Minussa on hautajaiset.
En saanut koskaan tietää
enkä tuntea.
Ja silti tiedän,
että sinä olisit ollut enemmän kuin minä.
Pienokaiseni,
älä sano minua äidiksi.
Murhaaja minä olen.
En saanut koskaan tietää
enkä tuntea.
Ja silti tiedän,
että sinä olisit ollut enemmän kuin minä.
Pienokaiseni,
älä sano minua äidiksi.
Murhaaja minä olen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Päivän paras provo -palkinnon!
Totuus on provosoiva. Abortoin parhaillaan vauvaani. Olen itkenyt silmät päästäni. Eikö olekin kummallista, että näillä palstoilla käyvät myös ne ihmiset, joita abortti ihan oikeasti koskettaa parhaillaan. Vaikka ei se sinun uskostasi tai uskomatta jättämisestäsi ole kiinni.
Onneksi edes sattuu vitusti. Kipu tekee syyllisyydestä siedettävämpää kestää.
saanko udella miksi päädyit tähän?
Kun ensimmäinen lapseni oli 4kk vanha, kävi meillä vahinko. Päädyin aborttiin koska pelkäsin että nyt minun pieni vauva jää ilman syliä jos tulee toinen liian nopeasti. sitten kun kanssa sen lääkkeellisesti tein kotona, olin aivan sekaisin. Enkä oikein vieläkään ymmärrä miksi tein niin. Mutta silloin se tuntui aivan ylitsepääsemättömältä ruveta hommaan uudelleen kun edellisestäkään ei ollut aikaa kun 4kk.
voimia sinulle.
Kiitos!
Kenenkään syyllistävät sanat eivät voi enää painaa enempää kuin oma syyllisyyteni. Siksi ne ovat turhia. Ainoastaan lohdutukset käyvät suoraan sydämeeni. Sielä ei ole tilaa enää muulle.
Vauvani sai alkunsa lyhyestä, jo ennen raskausepäilyjä päättyneestä suhteesta itseäni huomattavasti nuoremman miehen kanssa. Melkein lapsen. Käytimme kondomia, joka petti. Tämän jälkeen hain saman tien vielä jälkiehkäisyn. Tulin raskaaksi kaikesta huolimatta. Mies vaati aborttia ja itki, että vauva tuhoaa koko hänen elämänsä. Hän ilmoitti, ettei missään tapauksessa aio osallistua koskaan mitenkään lapsen elämään.
Minulla on ala-asteikäinen poika pari vuotta sitten miehen pettämiseen päättyneestä suhteesta. Poika asuu vuoroviikoin meidän molempien vanhempiensa luona. Teemme molemmat työtä, jossa joutuu matkustelemaan paljon sekä tekemään epäsäännöllisiä työpäiviä.
Minä olen pätkätyöläinen ja osa-aikayrittäjä. Sairauslomat menevät esimerkiksi pitkälti omaan piikkiini. Olen juuri saamassa pidemmän määräaikaisen työsuhteen, joka tasapainottaa eroa yhä pahasti oireilevan poikani sekä minun elämää. Poikani isä on löytänyt jokin aika sitten uuden naisen itselleen ja poikani kokee jäävänsä pahasti ulkopuoliseksi isänsä kotona. Käytännöllisesti katsoen olen hänen suurin turvansa. Harkitsemme parhaillaan, josko hän muuttaisi sittenkin minun luokseni asumaan pahenevien käytöshäiriöiden ja masennuksen takia.
Heti raskaudesta kuultuani tein talouslaskelman ja totesin, että jos pidän vauvan, joudun myymään asuntoni ja muuttamaan vuokralle. Tämän lisäksi minulla ei äitiysloman päätyttyä todennäköisesti ole enää töitä, sillä alallani työtilanne on todella hankala. Kun edellä mainittuihin vaikeuksiin lisätään vielä se, että sairastin poikani raskauden aikana ja sen jälkeen vaikeaksi diagnosoidun masennuksen, jonka seurauksena sekä minä että poikani olimme kuolla monet kerrat - pelko sen toistumisesta on valtava.
Kaikkien näiden seikkojen ja sellaisten, joita en tässä tahdo paljastaa, valossa koen, että tehtäväni on ensisijaisesti yrittää pitää poikani terveiden kirjoissa. En usko, että yksinkertaisesti jaksaisin kantaa ypöyksin uutta vauvaa ja sen tuomia hankaluuksia ja vaikutuksia erityisestikään poikani elämään.
Tämä oli elämäni vaikein ja raskain päätös. Tuntuu hirvittävän ahdistavalta, että tätä lasta ei tule koskaan suremaan tai kaipaamaan kukaan muu kuin minä - hänen murhaajansa.
se on sinulle väärin..sinä elät tekosi kanssa loppuelämäsi ja tämä ratkaisu ei ole sinua varten.
On turha itkeä silloin kun tekee itselleen pahaa samaan aikaan..no tekemätöntä ei saa tehtyä sanoisin että sinulla on pitkä tie päästä takaisin normaaliin elämään ja mene ihmeessä jutteleemaan ammatti-ihmiselle asiasta...sillä toipumiseen on pitkä tie syyllisyyden tuntoineen ja kaikkineen...
toki toivon sinulle kaikkea hyvää ja että pääset tämän ylitse mutta samalla suututtaa että teet abortin ilman että kunnolla olet tiedostanut asian vakavuutta ennen sitä. En ole abortin vastustaja mutta se pitää tehdä vain kun on asiasta täysin varma ettei asia jää kummittelemaan loppuiäksi.
murhaaja! Sinä ajattelit juuri niinkuin pitää, lapsen parasta, sekä syntymättömän että poikasi! kirjottelen tänne vielä myöhemmin, mutta nyt nämä kaksi taaperoa kutsuu hommiin. Jaksamista, tuskasi on suuri, tiedän se, mutta usko, se helpottuu.
terv. saman kokenut!
asenne sulla on aborttiin mennessä,ei muuta kuin onnea loppu elämällesi.
kiihkomielinen uskonlahkon jäsen kun tuollasia puhelet toiselle joka on tehnyt raskaan päätöksen. Sinulla ei ole oikeutta tuomita, vittu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
tuominnut ketään ja minä nyt olen viimeinen ihminen ketään tuomitsemaan.Olen tehnyt itse samaisen päätöksen mutta huomattavasti myöhäisemmässä vaiheessa.Onnen toivotukset johtuivat hänen asenteestaan,sillä tuolla asenteella en itse olisi ikinä voinnut päätöstä tehdä,enkä kyllä suosittele sitä muillekkaan.Muutoin minun puolestani jokainen saa päättää abortistaan nyt ja toivottavasti aina.
on väärä väitös,sillä enhän tiedä missä vaiheessa alkuperäisen viestin kirjoittaja päätöksensä on tehnyt tai tekee.
En ole todellakaan aborttia vastaan, mutta aloittaja ei herätä minussa yhtään sääliä. Minkä takia teit tällaisen päätöksen, vaikkei se selvästikään sovi sinulle? Olet tehnyt virheen ja saat syyttää vain itseäsi. Vai tyhjästäkö se sinun surusi tupsahti vasta sitten kun olit jo alkanut abortoimaan? Olisit kuunnellut itseäsi ja omaatuntoasi ajoissa! Kuulut niihin joiden ei pitäisi antaa tehdä aborttia.
ei varmasti helpota jos miellät itsesi murhaajaksi.Olen pahoillani jos nyt sinua loukkaan,mutta juuri tuo murhaaja saa minut epäilemään koko juttua.
Todellisuus pysyy totena riippumatta siitä, uskotaanko sitä vai ei. Helpotus olisikin valtava, jos asioita voisi muutta pelkästään uskon tai silmien sulkemisen avulla.
On hyvin ironista, että olen vastustanut abortteja koko elämäni ja nyt istun tässä vuotamassa kohtuani tyhjäksi. Itselleni valehteleminen ei tuskaani kuitenkaan helpota. En ole niin hyvä valehtelija, että voisin selittää itselleni, ettei tässä abortissa suojella jo syntyneiden ihmisten terveyttä, jaksamista ja hyvinvointia syntymättömän elämän kustannuksella. Niin kuin se olisi jotenkin vähempiarvoinen eikä yhtä paljon lapseni kuin toinen, syntynyt lapseni.
En usko, että pystyn koskaan ajattelemaan, ettei minulla olisi ollut häntä koskaan. Hän on aina mukana lapsiluvussani.
Miksi kaiken pitäisi olla niin mustavalkoista? Miksi minun pitäisi olla valmis antamaan anteeksi itselleni, vaikka päädyinkin tähän ratkaisuun? Ja miksi taas se, että en hyväksy tekoani, tekee muka ratkaisustani väärän? Olen edelleen sitä mieltä, että lapseni syntymällä olisi vaikuttanut hyvin negatiivisesti poikani terveyteen ja hyvinvointiin, kun omat resurssini sinnitellä hänen tukenaan olisivat kaventuneet entisestään. Silti mikään ei oikeuta tekoani. ja kuten sanoin jo, tämä oli koko elämäni vaikein ja raskain päätös.
Hei,sinun tilanteesi ei ole todellakaan helppo!Pystyn hyvin ymmärtämään,miksi olet päätynyt tähän ratkaisuun.Voimia sinulle,anna itsellesi anteeksi,äläkä syytä itseäsi tästä asiasta.Sinä näit tämän ratkaisun parhaaksi,ja ratkaisu on sinun,ei kenenkään muun,muista se.
Mikä kukaan luulee olevansa toista tuomitsemaan??
...Tapauksessasi ajattelit nyt vain sitä pahinta kohtaloa, joka olisi voinut koitua vauvan syntymän jälkeen.
Monesti yksilapsisen perheen lapsi reagoi voimakkaasti kaikkeen ja kaikkiin.
Itselläni on 3 lasta ja tytär on esikonen ollut 6 vuotta, kunnes sain toisen lapseni.
Tyttärestä sen enempää kertomatta, ei tie ole ollut ruusuinen, mutta kasvattava.
Vauva kun syntyi, niin esikoiseni sanoi, ettei tule katsomaan vauvaa.
Hän tuli sairaalaan liki pakottamalla.
Kun hän näki vauvan, esiin tuli hymy ja ihmetys.
N. ½ vuotta syntymän jälkeen erään kerran jutellessa pikkusiskosta, avautui esikoinen.
Hän kertoi että sairaalaan tulo inhotti, eikä tykännyt vauvoista yhtään, mutta kun näki pienen vauvamme, se kuulemma sulatti hänen sydämen. Tällöin tyttö oli 7 vuotias.
...Mutta tulevaa ennakoiden, varsinkin abortin saralla on mielestäni väärin. Mutta kun kerta olet aloittanut tyhjentymisen, niin Hyvää jatkoa vain ja toivottavasti kaikki sujuu ongelmitta.
hän itsensä tuominnut,ei siinä meitä muita tarvita.
Olen huomannut sellaisenkin asian että naisella on melkoinen hormonimyrsky tuossa vaiheessa.
Mutta kunhan se laantuu ja ajattelet kuten minäkin että asialle ei enää mitään voi ja elämäntilanteen huomioiden ei juuri vaihtoehtoja ollut.
En usko että olisit jaksanut lapsen kanssa, masennus on sellainen juttu että sitä ei ymmärrä kun sellainen joka on sen itse kokenut.
Kyllä on sota-aikaankin ja erityisesti sen jälkeen lapsia tehty vaikka voi vaan kuvitella minkälaisia traumoja ihmisillä on ollut. I'm trying to say: hoitoa saa masennukseen eikä se voi olla este lapsenteolle/saamiselle, masennus on melkein kansantauti.MInulla masennus MENI OHI ilman lääkitystä kun luovuin aborttiaikeista! eli näinkin päin se voi mennä.
Näkee vielä että joku uskaltaa avoimesti myöntää syyllisyyden ja totuuden koko karmeudessaan. Sellaiseen abortintekijään on jotenkin helpompi suhtautua ja tuntuu myös inhimillisemmältä, virheineenkin.
Usein kun nää abortin tehneet ottaa sen syyllisyyden pakottamina kylmän 'lakitieteellisen' asenteen ja alkaa suorastaan elämäntehtävänään puolustaa aborttia hampaat irvessä tämänkaltaisilla palstoilla..
Tosi hyvä runo, ja erityisen surullinen jos totta. Minulla kävi niin että vaikka oli vakaat tappoaikeet, niin en pystynyt tekemään aborttia. En kertakaikkiaan pystynyt, vaikka olinkin masentunut eikä silloin oikein ole oma itsensä eikä oikein kunnolla tunne-elämä pelaa, niin vaikka ahdistus ja masennus yritti viedä päätöstä abortista loppuun, niin jokin minussa pani kampoihin. Siinä oli sairaalan sängyssä aikaa ajatella syntyjä syviä ja tajusin että abortti ei helpota minun elämääni vaan päinvastoin.Muistan myös kauan aikaa sitten lukeneeni abortin tehneen naisen kirjan kokemuksistaan abortin jälkeen. Itse toimenpide meni jotenkuten, mutta masennus ja syyllisyys iski myöhemmin ja vainosi naista loppuelämän.NImenomaan niin että esim. mies ei voinut ymmärtää minkä ihmeen takia se nainen kaipasi tätä syntymätöntä lasta, joka oli abortoitu.Se kirja jäi mieleeni muistinsopukoihin.