Olen 20-vuotias nuori nainen. Olen kai kärsinyt masennuksesta jollain asteella jo muutama vuosi sitten. Olin joitakin aikoja pois koulusta, makasin kotona enkä halunnut tehdä mitään. Kävin psykiatrilla, söin lääkkeitä.
Jotenkin sitten vaan asiat alkoi näyttää muka paremmilta ja päätin vain olla terve. Lopetin sekä psykiatrilla käymisen että lääkkeet. Tiedän, että se oli idioottimainen temppu, koska nyt olen todella pahassa tilassa.
Kaikki ahdistaa, mikään ei kiinnosta tai huvita. Vietän suurimman osan päivästäni istuen tässä tekemättä mitään järkevää. En yksinkertaisesti enää jaksa kiinnostua mistään, mitä elämässäni ennen oli tai mitä siihen nyt pitäisi kuulua. Tiedän syyn siihen, että uudelleen jouduin tähän tilaan näin syvästi. Mutta se, että sen tiedän, ei tunnu helpottavan asiaa tai sen käsittelyä yhtään.
En halua kertoa tarinani yksityiskohtia tässä, mutta toivoisin jonkinlaista juttuseuraa kohtalotovereista. Laittakaa viestiä tänne jos on samanlaisia ajatuksia ja haluatte jotenkin auttaa minua eteenpäin.
Kiitos.
Jotenkin sitten vaan asiat alkoi näyttää muka paremmilta ja päätin vain olla terve. Lopetin sekä psykiatrilla käymisen että lääkkeet. Tiedän, että se oli idioottimainen temppu, koska nyt olen todella pahassa tilassa.
Kaikki ahdistaa, mikään ei kiinnosta tai huvita. Vietän suurimman osan päivästäni istuen tässä tekemättä mitään järkevää. En yksinkertaisesti enää jaksa kiinnostua mistään, mitä elämässäni ennen oli tai mitä siihen nyt pitäisi kuulua. Tiedän syyn siihen, että uudelleen jouduin tähän tilaan näin syvästi. Mutta se, että sen tiedän, ei tunnu helpottavan asiaa tai sen käsittelyä yhtään.
En halua kertoa tarinani yksityiskohtia tässä, mutta toivoisin jonkinlaista juttuseuraa kohtalotovereista. Laittakaa viestiä tänne jos on samanlaisia ajatuksia ja haluatte jotenkin auttaa minua eteenpäin.
Kiitos.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Moi!
Olen Sinua reilusti puolet vanhempi, mutta itse olin samassa jamassa pari kuukautta sitten. Nyt tilanne on jo paljon parempi levon ja lääkityksen ansiosta. Masennukseen lienee monia syitä, joita on vaikea yksilöidä. Mutta kohtalotoverin neuvona, hanki apua, ellet vielä ole sitä tehnyt. Lääkehoitoa yleensä tarvitaan kuukausien ajan, eikä sitä pidä missään tapauksessa jättää kesken. Hoidon lopettaminen pitää tehdä hallitusti annostusta vähitellen pienentäen, ei kertaheitolla.
Harmaudesta huolimatta toivon aurinkoa elämääsi!
Kuule masentuneena järkeily ja looginen ajattelu harvemmin tuottaa toivottua tulosta. Se on kuin noidankehä, joka yksikseen haudottuna vain kasvaa ja tulee koko ajan raskaammaksi kestää. Siksi olisi elintärkeää saada toinen näkökulma sun elämäs tapahtumiin.
Kun sulla on tilanne vielä näinkin hyvä, että jaksat tännekin kirjoittaa, sun kannattais mun mielestä soittaa jonnekin. Se jokin vois olla vaikka mielenterveystoimisto tai terveyskeskuksen terkkari. Tuntuuko mahdottomalta ajatukselta?
Entä missä sulle aluksi niitä lääkkeitä
määrättiin? Voiko sinne enää soittaa ja onko sulla ketään, kuka sun kanssas vois mennä vaikka sit sinne mtt:hen?
Tiedän kyllä tasan tarkkaan, että kun masennus alkaa oikeen urakalla kasata ahdistusmurikoita selän päälle, kysyy hirveesti voimia lähteä yhtään minnekään...
Omista kokemuksista vaan tiedän, että jos antaa itsensä hautautua huoliensa alle ja masennus täydellä voimalla käy kimppuun, ei sit enää pysty lähtemään minnekään, vaikka haluais.
Sä vielä kaiketi pystyisit ja mä sun sijassas vaikka varaisin tk:sta ajan sairaanhoitajan vastaanotolle, niin sillä pääsis alkuun. Mitä ajattelet siitä?
minä olen yleensä liika energinen -paitsi nyt kun on tämä masennua päällä.minä olen 36v.tämä on toinen masennukseni.1 oli 28v.eka kerralla kieltäydyin lääkkeistä.olin jopa julkulassa silloin.mutta nyt otin lääkkeet käyttöön 6päivää olen syöny.olo on ihan hyvä-vähä turta...päättänyt olen selvitä!KYLLÄ MASENNUKSESTA SELVIÄÄ!joskus jopa ilman lääkkeitä.selvisin minäkin silloin 28v.ja aion selvitä nytkin!näin ajattelen vaikka olen tällä hetkellä vähä lamassa.olen perheen äiti..onneksi saan myös tukea ulkoa....päiväkoti -ja -tukiperhe.tsemppiä sinulle!!selviämme tästä.
Mä en käy missään koulussa tällä hetkellä. Lopetin sen kovan ahdistuksen vuoksi. Lopetin myös psykiatrilla käynnin ja tein hallaa itselleni, tiedän sen. Nyt mulla ei tunnu olevan mitään paikkaa elämässä ja mikään ei kiinnosta.