Minullakin on ollut vitiligo jo yläasteelta, nyt olen 20 v. Tuon taudin takia olen kyllä saanut kärsiä todella paljon. Vain äitini tietää tuosta sairaudestani, sillä olen onnistunut peittämään sen isältäni ja veljeltäni. Minulla on sitä vasemmassa rinnassani, kyljessäni, selässäni ja pieniä läikkiä ympäri kehoani. Häpeän sitä niin paljon, itsetuntoni onkin nollassa ja olen useasti ajatellut itsemurhaa. En ymmärrä, mistä jotkut ihmiset löytävät poikaystävän, jos on tämä sairaus. Minut on ainakin jätetty niin monta kertaa juuri tämän takia, että en pysty ikinä luottamaan enää yhteenkään mieheen.
Kertokaa siis miten olette pärjänneet tämän sairauden kanssa ja millaisia hoitoja olette käyttäneet ja ovatko ne toimineet?
Kertokaa siis miten olette pärjänneet tämän sairauden kanssa ja millaisia hoitoja olette käyttäneet ja ovatko ne toimineet?
Vastaukset 3
Vanhimmat
...ole noin surullinen? Onhan se tietysti kiusallinen vaiva, mutta mitä kaikkea ihmiset sairastavatkaan?! En kyllä ymmärrä minkälainen perhe sinulla on, jos heiltäkin pitää salata, kuulostaa tosi hämärältä.
Vuosien myötä opit todennäköisesti nauramaan koko sairaudelle. Itse kärsin kovasti pienirintaisuudestani noin parikymppiseksi saakka, mutta nyt 32-vuotiaana tuntuu ihan hassulta, että siitä niin stressasin. Olen onnellinen kahden lapsen äiti, eikä tuollaisia seikkoja ehdi miettimään. Sairastan pahaa ihottumaa, astmaa, paniikkihäiriötä, vapinaa ja vaikka mitä (!!!), mutta sisukkaasti puuskuttelen eteenpäin niin kauan kuin vain henki pihisee. Lääkkeitä menee kourallinen joka päivä. Ei me pienistä lannistuta!
Ihmisissä on kaikenlaisia vikoja ja vitiligo on yksi sellainen. On ehkä joitakin miehiä, joita vitiligo-läikät haittaavat, mutta suurin osa ei todellakaan välitä! Itse en ole törmännyt seurustelussa ongelmiin. Ikäviähän läikät ovat, mutta itse en ole jättänyt niiden takia mitään tekemättä.
Kannattaa kertoa ihmisille, mitä ne ovat, koska ihmiset ovat luonnostaan niin hirveän uteliaita.
Älä suotta masennu! :( Ne ihmiset olivat aivan typeriä jättäessään sinut vitiligon takia! Itsekin olen painiskellut vitiligon kanssa lapsesta asti ja silti vain vanhempani ja tyttöystäväni tietävät sairaudesta.
Ymmärrän häpeäsi.. :/ Itsekään en kehtaa käydä esimerkiksi uimahalleissa, ja rannallakin vain pitkien shortsien kanssa. Älä kuitenkaan missään nimessä harkitse itsemurhaa! Itsetunto on hankala asia, itsellänikin se on vähän niin ja näin. Ja ongelma pahenee laikkujen levitessä lisää... Toivon vain, että tyttöystäväni hyväksyy sen, että pigmenttini katoavat vain lisää ja lisää, ja hoitokeinoa ei ole.
Taino, on kyllä... Kaikki eivät tehoa kaikille. Jotkin hoitokeinot (kuten jotkin valohoidot) ovat erittäin kalliita, joten minulla ei olisi ainakaan vielä pitkään aikaan varaa moisiin. Itse olen vain yrittänyt hyväksyä vitiligon, pysyä positiivisena ja kokeilla kaikkea vähän halvempaa mitä nyt sattuu löytymään.
Tällä hetkellä kokeilen jotain Nivea Visagen Teint Perfectionia. Hoito on suunniteltu kasvoille ja kaulalle, mutta ainakin itsestäni tuntuu, että auinakin osa pigmenttiläiskistäni ovat tummentuneet (saattaa myös johtua ruskeuttavasta aineesta kyseisessä voiteessa). Katsotaan tuleeko pigmentti takaisin vai haaleneeko valerusketus kun voide loppuu.
Jaksamisia sinulle ja muillekin vitiligosta kärsiville! Ei saa luovuttaa :) Asiat voisivat varmasti olla pahemminkin. Eihän tämä mitään herkkua ole, mutta ei tämä sairaus sentään elämistä rajoita niin pahasti kuin jotkin muut sairaudet. Olkaa positiivisia