Juicetusta

Ei tämä mister juice ollut läheskään niin erinomainen kuin mitä nyt antavat lehtien uutisoinnit ymmärtää.
Keskinkertainen lauluntekijä jonka laulut olivat loppujen lopuksi aika lapsellisia.
Vitsien nokkeluuskin oli vähän niin ja näin.

Kovin viisaanakaan ei voi pitää henkilöä joka viinaa juomalla ja tupakoinnilla tuhoaa terveytensä.
Huvittavaa oli myös se arvostuksen kerjääminen vähän joka käänteessä.
5597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

juissilta !

Olisi juonut ja tupakoinut vähemmän.
Liikkunut enemmän, niin vieläkin henki pihisisi.

Äänestä

ne juicen kappaleet olivat.

Ei niitä juuri viitsi aikuisempana kukaan kuunnella.

Äänestä
  • Toivon että teitäkin vähätellään ja kunnolla kun aika jättää. Tosin voi olla että siihen on aihettakin juiceen verrattuna, ihan teitä tuntematta näin voisin veikata...

    Äänestä

veikkaan ettet tiedä musiikin tekemisestä yhtään mitään! vai onkos mennyt levyjä kaupaksi samaan tahtiin kuin juicella? yksinkertaiselle kuuntelijalle yksinkertaisia sanoituksia:ukko nooa ukko nooa....;

Äänestä
  • Onko mielestäsi musiikin "taso" ja levymyynti verrannollisia? Siinä tapauksessa taidat olla melkoinen musiikintuntija itse, et nimittäin sitä ainakaan taiteena ymmärrä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pylvanen kirjoitti:

Ei tämä mister juice ollut läheskään niin erinomainen kuin mitä nyt antavat lehtien uutisoinnit ymmärtää.
Keskinkertainen lauluntekijä jonka laulut olivat loppujen lopuksi aika lapsellisia.
Vitsien nokkeluuskin oli vähän niin ja näin.

Kovin viisaanakaan ei voi pitää henkilöä joka viinaa juomalla ja tupakoinnilla tuhoaa terveytensä.
Huvittavaa oli myös se arvostuksen kerjääminen vähän joka käänteessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu