Olen ollut ihastunut yhteen tyttöön jo yläasteen viimisiseltä luokalta asti. En saanut suutani auki silloin kun olisi pitänyt. Tykästyin toiseeen tyttöön jonka kanssa seurustelin vuoden päivät. Mutta aina kun tämä ihastus oli paikalla ajattalin välillä että mitä jos asiat olisivat toisin. Erosin vuosi sitten ja nyt tämä ihastus on myöskin eronnut. Olemme ihastuksen ex poika ystävän kanssa hyviä ystäviä ja pelkään että suhteemme ei ole ennallaan jos kerron ihastukselleni mitä tunnen. Olen menettänyt muutaman ystävän jos rakkaus sotkujen takia. Jos kerron niin en tiedä olenko valmis luopumaan ystävästä. Meidän ystävyys ei välttämättä lopu siihen mutta ei ainakaan olisi ennallaan. Sekavaa... Päättyisipä kaikki kuin elokuvissa.
En pysty kertomaan
will
1588
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minä en ainakaan luopuisi ystävästä rakkauden takia. Rakkaus on vain matka kohti seuraavaa eroa. Rakkaus tuhoaa ihmisen mieltä ja omaisuutta, kun pitää pantata viimeisiä omaisuuksiaan rakkauden kestämisen takia, siis vähän pidemmän kestämisen takia.
Ystäviin sentään voi luottaa, ystävät ei petä tai jätä,toisinkuin rakkaus:=on mätä.