Onko kellään muulla samaa ongelmaa, että etenkin jos sattuu olemaan menossa yksin syömään ja ruokalassa on jonot ja pöydät todella täynnä (ja ne oikeasti tiettyyn aikaan ovat niin, että yksittäisiä paikkoja on siellä täällä) saatan itse jättää menemättä kokonaan. Aina ei sitten pääse enää ns. sopivampaan aikaan eikä jaksa jäädä odottamaankaan esim. tunnin ajaksi, että ruokala tyhjenee vähän.
Minusta on vaan kauheaa mennä sinne täyteen ahdettuihin pöytiin vieraiden viereen mättämään apetta naamariin...
Minusta on vaan kauheaa mennä sinne täyteen ahdettuihin pöytiin vieraiden viereen mättämään apetta naamariin...
Vastaukset 17
Vanhimmat
4. vuosi menossa enkä ole kertakaan edes käynyt ruokalassa, en tiedä miten ja missä siihen Unicardin voi rahaa ladata vai voiko siellä ostaa jotain käteisellä.
Hirvittää ainoastaan ajatus, että pitäisi syödä paikassa missä on niin paljon ihmisiä ja kaikki katselevat sua. hui...
Onneksi minulla ei ole minkäänlaisia ongelmia olla syömättä parikki vuorokatta putkeen ilman minkäänlaista nälän tunnetta. Itse asiassa en enää edes pysty syömään mitään ennen kuuttatoista. Joten tuo "ruokalapelko" ei häiritse yhtään minua.
monikaan ei loppujen lopuksi siellä sen enemmän toisiaan katsele, mutta se tuntuu että katselisi.
Kun ruokala on aivan täynnä ruokailevia ihmisiä, on aivan selvää, että kaikkien päät kääntyvät, kun yksi tällainen lisää tulee paikalle.
Menkää ihmeessä terveydenhoitajan puheille fobioinenne! Ei tuollainen ole normaalia.
Tuonkin ongelman kanssa oppii pikkuhiljaa elämään, ja homma helpottuu jokaisen uuden "kolhoosisyömiskokemuksen" myötä. Minulla oli nuorempana (ja vieläkin vähän) samansuuntaista hermoilua, mutta olen silti aina mennyt sekaan vaikka kuinka paljon on jännittänyt tai tärisyttänyt. Kannattaa ainakin kokeilla. Uskoisin, että muillakin "tuska" helpottuu, kun vaan uskaltaa mennä mukaan.
Näin se on.
Ei kannata antaa jännitykselle periksi ja vältellä jännittäviä tilanteita. Elämänpiiri pienenee helposti, jos ei mene jännittäviin tilanteisiin. Minäkin pelkäsin ennen mennä minnekään, missä olisi saattanut joutua tuijotuksen kohteeksi. Kerran jännitin niin paljon, että kaikki tarjottimella olleet tavarat putosivat lattialle. Siinä kyllä posket punottivat!
Sitten päätin, että jännittäköön! Menen kuitenkin minne haluan, vaikka tuntuisi miltä. Samanlaisia ihmisiä ne muutkin ovat ja monet jännittävät yhtä paljon. Kun menee rohkeasti ja jopa tekee pilaa omasta jännittämisestään, niin jännitys vähenee kerta kerralta.
Jos tuntuu, että ei tiedä, miten pitäisi toimia, niin kannattaa mennä hiljaisena aikana ensin ja kysyä vaikka henkilökunnalta tai toisilta asiakkailta. Uskalla esittää tyhmiäkin kysymyksiä. Enemmän mokailee, jos ei kysy.
Itse tiedän milloin ruokalassa on tyhjää, yleensä vähän ennen sulkemista. Käyn silloin syömässä.
Kyllä sitä sitten joskus tulee mentyä, vaikka olisikin aika täyttä, eikä SE jännitä, että esim. siellä jonossa seisoo tai joutuu kävelemään tarjotinta palauttamaan sen täyden ruokasalin halki. Mutta se itse syöminen. Mielestäni on siis äärimmäisen epämukavaa syödä tosiaan täysin tuntemattomien ympäröimänä, kaikkein pahin tietenkin se, että menet yhdelle ainoalle vapaana olevalle paikalle. Ihan kammottavaa.
Ruoka on mielestäni siellä hyvää ja etenkin halpaa, joten tekisi mieli kyllä hyödyntää tämä syömismahdollisuus, mutta jotenkin sitä sitten usein vaan jättää menemättä jos näkee ne jonot ja täyden salin...
Kieltämättä tuo on inhottavaa. Yritin mennä aina joko tosi myöhään syömään, tai sitten kavereiden kanssa.
Odotahan, että pääset työelämään, ja kuljetat eväitä. Sitten joudut istumaan pienissä tiloissa jonkun vieraan ihmisen kanssa, ja vainoharhailemaan siitä mitä se ajattelee sun eväistä kun syöt tänäänkin vain maksalaatikkoa tai lättypizzaa. ;)
Itse en pystynyt syömään tahi juomaan minkäälaisissa sosiaalisissa tilanteissa; kädet vapisivat niin että ei eines suuhun kulkeutunut. Ihmiset katselivat, liikkiöt jopa vittuilivat. En juuri löytänyt ulospääsyä inhottavasta ongelmasta. Sitten löysin beetikset, elämäni muuttui. Luin itseni maisteriksi, menin ulkomaille töihin, väittelin tohtoriksi, ja menin takaisin ulkomaille töihin.
Kiitos beetasalpaajat!
oppii unohtamaan mitä MUUT ihmiset heistä ajattelevat ja alkavat elää OMAA elämäänsä. Ei ainutta kallisarvoista elämäänsä kannata hukata sen miettimiseen, mitä joku toinen itsestä ajattelee.
Pää pystyssä sinne ruokalaan vaan. Kaikki me ollaan alastomina tähän maailmaan tultu. Itsevarmuudella ja terveellä itsetunnolla pääsee pitkälle.
Ihminen on sosiaalinen olento ja hänen elämäänsä vaikuttaa suuresti se mitä muut ihmiset ajattelevat. Tätä ei kannata vähätellä.
En IKINÄ kyllä itse naurais jollekin, joka jännittää. Yliopistoihin mahtuu siis vähemmän fiksua porukkaa...
Jos syömässä käyminen on ylivoimainen juttu, niin kannattaa pitää pieniä terveellisiä eväitä mukana (rusinoita, jugurttia, banaania, välipalapatukoita). Yleensä aina jostain löytyy paikka missä niitä voi syödä. Kotona voi syödä kunnolla.
MUTTA... Jos pelkää jotain, kannattaa uskaltaa tehdä sitä mikä pelkoa aiheuttaa, koska peloista ei pääse eroon muuta kuin kohtaamalla ne. Usein asioita vielä ylijännittää ja sen seurauksena reagoi turhaan.
Lääkkeet tuo monelle avun, mutta niillä on haittavaikutuksia. Jos on esim. taipumusta masennukseen, beetasalpaajat vahvistavat oireita.
Ihmiset eivät välittäisi niin paljoa siitä, että mitä muut heistä ajattelevat, jos he vain tajuaisivat että kuinka vähän muut heitä oikeasti ajattelee.
Ihminen tosiaan on sosiaalinen olento, mutta on järjetöntä ottaa stressiä siitä, mitä jotkut ruokalassa olevat pääasiassa tuntemattomat tai itselle merkityksettömät ihmiset ajattelevat sinusta.
Itselleni on väin tärkeintä, että mitä tyttöystäväni, lähimmät sukulaiseni ja kaverini ja työnantajani minusta ajattelevat. Muut saavat luulla minua vaikka saatananpalvojaksi, luuseriksi, homoksi, henkisesti sairaaksi tai miksi tahansa, sillä ei ole paskankaan väliä.
Ihminen on tosiaan sosiaalinen olento, mutta rajansa kaikella, turha stressi vain vaikeuttaa elämää.
Niin.. mutta kun näitä asioita ei voi tavallasi mustavalkoisesti ajatella. Luuletko että ruokalassa hikoilija haluaa hikoilla, ja että vaivasta pääsee eroon vain tiukasti itseään käskemällä? Aika hassua että ajattelet tuolla tavoin. Ihan kuin mielenterveysongelmaisetkin voisivat RRRAVISTAA ongelmansa yltään, ja loogisoida elämänsä tietyille raitelle????
Itsekkin olen kärsinyt esiintymiskammosta. Ei mitään hajua että miksi. Luokan edessä tuli hikoiltua, ja tietty vieläkin sitä aina vähän jännittää, mikä nyt onkin ihan tervettä.
Ei siinä muu auttanut, kuin ottaa itseä niskasta kiinni, ajatella loogisesti ja mennä esiintymään sinne luokan eteen silloin kun pitää. Ja ihan hyvin on tähän asti mennyt, ja jännittäminen kokoajan vähentynyt. Kappas, ei se ollutkaan niin hirveää!
Eri asia tietty on, jos oikeasti jokin sairaus/vika/vamma aiheuttaa mielenterveydellisiä ongelmia, silloin kannattaa mennä lääkärille ja mahdollisesti ottaa vähän nappia huuleen, mutta monessa tapauksessa tällainen mustavalkoinen ajattelu ja itsensä laittaminen peliin auttaa jännitykseen ja pelkoihin.
Niin. Mutta kun tämä on niin tapauskohtaista. Joku todellakin tarvitsee ne pillerit; omasta kokemuksesta voin sanoa että kun tärinä alkaa niin kierre pahenee sitä vauhtia että ajatukset alkavat jumittaa. Ja voi sitä tärinän määrää! Sinulla on "parempi tsägä".
Työskentelen itse isossa oppilasruokalassa ja olen itse saman ikäinen kuin opiskelijat siellä ovat. Valmistuin vain itse ammattikoulusta; en ole elänyt samaa elämänvaihetta kuin he (te), mutta nyt työni kautta olen tavalla tai toisella osa sitä kaikkea kuitenkin.
Haluan vain sanoa, että kyllä meitä henkilökuntaakin aina välillä vähän hirvittää se väenpaljous kiireisimpään lounasaikaan, mutta kaikkeen tottuu! Rohkeasti sekaan vaan ja älkää pelätkö kysyä. Tiedän itse miltä tuntuu tulla salin puolelle (täysin hiestä märkänä ja naama punaisena keittiön puolella touhuttuani) ja kohdata kiireiset asiakkaat. Asiakkaitahan tekin kaikki olette.
Ottakaa ilo irti ruokailuhetkestänne; joskus on viihdyttävää kuunnella jonkun pöytäseurueen keskusteluja ;)