Väsyttää

Olen muutaman vuoden ajan kamppailut ruoan kanssa. Voinkin helposti sanoa että elän syödäkseni. En pysty ajattelemaan muuta kuin ruokaa, painoani ja ulkonäköäni. Olen laihtunut viimeisen vuoden aikana viitisentoista kiloa. Olen mielestäni ällöttävän näköinen ja tekisin mitä vain saadakseni vielä toiset 15 kiloa pois. En vain omaa minkäänlaista itsekuria. Ja sekin on kausiluontoista. Joskus pystyn paastoilemaan kuukauden todella niukkaenergisellä ruokavaliolla ja sitten taas repsahdan.

Pahinta näissä repsahtamisissa on se, että voin vetää keittiön kuivakaapit tyhjäksi, rouskuttelen vaikka makaroonia sellaisenaan, kunhan vain saan jotain. Mukaan on myös tullut satunnainen oksentelu. Minua ei oksentelu haittaa, ainoastaan se, että pelkään oksentaessani että en saa kaikkea ulos. Ja oksentaminen on vaikeaa minulle. Saan kakia pitkään että jotakin irtoaa. Miten te teette sen niin helposti?

Miten saa ajatukset pois ruoasta? Miten nauttia elämästä muutenkin kuin ruoan kautta?
10874
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

nooh, ulkonäköpaineet on varmasti meillä kaikilla bulimikoilla..mutta minäkään en omaa oikein itsekuria, hyvä jos muutaman kilon oo laihtunu vuoden aikana:), mutta jos sairastaa bulimiaa, ei välttämättä läihdu ollenkaa, oksentamalla yritetää vaa saada tunteita kontroloitua. Ite tunnen olevani yksin, ehkä sen takia käyn oksentamassa..mutta ajan mittaa oksentaminen käy helpommaksi, kaikki tulee ulos helpommi, mutta sit taas vähä myöhemmi siitä, ainaki mulle on käyny nii, et on vaikee oksentaa. elimistö puolustautuu mua itteä vastaa:) jos vaa mahollista ni yritä olla oksentamatta, ja lue noista bulimia aiheisista jutuista toi "pahat seuraukset", vaikka tuntuu et sua ei välttämättä kiinnosta ne..mut tsemppiä.

Äänestä

laittaa oikean käden etusormen omaan rektaaliin ja vasemman käden etusormen kurkkuun jos laatta ei lähde kunnolla lentämään niin vaihtaa sormien paikkaa. Takuu varma kikka millä saa ryyniä lentämään isolla rahalla, toimii joka kerta.

Äänestä
  • JA YÖK! LAATTA LENTÄÄ JO AJATTELEMISESTA...

    Äänestä

  • paskantaa ja oksentaa lattialle ja sitten syö sen. Varmasti lentää laatta!

    Äänestä

  • niin

    Äänestä

  • yökötys kirjoitti:

    paskantaa ja oksentaa lattialle ja sitten syö sen. Varmasti lentää laatta!

    Minkälaiset perverssit lukee sairaille ihmisille tarkoitettuja sivuja ja laittaa viestii tyylii: "hyyyyiii, yöööök", niinku teinimeiningil?

    Äänestä

  • rektaali? kirjoitti:

    niin

    peräaukko

    Äänestä



  • Laurade kirjoitti:

    Minkälaiset perverssit lukee sairaille ihmisille tarkoitettuja sivuja ja laittaa viestii tyylii: "hyyyyiii, yöööök", niinku teinimeiningil?

    jaa en tiedä minkälainen perverssi oon, mut iteki oon syömishäiriöinen, vaikken paljoa oksentelekaan. Itellä alko bulimiana, "mitä jos? bulimia kuulostaa kivalta" saatana kun jotkut tulee tänne hakemaan vinkkejä, sitten valittaa: "emmä tätä halunnut!!" no sitten on myöhäistä.
    Ja oksentaminen on kuvottavaa, sairasta ja silti teen sitä. Niin ja tässähän aloittaja ei tainnutkaan kysyä vinkkejä oksentamiseen, mutta näin aion vastata tulevaisuudessakin. tarpeeksi ihmisiä sairastaa jo tätä helvettiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leijaa kirjoitti:

Olen muutaman vuoden ajan kamppailut ruoan kanssa. Voinkin helposti sanoa että elän syödäkseni. En pysty ajattelemaan muuta kuin ruokaa, painoani ja ulkonäköäni. Olen laihtunut viimeisen vuoden aikana viitisentoista kiloa. Olen mielestäni ällöttävän näköinen ja tekisin mitä vain saadakseni vielä toiset 15 kiloa pois. En vain omaa minkäänlaista itsekuria. Ja sekin on kausiluontoista. Joskus pystyn paastoilemaan kuukauden todella niukkaenergisellä ruokavaliolla ja sitten taas repsahdan.

Pahinta näissä repsahtamisissa on se, että voin vetää keittiön kuivakaapit tyhjäksi, rouskuttelen vaikka makaroonia sellaisenaan, kunhan vain saan jotain. Mukaan on myös tullut satunnainen oksentelu. Minua ei oksentelu haittaa, ainoastaan se, että pelkään oksentaessani että en saa kaikkea ulos. Ja oksentaminen on vaikeaa minulle. Saan kakia pitkään että jotakin irtoaa. Miten te teette sen niin helposti?

Miten saa ajatukset pois ruoasta? Miten nauttia elämästä muutenkin kuin ruoan kautta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu