aikomuksensa.
Asiakkaiden reaktiot vaihtaa yhtiötä vaikutti.
Asiakkaiden reaktiot vaihtaa yhtiötä vaikutti.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
reaktioiden vaikuttaneen perumiseen. Jos yritysjohto toimii noin hapuillen, niin millä ihmeellä se voi säilyttää asemansa? Tunnen yritystä sen verran hyvin, että tiedän siellä olevan nälkäisiä johtopaikoille pyrkijöitä pilvin pimein. Tällainen hapuilu olisi loistava mahdollisuus uusille johtajille. Jos tästä seuraa parin viikon sisällä yhtiön johdon uudelleenjärjestelyjä, niin sitten uskon.
Luulen, että Fortumissa tiedetään pienempien yritysten hintapaineista ja tällä teolla saadaan suuret kansanrivit röyhistelemään rintaansa tyyliin "me laitettiin ne ruotuun" ja samalla sitoutumaan seuraavaan ja isompaan korotukseen, joka tapahtuu viimeistään puolen vuoden päästä. Silloin moni luulee olevansa vallassa kiinni, mutta mikä pääasia Fortumille, sitoutettuja maksajia riittää. Ei huippuammattilainen yritysjohto lähde kokeilemaan ja perumaan. Sehän maksaa paitsi oman uran, myös koko yrityksen maineen!
Lilius sano korotuksen syyksi sähkön tukkuhinnan nousun. Nyt se perustelee korotuksen poistoa sähkön tukkuhinnan laskulla. nopeesti se tuo sähkönhinta nousee ja laskee.
Ainoa todellinen syy oli kuluttajien ja valtiovallan reaktio. Höpise mitä höpiset.
siihen, että sinä et kuulu näihin suuriin johtajiin ja Haapavesi ei ole maailman napa?
pohjanmaankin alueen markkinointimerkonomitkin ja nykyiset tradenomit ymmärtäneet hinnan merkityksen suhteessa asiakasmääriin. Toimialakohtaisesti markkinat toimivat tyyliin: 1% korotus vie asiakkaista 1%:a, 2 vie 2...5% korotus vie asiakkaista 6-7% jne. Nämä ovat joka ainoan yritysjohdon tiedossa.
Fortumissa on ihmisiä, jotka päätyökseen tutkivat näitä lukuja. He tietävät tarkkaan, mikä rahallinen merkitys oli optiojupakalla ja mikä vaikutus oli pitkäaikaisella omistajariidalla Espoon kaupungin kanssa. Se riita juontaa juurensa jo aikaan ennen kaupunginjohtaja Kokkosta. Kaikista näistä on osattu laskea tarkkaan niiden vaikutukset ja se, millä aikavälillä vaikutukset muuttuvat ja mihin suuntaan. Tämä on markkinoinnin alkeisosaamiseen kuuluvaa tietoa. Jos nyt "kymmenet tuhannet" kuten Hesari asian ilmaisi, lähtivät liikkeelle, niin se sopii täsmälleen esittämääni kaavaan. Ei niin tyhmää yritysjohtoa olekaan, että lähtisi kokeilemaan näiden lainalaisuuksien paikkansapitävyyttä.
Koko juttu tehtiin tarkkaan harkiten ja lopputulos oli tiedossa jo paljon ennen korotusta. Keihään kärki on kokonaan jossain muualla; vaikkapa siinä, että joku aika sitten energia-ala ilmoitti ensi talven tulevasta tarpeesta ostaa kallista sähköä ulkoa. Ehkä ennakoitiin, että silloin korotustarve olisi vaikkapa 25%, mutta vain kohtalaisen lyhyen aikaa. Tiedettiin varmasti myös se, ettei sellainen korotus mene läpi ilman, että markkinat menevät sekaisin ja poliittiset päättäjät pääsevät tanssimaan vaalitanssiaan(=sotkemaan Fortumin asioita) vailla mitään käsitystä Fortumin todellisista vaikuttimista. Tällä tempulla luodaan mielikuvaa uudenlaisesta, nopeampitempoisesta hinnoittelutavasta. Talvella tuleva hinnankorotus voisi hyvinkin tämän jutun myötä olla vaikka 20% 6 kuukaudeksi ja sitten kesän kynnyksellä lasketaan hintaa taas 6 kuukaudeksi +10% tämänhetkiseen hintaan nähden, niin 15%:n hinnan korotus on hoidettu ja argumentit on esitetty jo tässä jupakassa. Näin saadaan helposti ja etupainotteisesti ns. pelirahaa.
Se, onko hinta todellisuudessa nousussa vai laskussa, riippuu täysin siitä, miten vertailun ajankohdat valitaan! Tässä pelissä Mauri Pekkarisen osuus ei ole peruukkiaan merkittävämpi muille kuin hyväuskoisille ja nenästävedettäville äänestäjilleen!
ja selvää tekstiä .Siinä tulikin esille se villakoiran ydin.
veti meitä nenästä , kun pääsivät valtaan niin heti keksivät herroille hyvät optiot, ei vasurit tule enään saamaan meidän ääniä, ne on hylänny köyhät riistävät vain omaan pussiin.
vuoksi kilpailuttaa sähkönsä.
Tähän asti oltu välinpitämättömiä.
ministeri tämä Pekkarinen, uhkas perustaa uuven virman ja kehoitti kansalaisia vaihtamaan hintojen korottajaa, huippu ministeri.
TOIVON HÄNELLE ÄÄNIVYÖRYÄ SEUR. VAALEISSA
tekemättä mitään.
Eihän pekkarinen puuttunut fortumin älyttömiksi paisuneisiin johdon palkitsemisiin.
Uhosi, tuhisi näytellen.
Työ jäi tekemättä.
ei ottanu fortumin
älyttömiä johdon palkitsemisia
valtiolle.
kun Liliukselle ja muille jaettiin yli 500 milj. euron boonukset. Ei mitään. Että siinä sitä jämäkkyyttä
yriti muuttaa Mönkäreen vasemmistoliiton myötävaikutuksella tekemää optiosopimusta, mutta se sinun pressa Halonen sanoi ,että tehtyjä sopimuksia ei saa rikkoa, siihen loppui hyvä yritys.
tosiaan pitäs vaihtaa.Pekkarisen ja Liliuksen paikat pitäs laittaa kiertoon.Valitettavasti me tyhmät kansalaiset ei vain osata tuota Pekkaristakaan vaihtaa.Napoleon syndroomasta kärsivä pikku pelle hiuslisukkeineen.
teki huippuhyvää työtä, kiitos hälle,äänestämme keskustaa kuluttajan tukijaa.
hyvin kauppa ja teollisuusministerinä, verratuna edelliseen Mönkäreeseen joka kehitteli sen optiosysteemin.
meni joihinkin totetna.
Monta samanlaista näytelmää vielä ennen vaaleja.
Vastarannankiiski siellä punalippu liehuen taas nousi barrikaadille. Mee venäjälle tai kuubaan.
kommunisti?
kun he alakavat vaihtaa yhtiötä halavempaan,
rupiaa hinnat tippuun.
Se nähtiin.
kehoitti kilpailuttamaan yhtiöitä, kyllä me nyt äänestetään keskustaa se puollustaa kansaa.
Pekkarinen höpöttää mitä höpöttää. Ensin uhoo kaikkea vastaan. Yksi yö ja kehuu Liliusta hyväksi johtajaksi.Mikä hyvä johtaja Lilius on, rosvo minun mielestä. Nyt joutui selittelemällä pakittamaan. Seuratkaapa vähän aikaa,niin Fortum nostaa varmasti hintaa,kun laineet vähän laskee.Tällaisia takinkääntäjiä ministerinä ja valtion yhtiön johtajana.Ei kestä kehuja kumpikaan.
Pekkarinen ansaitsee kiitoksen ja meidän kuluttajien täyden tuen.
pekkarinen on hallituksen suurin turhake.
Uhkailee, muttei tee mittää.
kaveriksi molemmat piereskelevät.Pekkarinen on meidän kuluttajien ystävä kun sai korotuksen peruttua, hänelle täysi tunnustus hyvin hoidetusta asiasta. Vasurit jos olisi olleet nyt päättämässä niin herroille olisivat vain lisänneet optioita, niikun tekivät edellisessä hallituksesa
piiparista kehua.
Ookko järjissäs vai kalijossa?
faktaa mitä hän on saanut aikaan,erittäin hyvä ministeri, saa meidän täyden tuen.
älyttömät johdon palkitsemiset.
Ei käynnistäny optioiden kohtuullistamista, vaikka juristit neuvo tekemään.
Siinä turhakkeen teot!!!
pressa Halonen kielsi koskemasta Mönkäreen ja vasemmistoliiton siunaamaan sopimukseen, törkeitä noi vasemmistoliittoset ensin tekevät hallituksessa valtavia mokia ja sitten muiden pitäisi ne korjata, ei ikinä kenenkään kannata vasemmistoa äänestää.
toisten syyksi panemista.
Kun ite ois pekkarisen pitäny kohttuullistamitoimet käynnistää, niin eipäs käynnistäny.
Muitten syy , kun ite en tee mittää.
kun itse oli tekemässä optiosopimuksia herroille, vasurit on unohtanu köyhät ja sähkönkuluttajat, onneksi tuli Pekkarinen apuun ,hyvä hyvä.
eiku pekkaraisesta oli?
Jätti hommat hoitama muita syytellen.
kävi selkeästi ilmi, ettei Fortum perunut hintoja kansalaisten reaktioiden takia. Samoin Pekkarinen veti kaikki sanansa pois siitä, että hänellä olisi edes oikeutta avata suutaan hinta-asiassa. Edelleen hän korosti, ettei mahdollinen uusi Valtion omistama energiayhtiö ole Fortumin kilpailija ja hänen puheensa uudesta yhtiöstä ei ollut tarkoitettu uhkaukseksi Fortumille. Mies selitti ja perui kaikki ne ajatukset, minkä varassa näillä palstoilla on juhlittu Pekkarisen ja kansalaisreaktioiden voittoa. ´
Matti Purasjoki vahvisti epäilyni siitä, että korotus olisi ollut jossainmäärin perusteltua ja totesi pienillä yhtiöillä olevan selvästi hinnankorotuspaineita. Näin seuraavalle siirrolle Fortum saa hienosti syyn pienistä yhtiöistä ja tästä nopean hintareaktion pikakurssista!