Mulle on tullut mieleen, että haluaisin erota Vl-uskonnosta. Meillä on iso perhe ja kaikki ovat uskovaisia. Ajattelen kai niin, että kyllä ne muut voi päästä taivaaseen, vaikkei kaikkia sääntöjä noudata. Mutta miten sen eroamisen teen? Vanhemmille oli suuri ilo, kun tulin takaisin uskoon. Jouduin mielisairaalaan ja olin sielä 4 kk jonka aikana tulin uskoon. Lääkärikin sanoi, että tää uskoon tulo on vaan välivaihe. Tekisi mieli värjätä hiukset kun ne on niin haalistuneet ja harmaat. Mutta mitä muut uskovaiset siihen sanoo? Eikö hiusten värjääminen olekin sallittua, jos väri on luonnollinen minkä laittaa? Joka ilta rukoilen Jumalalta että hän antaisi mulle voimaa olla uskovainen. Mutta tuntuu, että tää vanhoillislestadiolaisuus oo oikee usko. Onko se vain sielunvihollinen, joka mun päässä kuiskuttaa? Tekisi mieli meikatakin, mutta sehän on kiellettyä. Mutta eihän vanhoillislestadiolaisuutta ollut Jeesuksen aikana? Täähän on sen Lars Levin ja Lapin Marian keksintöä. Mistä tietää, että VL on ainoa oikea uskonto? Kuten huomaatte, mun päässä pyörii monta kysymystä ilman vastausta. Olisi upeaa, jos joku vaivautuisi vastaamaan! :)
Ja kertokaa ihmeessä, mitä teen sen kanssa jos haluan erota. Saa perheen ja uskovaisten sukulaisten vihan ylleen eikä ole enää niin rakas kun kadotukseen on matkalla. Olen 17v tyttö, ja monet kysymykset pyörivät mielessä. Kiitos vastauksista jos niitä tulen saamaan.
Ja kertokaa ihmeessä, mitä teen sen kanssa jos haluan erota. Saa perheen ja uskovaisten sukulaisten vihan ylleen eikä ole enää niin rakas kun kadotukseen on matkalla. Olen 17v tyttö, ja monet kysymykset pyörivät mielessä. Kiitos vastauksista jos niitä tulen saamaan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
vanhempi sinua ja ikäsi verran olen pohdiskellut samoja asioita kuin sinäkin ja edelleen roikun mukana tosin mieleltäni terveenä. Huomaat että olen näissä uskon asioissa tosiaan aika hidas mutta mikäpä hoppu tässä nyt enää mihinkään on jo tälläkään iällä.
Ei kannata miettiä liikaa vaan tekee miltä tuntuu eikä niin kuin minä että miettii vuodesta toiseen eikä se siitä valmiimmaksi tule. Tuppaa vaan olemaan raskasta tämä kivireen vetäminen.
Tiedän, että sinulla on vaikeaa kamppaillessasi asian kanssa. Itse olen ihan samanlaisia tunteita kokenut erotessani vl-uskosta. Se on vaikeaa, koska ajatus tästä yhdestä ainoasta oikeasta uskosta ja muiden helvettiin joutumisesta on iskostettu niin syvälle mieleen. Vaatii rohkeutta lähteä kyseenalaistamaan jo lapsena mieleen juurrutettuja ajatuksia, varsinkin kun pelissä on suuri uhka helvettiin joutumisesta ja läheisten loukkaamisen/menettämisen pelko.
Mutta sanoisin sinulle kuitenkin, että sinulla on oikeus ja velvollisuus, tehdä omaa elämääsi koskevat ratkaisut itse. Et voi kuulua vl-yhteisöön vain siksi, että muut sitä sinulta vaativat jos et itse koe tuota uskoa oikeaksi. Se on niin suuri sisäinen ristiriita että siitä voi kyllä mielenterveys järkkyä pahastikin.
Vaikea on etukäteen tietää, miten perhe ja sukulaiset suhtautuvat jos eroat, mutta muista että siltikään sinä et ole tehnyt mitään väärää etkä voi syyllistää itseäsi, teitpä sitten minkä ratkaisun tahansa. On äärimmäisen surullista jos perhe hylkää tälläisen asian takia, mutta voit silloin miettiä että voiko sellainen ihminen olla uskossa, joka läheisensä hylkää?
Lue raamattua ja rukoile, löydät vastauksen ja rauhan sisällesi. Missään ei raamatussa mainita esim. hiusten värjäyksen tai meikkauksen synnillisyyttä. Ne ovat vain yhteisön kontrollia ja yhteenkuuluvuuden tunnetta varten asetettuja sääntöjä. Rohkeutta ja voimia sinulle.
Muuten, itse en ole katunut päivääkään eroamistani vl-yhteisöstä. On ihana vapaus ja rauha mielessä. Ei tarvitse vaivata päätään järjettömillä elämäntapasäännöillä (elän silti ihan kunnon elämää ja tunnen olevani uskovainen ihminen).
Viestisi antoi minulle rohkeutta. Ehkä tulee se hetki, että uskallan vapaasti erota uskosta. Se on totta, että jo pienenä päähän laitetut ajatukset ovat vaikeita. Kuin alkaisi uudestaan elämään. Eniten mietityttää juuri tuo mtien muut asain ottavat. Ja olen jo ennen eronnut uskostani, ja taas tulisin takaisin ja taas erioihin. Taitaisi olla viimeinen kerta,kun lestadiolaisena olisin. Täytyy päässä vielä miettiä näitä ajatuksia. Eroaminen on vaikeaa. olisi kiva lukea myös muiden eronneiden kommentteja. Eikä raamatussa lue, ettei saisi meikata tai värjätä hiuksia. Ne on ihmisten keksimiä rajoitteita. Ehkä sain voimaa tästä eroamiseen.
En tiedä, onko hiusten värjääminen ja meikkaaminen nyt niin tärkeitä asioita, että niiden pohjalta pitäisi tehdä kovin raskaita päätöksiä.
Itse toteutin aikanaan (noin 11 vuotta sitten) oman ratkaisuni niin, että monistutin posti'kortteja', joissa ilmoitin jättäneeni hakemuksen vapaaseurakuntaan liittymiseksi. 'Kortin' lähetin kaikille sukulaisilleni ja ry:llä tutuiksi tulleille
henkilöille.
Miten sinun sukulaiset suhtautui? Kun saivat tietää että et ole enää uskomassa vl-tavalla ja olet mennyt vapaaseurakuntaan?
Minun ystävä jätti vl-uskon 2 vuotta sitten ja ei sen vanhemmat siitä suuttuneet eikä hylänneet, mutta olivat aluksi pettyneitä, vähän vihaisia mutta pitivät vihan itsessä eivät näyttäneet sitä ystävälle mutta sanoivat muille sisaruksille siitä. Mutta nyt on kaikki hyvin ja välit säilyi. Ystävä on kirkkouskovainen mutta ei enää vl. Ei hän Jumala-uskoa hylännyt mutta hän jätti sen tapakulttuurin mikä kuuuluu tässä olla uskomassa vl-tavalla niin sen hän jätti pois ja perhe ajatteli sen sitten olevan että uskon hylkäämistä.
En seurannut sukulaisten reaktioita. Ajoitin sopivasti postini kesäloman alkuun, sanoin irti TPO:n puhelinliittymän ja otin tilalle ennakkomaksetun kännykortin, jonka numeroa en rekisteröinyt. Ihana rauha siis.
jos ei ole liittynytkään?
Mielestäni ei ole uskosta luopumista jos jättää noudattamatta elämäntapasäännöksiä. Minun mielestäni nämä elämäntapasäännöt ovat vain sitä varten annettu, että vl-uskovaiset erottuisivat epäuskoisista ja uskottomista. Ne ovat vain merkki valtaapitäville siitä, että on SRK:lle kuuliainen. Itse uskomisen kanssa niillä ei kyllä ole mitään tekemistä.
"Ei sen valia".
Ehka Sinun ei kannattaisi erota ollenkaan. Mitahan jos vaikkapa kaikkein viimeisimpana ja huonoimpana roikkuisit mukana uskovaisten matkasaatossa - se viimeinenkin kun paasee perille Taivaan Kotiin.
Jokainenhan meista pohtii noita samoja asioita. Ja kuka sitten muka on terve - - - jos kerran yhdeksan ihmista kymmenesta ovat niin sanotusti poikkeavia, niin mika oikeus silla kymmenesosalla on vaittaa olevansa terve ja normaali. Ei Sina ole sen huonompi kuin kukaan muukaan. Paa pystyyn ja seuroihin rauhanyhdistykselle! Ole oma itsesi. Jeesus on karsinyt Sinunkin puolestasi ja sovittanut Sinunkin kaikki vajavaisuutesi.
Mitä sinäkään mistään tiedät?!! Roiku mukana, ja paskat. Kenenkään tarvi missään roikkuna mukana jos ei halua. Olen kanssa käynyt mielisairáalassa ja tiedän mitä se on kun pää sekoaa uskon takia. Siinä tosiaan voi olla aika sekaisin kun kuvittelee ties mitä asioita... ÄLÄ ROIKU MUKANA!MITÄ SIITÄ JÄÄ KÄTEEN! PASKAA, PASKAA PASKAA!
Olen ihan samaa mieltä, vaikkakaana en halua ilmaista asiaa ihan niin karkealla tavalla kuin sinä. Mutta roikkuminen on turhaa, ja lisäksi kuluttavaa. Sellainen syön psyyken loputkin voimat.
Parempi irtottautua kunnolla ja elää oma elämä ihan itse, pyytämättä lupaa rauhanyhdistyksestä!
Mielestäni sinun kannattaa tehdä jompi kumpi päätös; se että roikut molemmilla puolilla on sinulle itsellesi tosi raskasta henkisesti!
Ry:n porukoissa on paljon näitä nuoria ja vanhempiakin jotka eivät osaa tehdä päätöstä kulkeeko siinä sakissa vai ei. Se on todella kuluttavaa jos pitää "vetää toista roolia" tai olla naamari päällä porukassa vaikka ei oikeesti haluaisikaan.
Itse jouduin tekemään "pesäeron" n. 20v sitten ja olin melkolailla sinun ikäisesi. Kyllähän siinä aika yksin jää kun eroaa tällasesta yhteisöstä. Puhu asiasta koulu/työkaverillesi tai mene vaikka ammattiauttajalle - pääasia että puhut jollekin etkä jää ihan yksikseen ajatuksinesi!
Nämä asiat ovat arkoja asioita vielä pitkään; minulta vei vuosia ennenkuin uskaltauduin puhua eli olin sinut asian kanssa.
Vanhemmat ja sukulaiset voi suhtautua negatiivisesti, mutta älä välitä kyllä aika tekee tehtävänsä - vanhemmat rakastaa sinua eikä tuo haittaa pitemmän päälle...näin ajattelisin
Tuo oli hyvä idea, että jos pääsisi puhumaan näistä asioista. Mutta se päätös on vaan niin vaikea ja kadotuksen pelko on iskostettu niin syvälle mieleen ettei tiedä uskaltaako. Kyllähän se usko turvaa tuo, mutta joskus vaan ahdistaa käydä seuroissa ja roikkua mukana. Mulla ei ees oo uskovaisia kavereita, muutakun 1 serkku joka asuu kaukana, ja 1 kaukainen nettituttava. En ole päässyt sisälle uskovaisten porukkaan. Muilla sisaruksilla kyllä riittää uskovaisia kavereita, ja yleensä käykin niin että istun vanhempien kanssa penkissä. Ja muut sisarukset istuu monien kavereidensa ympäröiminä. Ehkä siirrän tämän päätöksen tekoa vieläkin.
Jos vielä tulisi keskustelua aiheesta.