Tervehdys kaikki isovanhemmat :D
Näillä palstoilla törmää väitteisiin, joiden mukaan nykymummut ovat hoidattaneet lapsensa, päiväkodeissa, mummuilla ja olleet kotirouvia.
Minä tulin maalta kaupunkiin 1967 tehtaaseen töihin, oli täyttänyt 19 vuotta edellisenä syksynä.
Työviikko oli silloin maanantaista – lauantaihin eli 48 tuntia.
Asuntoja ei vielä ollut, niin maalta siirtyneet tehtaalaiset ja kauppa-apulaiset asutettiin; alivuokralaisina jopa kaksi henkeä huoneessa. (noita töitä sai kansalaiskoulun päästökirjalla joka yleisin, koska yhteiskoulu oli maksullinen)
Naimisiin muutin erääseen rannikko kaupunkiin 1974 ja paikka kunnalla asui sukua ”vain” X-miehen lähes kuuro ja jalka vammainen isä. Miehen äiti oli kuollut jo neljä vuotta sitten, omat vanhempani asuivat 240 km päässä, perheeni asuin paikasta.
Mies opiskeli toisella paikkakunnalla ja kävi kotona joka toinen viikon loppu matka kustannusten vuoksi. ( 240 km)
Esikoinen -75 sai päiväkotiin hoitopaikan -76 syksystä. Siitä eteenpäin minä tein kolmea työtä perheen ainoana elättäjänä; 2 tuntia, 6 tuntia, ja 4 tuntia, yhteensä 60 tuntia / viikko; alin palkkaluokka työnantajan kunta. (Y8 josta sai käteen saman kuin Y 12 sai 8 tunnin työpäivästä)
Tuntuu että Suomen lähi historia ei ole millään tavalla tiedossa nuorille äideille, jotka väittävät nykymummojen olleen äiteinä ilman vastuuta ja huolta lapsistaan.
1973 Laki lasten päivähoidosta (L 36/1973) silloin, kun luodaan laki on ongelma ollut pitkään tiedossa. (isänpäivänä tuli huumoriohjelma Jossa mietittiin päivähoitopaikkojen lukua suhteessa lapsiin 1977)
Täällä on hyvin eri-ikäisiä isovanhempia. Syitä ikä haitariin on monia, itse olin vanhempieni kuudes lapsi.
Esim. Äitini esikoisen sai 20 v. Minut 30 v.
Minä sain esikoiseni 26,5 v. ja esikoisestani tuli isä 30,5 v. ja minusta siis mummu 57vuotiaana.
Äidistäni tuli mummu ensimmäisen kerran 43 vuotiaana, sitten 44v. 48v. 49v. 57v. 60v. 63v.70v.71v. 72v. ja 73. Äitini kuoli 84,5 vuotiaana Alzheimerintautiin.
Pitkä alustus MUTTA kertokaapa isovanhemmat;
Ensimmäisestä työpaikastanne,
Työajasta, palkkanne ostovoimasta silloin (vuokra ruoka jne.)
Missä olitte työssä lapset saadessanne?
Missä lapset hoidettiin ennen kouluikäänsä.?
Missä perheenne asui suhteessa isovanhempiin, muuhun ”auttavaan sukuun”
ja kuinka usein isovanhemmat hoitivat lapsianne?
Päiväkoti paikan saanti ja mitä maksoi silloiseen budjettiinne nähden?
Eli katsaus lastenne lapsuuteen, ihan oikealla tiedolla, miten se oli.
Omalla kohdallani tuntuu todella härskiltä syytökset, ettei ole hoitanut omia lapsiaan, vaan päiväkoti tai isovanhemmat.
Muistatteko vielä Yhteiskunnan tuen lapsiperheille eli sen aikaisen Lapsilisän,
Neuvolan (vaikeus saada käynti kertaa työaikaan sopivana)
ja vero helpotuksen?
Kertokaapa mitä muistatte siis ISOVANHEMMAT.
Näillä palstoilla törmää väitteisiin, joiden mukaan nykymummut ovat hoidattaneet lapsensa, päiväkodeissa, mummuilla ja olleet kotirouvia.
Minä tulin maalta kaupunkiin 1967 tehtaaseen töihin, oli täyttänyt 19 vuotta edellisenä syksynä.
Työviikko oli silloin maanantaista – lauantaihin eli 48 tuntia.
Asuntoja ei vielä ollut, niin maalta siirtyneet tehtaalaiset ja kauppa-apulaiset asutettiin; alivuokralaisina jopa kaksi henkeä huoneessa. (noita töitä sai kansalaiskoulun päästökirjalla joka yleisin, koska yhteiskoulu oli maksullinen)
Naimisiin muutin erääseen rannikko kaupunkiin 1974 ja paikka kunnalla asui sukua ”vain” X-miehen lähes kuuro ja jalka vammainen isä. Miehen äiti oli kuollut jo neljä vuotta sitten, omat vanhempani asuivat 240 km päässä, perheeni asuin paikasta.
Mies opiskeli toisella paikkakunnalla ja kävi kotona joka toinen viikon loppu matka kustannusten vuoksi. ( 240 km)
Esikoinen -75 sai päiväkotiin hoitopaikan -76 syksystä. Siitä eteenpäin minä tein kolmea työtä perheen ainoana elättäjänä; 2 tuntia, 6 tuntia, ja 4 tuntia, yhteensä 60 tuntia / viikko; alin palkkaluokka työnantajan kunta. (Y8 josta sai käteen saman kuin Y 12 sai 8 tunnin työpäivästä)
Tuntuu että Suomen lähi historia ei ole millään tavalla tiedossa nuorille äideille, jotka väittävät nykymummojen olleen äiteinä ilman vastuuta ja huolta lapsistaan.
1973 Laki lasten päivähoidosta (L 36/1973) silloin, kun luodaan laki on ongelma ollut pitkään tiedossa. (isänpäivänä tuli huumoriohjelma Jossa mietittiin päivähoitopaikkojen lukua suhteessa lapsiin 1977)
Täällä on hyvin eri-ikäisiä isovanhempia. Syitä ikä haitariin on monia, itse olin vanhempieni kuudes lapsi.
Esim. Äitini esikoisen sai 20 v. Minut 30 v.
Minä sain esikoiseni 26,5 v. ja esikoisestani tuli isä 30,5 v. ja minusta siis mummu 57vuotiaana.
Äidistäni tuli mummu ensimmäisen kerran 43 vuotiaana, sitten 44v. 48v. 49v. 57v. 60v. 63v.70v.71v. 72v. ja 73. Äitini kuoli 84,5 vuotiaana Alzheimerintautiin.
Pitkä alustus MUTTA kertokaapa isovanhemmat;
Ensimmäisestä työpaikastanne,
Työajasta, palkkanne ostovoimasta silloin (vuokra ruoka jne.)
Missä olitte työssä lapset saadessanne?
Missä lapset hoidettiin ennen kouluikäänsä.?
Missä perheenne asui suhteessa isovanhempiin, muuhun ”auttavaan sukuun”
ja kuinka usein isovanhemmat hoitivat lapsianne?
Päiväkoti paikan saanti ja mitä maksoi silloiseen budjettiinne nähden?
Eli katsaus lastenne lapsuuteen, ihan oikealla tiedolla, miten se oli.
Omalla kohdallani tuntuu todella härskiltä syytökset, ettei ole hoitanut omia lapsiaan, vaan päiväkoti tai isovanhemmat.
Muistatteko vielä Yhteiskunnan tuen lapsiperheille eli sen aikaisen Lapsilisän,
Neuvolan (vaikeus saada käynti kertaa työaikaan sopivana)
ja vero helpotuksen?
Kertokaapa mitä muistatte siis ISOVANHEMMAT.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Saiko lapsen 70 luvulla 60 tunnin hoitopaikkaan?
Nykyisinhän ehdoton maksimi on ainakin meidän tarhassa 10 tuntia päivässä ja viitenä päivänä viikossa, vuorohoitopaikat tietysti asia erikseen.
Mutta olipa asiat aikoinaan lain puittessa miten tahansa, niin nykyajan vanhemmat kirjoittavat yleensä omista kokemuksistaan. Minä esimerkiksi menin koulusta aina suoraan mummolaan ja sieltä kotiin vasta, kun vanhemmat tuli töistä.
Tarkoitin jutun nykyisille ISOVANHEMMILLE.
En tarkoittanut kirjoittaa koko historiaani.
Lapset olivat päiväkodissa hoidossa klo 10.00- 17.00.
Osa työstä oli kiinteistönhoitajan 8 tuntia (osa palkasta asuntoetuna) samassa rakennuksessa yötyö klo 20- 08 välillä.
mummoton.
Miksi nimimerkki? johdat harhaan,,,,
Mielenterveysongelma? vai työttömän ajan kulua? kurkkia toisten elämää!
Taitaa 0 0=O
On varmaan tosiasioita jota edellinen mummo kirjoitti. Olen hyvin samoista tilanteista ja olen vielä nuorempi. Minun esikoiseni syntyi -78 eikä silloin ollut asiat paljon paremmin, asunnon jos halusit perheenä oli ainut vaihtoehto meillä sivutoiminen talonmies, palkat niin pieniä ettei yksinkertaisesti riittänyt vuokraan. Asumistukia ei ollut. ym. ym. Vanhemmilta oli turhaa apua pyydellä heillä oli omat asenteensa, kun kotoa olet lähtenyt takaisin ei ole paluuta. Ja päinvastoin rahaa olisi pitänyt lähettää, kun suuressa Helsingissä olit töissä. Heillä ei ollut hajua miten "herroiksi" täällä asuttiin...
Että silleen, ja tosi on
Ensimmäinen työpaikkani oli, 1967 keväällä taisi olla toukokuu, juuri avattu Grillikioski, joka oli ainoana paikkakunnalla, auki ylipuolenyön klo 03.00 asti.
Aina viides työpäivä oli päivävuoro klo 11.00 -19.00.
Neljä vuoroa oli siis klo 19.00 -03.00. Työvuoroja oli kuusi peräkkäin, sitten oli lakisääteinen 30 tunnin viikkovapaa ja vuorot alkoivat uuden kuusi vuorokautta.
Palkka oli 355 mk ja siitä vero, joten käteen jäi n.280 mk / kk.
Alivuokralla tosin yksin huoneessa, vuokra oli 120mk / kk.
Minulla oli omat; Heteka, sänkyvaatteet, pöytä ja kuusituolia, sekä senkki
Työmatkaa oli yhteen suuntaan 7 km, yöllä ei ollut mitään liikennettä, joten matka oli käveltävä. Yötyö oli aika turvatonta, kaiken maailman hiippareita odotti yöllä työpaikankulmilla. Kolme kuukautta jaksoin pelätä ja sitten siirryin tehtaaseen kaksivuorotyöhön 06.00- 14.00 ja 14.00- 22.00 bussit kulkivat 23.15 asti alkaen aamulla 05.00.
Lauantain oli työpäivä ja työviikko 48 tuntia, palkka oli ”huonompi” kuukaudessa jäi käteen 260 – 290 mk.
Alivuokralaisena asuin kuusivuotta se oli ainoa rahallani ostettavissa oleva asumismuoto.
Sitten vuokrasin keittiön ja kammarin, vuokra oli 100mk/kk, lisäksi piti hankkia polttopuut 150 mk / talvi ja sähkölasku oman kulutuksen mukaan oli n. 30 mk laskun välillä ( 4X v.)
Asunto ei oikein pysynyt lämpysenä, pakkasilla oli 14 astetta, lämmityksen jälkeen jonkin aikaa jopa 23 astetta. Asunnon seinät ja nurkat olivat jääkylmät, palelin öisin sekä sängynpohjasta, että peiton läpi. Osaksi myös ymmärtämättömyyttäni patjani on ikäiseni ja lämpöeristystä siitä ei ollut, täkki oli huonoin kotona ollut ja sen sain kuin armosta palkkana kotona tehdystä työstä; 4 vuotta koulun jälkeen.
Päivähoitoa lapsilleni tarvitsin vasta 1970-luvun lopulla ja sain paikat heti kun tarvitsin. Kunnallisen päivähoidon hinta määräytyi tulojen mukaan, jäin tuloillani alle alimman taksan, joten en maksanut päivähoidosta mitään.
Ei sen aikaista kurjuutta jaksa edes muistella.
Kertomuksia muilta saman ikäluokan naisilta, olen kuullut riittävästi.
Tiedän sen ajan yhteiskunta oli kaikille samanlainen, vain ne joiden lapsuuskoti oli samalla paikkakunnalla kuin työpaikka, välttyivät suoranaiselta nälältä.
"Mutta olipa asiat aikoinaan lain puittessa miten tahansa, niin nykyajan vanhemmat kirjoittavat yleensä omista kokemuksistaan."
Ensinäkin kysyttiin mummojen omienlasten hoidosta ja työstä ja työajasta.
Ei 1900-luvun lopulla tai 2000 luvulla olevista lapsiperheistä.
En ollenkaan usko, että työelämään 1950- 1970 luvun lopulla tulleet työläiset saivat asunto tarvetta vastaavia asuntoja. Nykyisten määritelmien mukaa olisimme asunnottomia.
Luojan kiitos, silloin oli vielä sivutoimisia talonmiehen töitä, joista sai asunnon osapalkkana tai palkkana. Olin siis ihan kiinteistönhoitajan nimikkeellä, koska kyseessä oli yleinen toimisto ja esiintymistila, jonka siivojana oli talonmiehen työn lisäksi, muita asujia ei ollut talonmiehen asunnon (40neliön) lisäksi .
Kyllä kotona käydessä oli annettava ruokaraha siis siitä ajasta jonka oli, tai pienin oli kahvi paketti mikä piti viedä.
Kesäloma maatalossa vanhempien kanssa tarkoitti koko sen ajan palkkaa ruokarahana vanhemmille. Oli hirveää kun eivät ymmärtäneet millään, maksan vuokran vaikken asu lomaviikkoja asunnossa.
sullahan on selvästikin ollut isovanhemmat, ja olet varmaankin ollut niiden lelli. Minulla ja monelle muullakaan nykyisistä isovanhemmista ei ole ollut isovanhempia, emmekä myöskään ole hoidattaneet lapsiamme omilla vanhemmillamme/appivanhemmillamme.
Eipä ole enään nykyisin joka taloyhtiössä yhtä talonmiehen suojatyöpakkaa. Nehän jaettiinkin sosiaalisin perustein sellaisille jotka tarvitsivat lisätienestiä.
Siivooja on aina ollut vähäarvoisempi kuin lämmityspannun nuohooja. Kiinteistönhoitaja olin 950 neliön toimistosiivooja ja katua kuului tontin mitta ihan pituudessa.
Kukahan täällä on katkera?
Mitä se sulle kuuluu, miksi kukanenkin täällä kirjoittelee ja millä nimimerkillä?
Monilla "nuorilla" vanhemmilla on kokemusta omasta lapsuudestaan 60-80 luvuilta. 90 luvun lapsuudesta kirjoittavista harvempi on vielä ehtinyt vanhemmaksi.
avattu isovanhempien jutuille
työpaikan hakuun ei tule ovesta sua hakeen
Suomi 24
Äidit & isät
Isovanhempien jutut
Tervetuloa mummut ja vaarit, ukit ja mummit, isoäidit ja isoisät keskustelemaan lapsista ja lapsenlapsista.
Kun ei valvota niin siitä vaan….tyhmä ja röyhkeä edestä löytyy elämässä kaiken kokenut
hoitanut kaikki viisi lastani itse. Vanhemmat tosin olivat tarhassa jonkin aikaa, nuorimmaiset kolme hoidin kokonaan itse. Kuopukseni on nyt 11-vuotias.
Kotiäitiys ilman mummojen tai muiden sukulaisten apua on Suomessa aina ollut vallitsevin hoitomuoto. Niin kai nykyäänkin, ainakin siihen asti, kun lapsi täyttää kolme ja tulee tarhaikään.
Isovanhemmat eivät ole meillä hoitaneet lapsia, sillä he kuolivat varhain lastenlasten ollessa aivan pieniä.
Nyt olen itse kaksikuisen pojan isoäiti. Olen jo kerran käynyt hoitamassa vauvaa yhden syötönvälin ajan, kun tyttäreni ja hänen miehensä menivät elokuviin.
synnytänyt -72 ja -73 lapseni. Mies yksin töissä. Minä itse hoidin viisi vierasta lasta kotona oman kahden lapseni lisäksi. hoidin jo toisen odotus aikana näitä samoja lapsia,kävin välillä synnyttämässä ja kahden viikon paussin jälkeen synnytyksestä oli jo kaikki viisi vierasta lasta takasi hoidossa,kahden viikon ikäinen omani toinen lapsi ja ensimmäinen lapseni vuosi ja kaksi kuukautta.Ei ollut mitään apua kummankaan vanhemmista, omat vanhemmat asui 500 km päässä, ja mieheni vanhemmat olivat jo kuolleet.Ei niillä palkoilla levennelty,ei ollut omaa pyykkikonetta, ei ollut varaa, alakerrassa pyykkitupa. ei ollut alkuun telkkaria, ei ollut vara.ei mitään muuta kuin vuokra-asunto jonka vuokran pystyimme hyvin suunnitellun ruoka listan jälkeen maksamaan. oli juhlaa jos joskus sai ostaa jotain lapsille pientä ja myös itselle ja miehelleni.ei ollut autoa, ei omaa puhelinta, silloin soitettiin puhelinkopeista, neuvolaan oli 4 kilometriä sen matkan olen monet kerrat kävellyt penskat vaunuissa, ja hoitolapset oli silloin jollain toisella hoidossa sen ajan.näin menin kolme vuotta ainoastaan lasten parissa. sitten menin töihin vieraalle (TEHTAASEEN) ja tuntui hienolta kun sain hoitopaikan läheltä kotiamme. hoidin siis lapseni kotona nuorimmainen 3v kun meni hoitoon. olen ollut iloinen että olen saanut näin hoitaa lapsia itse sen pienuus ajan, vaikka tiukkaa oli rahallisesti.mummu ja ukki kaukana oli puolin ja toisin ikävää.
nyt kun kuuntelee näitä nykyajan nuoria äitejä ja isiä miten heillä on vaikeaa (USEIMMILLA) niin ihmetyttää kun on talot ja autot uudet heti alusta lähtien, ja kaikki muu mammona siihen päälle, ollaan niin tyytymättöniä elämään ja kun ei ole lasten hoitajaa joka auttas välillä.ihmettelen suuresti miksi täytyy olla.
miksi väsytään niin helposti, onko arvostusta enää mihinkään.
omat lapseni ovat jo yli kolmen kymmenen ja heillä omat perheet, talot autot ja muu mammona, mitä meidän aikaan ei ollut mahdollista saada.autan kyllä mielelläni heitä jos apua tarvivat lasten hoidossa, mutta minullakin on työ ja vielä oma huusholli jota täytyy hoitaa, niin rajoitan omalla tavallani sitä jatkuvaa hoitoa. otan yökylään lapsia silloin kun jaksan ja teen heidän kanssa sen mitä kerkeen ja jaksan. mummuilla ja papoillakin pitää olla omaa elämää. muistakaa se. on joskus aika meidänki nauttia olostamme.
se aika jolloin itsellä oli pienet lapset oli elintaso aivan toinen, ei saanut kaikkea mitä just halusi, ei edes sitä omaa asuntoa,,,, kunnes lapset oli jo kouluikäisiä. ne oli aikoja ne ja kovia sellaisia.
mutta nyt on ihana kattoa kun lapset on perustaneet omat perheetja jutut ympärillensä
ja ovat onnistuneet elämässä.ja niin moni muukin, mutta antakaa omaa aikaa niille isovanhemmillekin, ei me olla koneita mekään.
Minun palkkani oli 33 000 mk. Sillä ei kannattanut maksaa päiväapulaista, ja kunnalliseen päivähoitoon ei ollut mitään asiaa, koska lapsi oli esikoinen, jolla oli molemmat vanhemmat.
Minulla ei ollut edes ajatuksissa muuta kuin jäädä kotiin. Se merkitsi täydellistä riippuvuutta miehestä. Lapsilisää sai 4 kertaa vuodessa. Muistan, että lapsilisällä saattoi ostaa lapselle joitakin vaatteita, mutta ei toki kaikkia. Jos ostit kengät, niin lopulla sai pyjaman ja kalsongit, jos ulkoilupuvun, meni koko raha.
Kodinhoidon tuesta ei ollut edes unta nähty.
Tällaisia "kotirouvia" oli vielä 60-luvun alussa, ja oli vain oltava kiitollinen kohtalolle, jos mies jaksoi säilyttää vastuuntuntonsa ja huolehti perheen maksut.
Moni ei jaksanut.
Viinakortista oli päästy, ravintoloissa oli tapana istua iltakaudet, teeveetä ei vielä ollut. Se pelasti tullessaan varmasti monta avioliittoa, kun miehet malttoivat jättää kaverit kaljoilleen ja tulivat kotiin katsomaan Bonanzaa.
Menin työhön vasta kun lapsista nuorinkin pääsi puolipäiväiseksi tarhaan. Iltapäivät sai olla avain kaulassa, mutta eihän se ollut kuin 3-4 tuntia! Kyllähän nyt sen ikäiset selvisivät.
Pihat olivat täynnä lapsia, joiden ei ollut lupa viedä kavereita kotiin. Siellä he leikkivät säässä kuin säässä. Kesät olivat pahimmat, lomaa 3 kk eikä paikkaa minne viedä lapset, kuin ehkä pari viikkoa kirkon leirille ja omalla 3 viikon lomalla sitten mummolaan.
En juuri tuntenut perheitä, joista lapset olisi lähetetty kotoa pois kesäksi. Kyllä he vanhempiensa huomassa olivat.
Sellaista se oli silloin. Kaikilla sama, joten ei lapset sen enempää saaneet traumoja kuin tänäänkään.