaistyttöni oli eronnut vastikään vl-uskosta ja vähän sen jälkeen menehtyi sairauskohtaukseesn. Ainoa asia mitä toinen vl sukulaiseni sanoi: No niin, synnin palkka on kuolema! Sydän särkyi, vaikka tiedän että hän on taivaassa.
Sairaus ei ole rangaistus. Se voi olla koettelemus. Se voi olla myös annettu siksi, että sillä koetellaan jotain toista ihmistä ei sitä sairastunutta. Oma sairauteni johti siihen, että eräs ihminen löysi sen avulla Jumalan luo. Makasin sairaalassa ja lohdutin sitä ihmistä, että ei minulla ole mitään hätää, jos kuolen, menen taivaaseen ja siellä on hyvä olla. Tämä sairaus annettiin minulle, jotta tämä minua tullut katsomaan henkilö löytäisi Jumalan. On se vaan ihmeellistä. Kaikella on tarkoituksensa. En kokenut mitenkään rangaistuksena sairauttani. Sillä oli tarkoituksensa.