Ottaakko vai ei?

Teen tällä hetkellä alkoholin käyttöön/käyttämättömyyteen liittyvää opinnäytetyötäni Tampereen yliopistoon. Olen monesti huomannut omalla kohdallani, että silloin kun en itse ole ollut juomatuulella olen ajoittain saanut osakseni ympärillä olevilta hämmästelyä ja joskus jopa hyvin negatiivista arvostelua. Olisin kiinnostunut tietämään ovatko muut saaneet osakseen samanlaista ”kyräilyä”, koska eivät ole halunneet juoda itseään humalaan tai ovat kieltäytyneet alkoholista täysin vaikka painostusta on esiintynyt. Tarkoituksenani olisi saada aiheesta kasaan pienimuotoinen aineisto tammikuun loppuun mennessä. Otat tai et, niin ota nyt kuitenkin kantaa! Siis kerro mielipiteesi ja kokemuksesi. Sana on vapaa.
2291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jostain syystä kaikki amiksesta valmistuvat ovat ottaneet tehtäväkseen hankkia opinnäyt-materiaalinsa Eniron keskustelupalstoilta.

Voihan niitä opinnäytteitä tosiaan tehdä vaikka yliopistoon.. jeejeej

Kuule laita oma nimes ja realistist yhteystietosi näkymään.

Ei tuollaisella lähdepohjalla saa edes lähihoitsun papruja. Keskivertona kaikissa asiallisissa tutkimuksissa on about 1000 vastaajaa. Kuinkahan monen muun kuin AA_addiktin luulet vastaavan sunkin kyssään.

Todella typerää.

Äänestä
  • Mikset itse esittele itseäsi AA -addikti ja ainoa kyselyyn vastannut. (Minä vastaan ainostaan sulle...)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


T.T. kirjoitti:

Teen tällä hetkellä alkoholin käyttöön/käyttämättömyyteen liittyvää opinnäytetyötäni Tampereen yliopistoon. Olen monesti huomannut omalla kohdallani, että silloin kun en itse ole ollut juomatuulella olen ajoittain saanut osakseni ympärillä olevilta hämmästelyä ja joskus jopa hyvin negatiivista arvostelua. Olisin kiinnostunut tietämään ovatko muut saaneet osakseen samanlaista ”kyräilyä”, koska eivät ole halunneet juoda itseään humalaan tai ovat kieltäytyneet alkoholista täysin vaikka painostusta on esiintynyt. Tarkoituksenani olisi saada aiheesta kasaan pienimuotoinen aineisto tammikuun loppuun mennessä. Otat tai et, niin ota nyt kuitenkin kantaa! Siis kerro mielipiteesi ja kokemuksesi. Sana on vapaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu