Vertaistukea....

Miehelläni todettiin kurkussa syöpä tässä syksyllä. Se saatiin hoidettua, mutta nyt ilmeni mahdollinen levinneisyys keuhkoihin.. Apua! Tuntuu aivan kamalalta. Meillä on pieni lapsi ja tietysti mietin, miten meidän käy jos isin käy huonosti..Ja mieheni on vasta 35v. Lisäksi olen alkanut kuulostella omaa terveyttänikin ja koko ajan pistää ja kolottaa joka puolelta. Voikohan tutkimuksiin päästä varmistaakseni, että minä olen kunnossa? Voi kait, mutta laittavatko minut suljetulle osastolle, jos kerron syyn tutkimuksiini? Onko kellään tietoa, mikä on parantumisennuste tälläisissä syövissä? Tämä sairaus on minulle henk.koht. aivan vieras. Ei ole kellään lähisuvussani ollut.
6932
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ottaa kantaa, mutta tällaisessa tilanteessa KUKAAN fiksu lääkäri ei vähättele Sinun vaivojasi!

Äänestä

Tsemppiä teille!
Jokainen syöpäpotilas on erilainen ja ennustetta on vaikea sanoa. Hoitava lääkärikään ei minulle antanut ennustetta, sanoi vaan että yleensä näin hyvin hoitoihin reagoiva pysyy oireettomana.
Itse olen 34v, 3 lapsen yh ja minun syövät olivat nenä-nielussa ja kielen tyvessä (tällä hetkellä sl joulukuun loppuun ja syöpä todettiin helmikuussa). Jos haluat jutella enemmän, niin jätä yhteystietosi ;-)

Äänestä
  • Onneksemme saimme ilouutisen eilen! Keuhkoissa ei ole mitään, vaikka Hyksin lekurit niin epäilivät. Turussa kävi mieheni eilen kunnon kuvissa ja puhdasta oli. Miten noi lekurit voivat maalata ensin piruja seinille.. Eli terve mies siltä osin kotona. Huh...
    SINULLE paljon voimia ja tsemppiä. Ja hyvää joulua!

    Äänestä

  • ent.pattikaula kirjoitti:

    Onneksemme saimme ilouutisen eilen! Keuhkoissa ei ole mitään, vaikka Hyksin lekurit niin epäilivät. Turussa kävi mieheni eilen kunnon kuvissa ja puhdasta oli. Miten noi lekurit voivat maalata ensin piruja seinille.. Eli terve mies siltä osin kotona. Huh...
    SINULLE paljon voimia ja tsemppiä. Ja hyvää joulua!

    Todella ihana joululahja koko teidän perheelle! Sain samanlaisen kaksi vuotta sitten, tiedän miten hyvältä se tuntuu. Hyvää Joulua!

    Äänestä

  • ent.pattikaula kirjoitti:

    Onneksemme saimme ilouutisen eilen! Keuhkoissa ei ole mitään, vaikka Hyksin lekurit niin epäilivät. Turussa kävi mieheni eilen kunnon kuvissa ja puhdasta oli. Miten noi lekurit voivat maalata ensin piruja seinille.. Eli terve mies siltä osin kotona. Huh...
    SINULLE paljon voimia ja tsemppiä. Ja hyvää joulua!

    Todella ihania uutisia!!!! Hauskaa joulun odotusta teidän perheelle!

    Äänestä

  • ent.pattikaula kirjoitti:

    Onneksemme saimme ilouutisen eilen! Keuhkoissa ei ole mitään, vaikka Hyksin lekurit niin epäilivät. Turussa kävi mieheni eilen kunnon kuvissa ja puhdasta oli. Miten noi lekurit voivat maalata ensin piruja seinille.. Eli terve mies siltä osin kotona. Huh...
    SINULLE paljon voimia ja tsemppiä. Ja hyvää joulua!

    Tuohan on oikein kiva joululahja. Tiedän kyllä miltä tuollainen odottaminen tuntuu. Itselläni hoidettiin kesällä sädehoidolla ääänihuulisyöpä ja nyt viimeisessä kontrollissa todettiin että äänihuulissa ei ole mitään mutta röntgenkuvien perusteella keuhkoissa on jotakin. Nyt sitten odottelen viipalekuvausta, joka on 15.12 ja sitten 19.12 on knk-poli jossa ilmeisesti kerrotaan minkälainen on meikäläisen 'joululahja'. Tuli kesällä käytettyä niin paljon positiivista asennetta että nyt meinaa välillä vitsit loppua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaivataan ! kirjoitti:

Miehelläni todettiin kurkussa syöpä tässä syksyllä. Se saatiin hoidettua, mutta nyt ilmeni mahdollinen levinneisyys keuhkoihin.. Apua! Tuntuu aivan kamalalta. Meillä on pieni lapsi ja tietysti mietin, miten meidän käy jos isin käy huonosti..Ja mieheni on vasta 35v. Lisäksi olen alkanut kuulostella omaa terveyttänikin ja koko ajan pistää ja kolottaa joka puolelta. Voikohan tutkimuksiin päästä varmistaakseni, että minä olen kunnossa? Voi kait, mutta laittavatko minut suljetulle osastolle, jos kerron syyn tutkimuksiini? Onko kellään tietoa, mikä on parantumisennuste tälläisissä syövissä? Tämä sairaus on minulle henk.koht. aivan vieras. Ei ole kellään lähisuvussani ollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu