sekaantuvatko

kalat helposti muiden ihmisten ihmissuhteisiin. tällaisen piirteen olen huomannut, jos jollakulla on suhteessaan vaikeuksia tai kriisinpoikasta, paikalle rientänyt "ymmärtäjä" sattuu yllättävän usein olemaan kalat. ja sama pätee sekä naiskaloihin että mieskaloihin, vaikka heillä itselläänkin olisi suhde toisaalla. ja tämähän ei ainakaan ratkaise toisen ongelmia...
41286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

varsinkaan huihuin suhinat ei vähempää voisi kiinnostaa..

Äänestä

Sanotaan vaikka näin, että Kalat ei sekaannu, mutta tulee avuksi. Hän ei lyö lusikkaansa joka soppaan, mutta tarvittaessa jos hän näkee toisen kärsivän jollain tasolla niin tarjoaa apuaan.

Ei siksi, että hän olisi yltiömäisen kiinnostunut kaikesta vaan, että näkee toisen kärsivän ja haluaa auttaa. Jotkut saattavat tulkita kalan auttamisen halun tunkeutumiseksi, mutta sitä se ei ole.

Kyllä allekirjoittanutkin menee juttelemaan joskus jopa ventovieraalle jos näkee hänellä olevan ongelmia. Kalat ei luokittele tuskaa vähemmän ja enemmän tuskallisiin asioihin eikä ihmisiä enemmän tai vähemmän apua tarvitseviin. Hän auttaa jos joku näyttää apua tarvitsevan.

Äänestä
  • Otsikko kertoikin jo asian. Ymmärrän kyllä toki varsinkin tilanteen jossa tukihenkilö on toista sukupuolta edustava henkilö. Saattaahan siinä epäillyksiä syntyä vaikkei niitä tarkoitakkaan.

    Äänestä

veljeäni aikoinaan, kun hän varoitti eräästä kaverikalamiehestä "Varo sitä, se ei välitä tippaakaan siitä onko ihminen varattu vai vapaa."
Jokatapauksessa tämä kyseinen kalamies sitten sai kun saikin vietyä varatun sydämeni, mutta sen saatuaan löysikin jo toisen. Löydettyään tämän onnistui jälleen rikkomaan kaksi sydäntä pirstaleiksi, eikä sekään vielä riittänyt, petti lapsuudenystäväänsä tämän vaimon kanssa.
Enenpää en hänestä tiedä enkä tahdokaan.
Se oli minun kokemukseni, YHDESTÄ kalamiehestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huihui kirjoitti:

kalat helposti muiden ihmisten ihmissuhteisiin. tällaisen piirteen olen huomannut, jos jollakulla on suhteessaan vaikeuksia tai kriisinpoikasta, paikalle rientänyt "ymmärtäjä" sattuu yllättävän usein olemaan kalat. ja sama pätee sekä naiskaloihin että mieskaloihin, vaikka heillä itselläänkin olisi suhde toisaalla. ja tämähän ei ainakaan ratkaise toisen ongelmia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu