Heissan! Päätin jälleen kirjoitella tänne jotakin,tässä on vierähtänyt kuukausi kun viimeksi kävin täällä sivuilla lukemassa teidän juttuja.Jotenkin oon halunnu unohtaa koko lapsettomuuden pieneksi hetkeksi.Vaikka on ollu vaikeaa!Tänä aikana olen kysynyt mieheltäni pariin kertaan adoptio mahdollisuutta mutta mieheni ei halua ajatella koko asiaa.Jos ei kuulemma saada omaa lasta sitten ei vieraankaan.Jotenkin ite olin jo miettinyt asiaa perinpohjin ja nyt tämä....täytyy vaan hyväksyy toisen mielipide.Mutta miksi jatkaa hoitojakaan kun ei näiden 5 kerran jälkeen oo tapahtunut mitään.Ja hoitojen jälkeen oon kamalan kipee,sitä en haluis enää kokea.En tiedä....täytyy nyt varmaan elää joulu ja uutena vuotena tehdä taas se joka vuotinen lupaus että tänä vuonna rupean odottamaan lasta.(tyhjä toive).
On hienoa lukea teidän kokemuksia ja onnistumisia vaikka se koskeekin.Mutta jos en ennen joulua kirjoita mitään niin kaikille suomen lapsettomille naisille toiveikasta joulua ja unohtakaa murheet etes pieneksi hetkeksi!
Suukkoja!!!!!
On hienoa lukea teidän kokemuksia ja onnistumisia vaikka se koskeekin.Mutta jos en ennen joulua kirjoita mitään niin kaikille suomen lapsettomille naisille toiveikasta joulua ja unohtakaa murheet etes pieneksi hetkeksi!
Suukkoja!!!!!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tämä on myös minulle ensimmäinen kerta, kun itse tänne palstalle kirjoitan. Viime keväänä - lasta yli kaksi vuotta yritettyämme - saimme tietää, että miehelläni on azoospermia ja taustalla ns XY-deleetio. Parisuhteemme, erikoista kyllä, ei käynyt läpi sen ihmeempää kriisiä - tuntuu siltä, että keskinäinen suhteemme on tämän asian myötä vain vahvistunut. Jonotamme tällä hetkellä ICSI-hoitoihin ja tämä aika on tietyllä tavalla hirvittävän ahdistavaa. Mahdollista on, että mieheltäni biopsialla saadaan muutama siittiö, mutta myös on mahdollista, että siittiöitä ei ole. Molemmat haluamme lapsia, mutta jollakin tavalla emmin tuntemattoman luovutetun sperman käyttöä enkä ole tätä asiaa uskaltanut tarpeeksi voimakkaasti miehelleni tuoda esiin. Hän ei haluaisi sukulaistenkaan tietävän, että joudumme läpikäymään hedelmöityshoitoja lapsen saamiseksi. Hän ei myöskään halua vielä ajatella adoptiota, mikä taas itselleni olisi täysin luonnollinen asia ja olisin valmis adoptoimaan, vaikka omia lapsia saisimmekin. Täytynee odotella, mitä tuleman pitää...
Eksyin jotenkin tänne, en ole ennen ilmeisesti tarpeeksi surffaillut ja nyt oli aikaa.
Mutta ajattelin kirjoittaa ja rohkaista. Kaiken läpikäyneenä. Koeputkihedelmöityshoitoja takana...olisiko kymmenen...ja pakastettujen siirtoja...no laskekaa kun aina meni pakkaseen 20-30 (!!totta, mutta ehkä niitä oli liikaa...) Toisella kerralla 11 vuotta sitten onnistuimme pakastetusta, josta syntyi terve tyttö. Mutta ne kaikki seuraavat ei tuottanu tulosta. Ja kaikkiaan yritettii vuosia, heti tytön täytettyä kaksi aloitimme uudelleen..Nyt ei olla pariin vuoteen yritetty ja se vain jäi ja ikinä en olisi uskonut että MINÄ ajattelisin että enää en haluakaan, aina oli toive että vielä yritetään, mutta sitten vain jäi, ja nyt sitä elää jo itselleen...ihan suoraan itsekkääsiti, nauttii siitä että voi mennä ja tulla.
Mutta voin sanoa että paljon on tyhjää itketty ja toivottu, rahan menosta ei kannata edes puhua. Mutta vaikka se tuntuu ihan hirveelle, että siitä yrittämisen kierteestä ei ikinä toivu ja pääse irti, niin joskus siitä huomaamattaan pääsee, meilläkin se otti vuosia, ja todellakin minä olin varmaan se viimeinen joka niin ajatteli. En tiedä rohkaiseeko tämä ketään jaksamaan, mutta antakaa vain aikaa ja sitten kun se aika on kypsä niin se koittaa ja jälkeenpäin ei tarvitse katua että miksi ei yritetty tarpeeksi.
Hoidot mun kohdalla tuottaa tulosta, mutta menevät aina kesken.Olen tullut kahdesti pelkillä clomeilla raskaaksi, yhden kerran inseminaatiolla ja nyt on ivf hoito menossa,tulos on vielä epäselvä.Tämä on turhauttavaa myös.Mikä konsti seuraavaksi?
Nuorempana onneksi sain luomusti yhden lapsen.
Minulla myös useita keskenmenoja ja nyt viimeisen IVF hoidon jälkeen on suositeltu lahjoitetuilla munasoluilla yrittämistä.
Minusta hyvä vaihtoehto meille, kun omissa solutasolla vikaa.
Oletteko te harkinneet tätä vaihtoehtoa?
Olen itse miettinyt sitä pitkään jo. Lääkäri vielä kuitenkin uskoo että mun omilla soluilla vois onnistua. Mies ei ole innostunut lahja soluista vielä.
Itse ole tuota vaihtoehtoa alkanut yhä enemmän ajattelemaan. Ongelma on se että mistä löytäis sitte luovuttaja. Oma ystäväpiiri on sen verran iäkästä ettei voi heiltä kysyä . Aikaa odotteluun ei ole montaa vuotta kun minulla itsellä on niin paljon ikää jo. Uusi hedelmöityshoitolaki kuulemma kaksinkertaistaa jonot. En tiedä mistä voisi mahdollisia luovuttajiakin sitten etsiä. Olisin ehkä myös valmis maksamaan luovuttajalle jotain , jos siihen tilanteeseen päädytään.
Kuinka monta keskenmenoa sinulla on ja montako ivf-hoitoa sulle on tehty? Minkä tasoisia soluja sulla oli ivf;ssä ? Mulla oli ensimmäisen luokan soluja.