Kertokaapa minulle, onko teillä näin ja onka tämä oikein/hyväksyttävää?
Olen 18 vuotias tyttö. Olemme asuneet 10 vuotta 340 neliön kokoisessa talossa. Kissoja on 5, koiria kaksi. Meitä on neljä, minä (18), siskoni (16) sekä äitini ja isäni.
Siitä asti kun muutimme taloon, on yhdestä ja samasta asiasta riidelty aina, nimittäin siivoamisesta. Äitini voivotteli ollessani 14v. kyyneleet silmissä, että onko hän vain meidän siivoojamme täällä. Tätä enne (ja yhä tänä päivänäkin vielä) hän tekee silloin tällöin listat minulle ja siskolleni mitä kumpikin siivoaa viikottain. Mielestäni tämä on vielä ihan kohtuullista. Nykyään olemme tehneet niin, että viikossa on yksi siivouspäivä, kaikille on jaettu omat tehtävät. Tämäkin on toiminut. Silti ongelma on vain paisunut.
Tuolloin kun äitini itki siivouksen takia, päätin ottaa härkää sarvista. Sinä vuonna (sairastuin myös anoreksiaan) tein kuin hullu kotona. Heräsin aamulla tunnin aikaisemmin siivoamaan, kotiin tultuani siivosin, tein minkä vain kerkesin. Ja kaikki olivat tyytyväisiä, paitsi minä.
Edellä oli siis taustaa. Nykyään, kun en enää tee hullupäisyyden tavoin useita tunteja päivässä kotihommia, saan kuulla etten tee mitään. Suurimmat riidat tulevat siitä, kun kysyn voiko jonkun asian tehdä vähän ajan päästä. Hyvänä esimerkkinä tämänaamuinen: Kello oli 8,25 ja 5min päästä lähtö kouluun jonne äitimme meidät heitti. Äitini huusi yläkerrasta että siskoni ja minun piti kantaa jonkin pöytä autoomme. Sanoin, etten nyt kerkeä, että kannetaan myöhemmin. Äitini kyllä tiesi, että tulemme koulusta tänään viimeistään ennen 12. Hän huusi minulle aivan raivoissaan että nyt se pöytä kannetaan. Ihmettelin, miksi se nyt pitää kantaa, eikö voi sitten kun tulemme. ymmärsin syyn, miksi se piti tehdä nyt kun hän kertoi vievänsä sen samalla kun menee mökille, eikä siis ollut enää kotona kun tulimme. Sota syttyi varsinaisesti seuraavasta, kun hän valitti minulle että AINA mökötän, väitän vastaan ja kyseenalaistan miksi nyt jokin asia pitää tehdä. Autossa vielä riitelimme asiasta, ja meinasi todella tulle kyyneleet silmiin, kun hän sanoi että kun hän sanoo, se pitää tehdä heti eikä sitä saa kyseenalaistaa. Ihme ettei hän heittänyt minua autosta ulos. Oli muuten mukava tehdä koetta tuon jälkeen.
Mitä tässä pitäisi tehdä? Poikaystäväni ehdotti, että teen hieman enemmän kuin muut, pistän kaikki tekemäni asiat listalle jolloin minulla on "todiste" siitä mitä kaikkea olenkaan tehnyt, vaikka hei eivät sitä ole huomanneet. Hasuinta on, että kyllä he kiittävät (etenkin isäni) kun olen tehnyt jotain (esim. haravoin omasta aloitteestani pihamme, mikä on minusta ihan normaalia kun asumme kaikki täällä), mutta jälkeenpäin se unohdetaan ja syytellään vain tekemättömyydestä.
Tämä on yksi monista perheemme sisäisistä ongelmista, mutta tuntuu etten kestä tätä enää. Tunne, etei arvosteta, mikään ei riitä´ja että on huono ihminen kertakaikkiaan vain rusentavat minut alleen.
Kertokaa, mitä minun tulee tehdä? Vanhempani (etenkin äitini) on jo päättänyt, että olen tällainen eli keskustelu tuntuu turhalta. "Huvittavinta" tässä on, että siskoni matkii äitiäni.. valittaa minulle jos olen jättänyt jonkin tavaran johonkin hetkessä jne. En myöskään aio enkä halua palata siihen helvettiin, jota koin silloin muutamia vuosia sitten. Se ei ole oikein.
Kiitos, jos jaksoit lukea viestini ja vielä kiitollisempi olisin jos kertoisit mielipiteesi asiasta ja jos sinulla on/on ollut vastaavia kokemuksia.
Olen 18 vuotias tyttö. Olemme asuneet 10 vuotta 340 neliön kokoisessa talossa. Kissoja on 5, koiria kaksi. Meitä on neljä, minä (18), siskoni (16) sekä äitini ja isäni.
Siitä asti kun muutimme taloon, on yhdestä ja samasta asiasta riidelty aina, nimittäin siivoamisesta. Äitini voivotteli ollessani 14v. kyyneleet silmissä, että onko hän vain meidän siivoojamme täällä. Tätä enne (ja yhä tänä päivänäkin vielä) hän tekee silloin tällöin listat minulle ja siskolleni mitä kumpikin siivoaa viikottain. Mielestäni tämä on vielä ihan kohtuullista. Nykyään olemme tehneet niin, että viikossa on yksi siivouspäivä, kaikille on jaettu omat tehtävät. Tämäkin on toiminut. Silti ongelma on vain paisunut.
Tuolloin kun äitini itki siivouksen takia, päätin ottaa härkää sarvista. Sinä vuonna (sairastuin myös anoreksiaan) tein kuin hullu kotona. Heräsin aamulla tunnin aikaisemmin siivoamaan, kotiin tultuani siivosin, tein minkä vain kerkesin. Ja kaikki olivat tyytyväisiä, paitsi minä.
Edellä oli siis taustaa. Nykyään, kun en enää tee hullupäisyyden tavoin useita tunteja päivässä kotihommia, saan kuulla etten tee mitään. Suurimmat riidat tulevat siitä, kun kysyn voiko jonkun asian tehdä vähän ajan päästä. Hyvänä esimerkkinä tämänaamuinen: Kello oli 8,25 ja 5min päästä lähtö kouluun jonne äitimme meidät heitti. Äitini huusi yläkerrasta että siskoni ja minun piti kantaa jonkin pöytä autoomme. Sanoin, etten nyt kerkeä, että kannetaan myöhemmin. Äitini kyllä tiesi, että tulemme koulusta tänään viimeistään ennen 12. Hän huusi minulle aivan raivoissaan että nyt se pöytä kannetaan. Ihmettelin, miksi se nyt pitää kantaa, eikö voi sitten kun tulemme. ymmärsin syyn, miksi se piti tehdä nyt kun hän kertoi vievänsä sen samalla kun menee mökille, eikä siis ollut enää kotona kun tulimme. Sota syttyi varsinaisesti seuraavasta, kun hän valitti minulle että AINA mökötän, väitän vastaan ja kyseenalaistan miksi nyt jokin asia pitää tehdä. Autossa vielä riitelimme asiasta, ja meinasi todella tulle kyyneleet silmiin, kun hän sanoi että kun hän sanoo, se pitää tehdä heti eikä sitä saa kyseenalaistaa. Ihme ettei hän heittänyt minua autosta ulos. Oli muuten mukava tehdä koetta tuon jälkeen.
Mitä tässä pitäisi tehdä? Poikaystäväni ehdotti, että teen hieman enemmän kuin muut, pistän kaikki tekemäni asiat listalle jolloin minulla on "todiste" siitä mitä kaikkea olenkaan tehnyt, vaikka hei eivät sitä ole huomanneet. Hasuinta on, että kyllä he kiittävät (etenkin isäni) kun olen tehnyt jotain (esim. haravoin omasta aloitteestani pihamme, mikä on minusta ihan normaalia kun asumme kaikki täällä), mutta jälkeenpäin se unohdetaan ja syytellään vain tekemättömyydestä.
Tämä on yksi monista perheemme sisäisistä ongelmista, mutta tuntuu etten kestä tätä enää. Tunne, etei arvosteta, mikään ei riitä´ja että on huono ihminen kertakaikkiaan vain rusentavat minut alleen.
Kertokaa, mitä minun tulee tehdä? Vanhempani (etenkin äitini) on jo päättänyt, että olen tällainen eli keskustelu tuntuu turhalta. "Huvittavinta" tässä on, että siskoni matkii äitiäni.. valittaa minulle jos olen jättänyt jonkin tavaran johonkin hetkessä jne. En myöskään aio enkä halua palata siihen helvettiin, jota koin silloin muutamia vuosia sitten. Se ei ole oikein.
Kiitos, jos jaksoit lukea viestini ja vielä kiitollisempi olisin jos kertoisit mielipiteesi asiasta ja jos sinulla on/on ollut vastaavia kokemuksia.
Vastaukset 11
Vanhimmat
340 neliön talossa eikä ole varaa siivoojaan. Ai sori tää oliki vitsi.
muuta pois kotoa!
Vanhemmat ovat todella ärsyttäviä juuri tuon takia. Itselläni on kokemusta; äiti valittaa siitä, etten tee lainkaan kotihommia, vaikka teenkin. Veljeäni, joka ei tee lähes yhtään töitä ja on minua kuusi vuotta vanhempi, hän kehuu jatkuvasti, mutta minua ei. Ole iloinen, että olet jo noin vanha ja voit muuttaa pois kotoa. Luulisi heidänkin kunnioittavan sinua, onhan sinulla ollut anoreksia ja koulukin on vielä taakkana. Voimia sulle!
minäkin olen monen vuoden ajan siivonnut 300 neliön talon yhdessä siskoni kanssa joka perjantai. äiti ja isä tietenkin auttavat, mutta he tulevat niin myöhään töistä, että siivous olisi venynyt iltamyöhään ilman meidän isompaa työpanostusta. tottakai olimme laiskoja ja saimme neuvoteltua niin, että yläkerta vain imuroitiin, eikä mattoja viety ulos ja lattioita pesty yläkerrassa kuin kerran 1,5 kuukaudessa. tälläinen myönnytys oli mahdollinen koska yläkerta oli "meidän" valtakuntaamme ja vanhukset asuttivat enimmäkseen alakertaa. isä oli aikoinaan järkähtämätön siivouksen suhteen, mutta kun minä ja siskoni otimme siitä suurimman osan harteillemme niin hän joutui laskemaan laatuvaatimuksiaan=)
onhan sitä mukava olla siistissä ympäristössä.. voimia siivoukseen sai palkinnosta, joka odotti siivouksen jälkeen. meillä on tapana saunoa, syödä hyvin vähän kalliimpaa ruokaa ja juoda viiniä ym muuta perjantai ja lauantai ltaisin. nyt kun en enää asu kotona kaipaa rauhallisia iltoja perheen kanssa vaikka se edellytti siivoamista.
meillä siivous ei kiristä kenenkään hermoja, koska sitä ei tehdä vain siisteyden tähden vaan sen mukavan olon, jonka saa palkinnoksi viikon ahertamisesta.
vietistäsi jotenkin välittyi sellainen tunne, että teillä ei siivouksen jälkeen odota palkintoa, jonka kaikki saisivat jakaa. äitisi(kuten minunkin ennen) taitaa saada tyydytyksen, kun talo on puhdas ja kaikki kohdallaan, mutta itse uurastajat eivät koe saavansa mitään uurastustaan vastaan. kokeilkaa erottaa viikonloppu viikosta (perjantai-illasta sunnuntaihin) keksimällä jotain akikille mukavaa tekemistä ym. ei kuitenkaan siivousta (meillä se on ruokailu, koska kaikki rakastavat hyvää, kunnon raaka-aineista tehtyä ruokaa) silloin saa ladata akkuja itse kukin, eikä kenellekään tule huono omatunto jos ei talo ole putipuhdas
ja juttele äitisi kanssa. ymmärrän kyllä miten äitisi saattaa joskus käyttäytyä, meilläkin raivoisia ja hysteerisiä kyynelehtimiskohtauksia varsinkin joulun alla, kun kaiken pitäisi olla täydellistä, eikä äiti vaan jaksa enää..
tsemppiä
Olen samassa veneessä kanssasi. Minä olen kokenut samankaltaisia asioita, mutta olen pitänyt pääni enkä ole hulluna siivoillut koskaan, mutta siivoamiset ovat minusta kiinni, sillä äitini on vammautunut, isä vaan on, ei ole edes töissä, ja käyttää äitini töissä ansaitsemia rahoja ties mihin, kaljaan suurinpiirtein. Pikkuveljeni ei siivoa, ei suostu siivoamaan eikä katso sitä tarpeelliseksi. Mikäli kämppä on sotkuinen, se on MINUN vikani, koska kämpästähän löytyy MINUN vaatteitani, MINUN lemmikkieni irtokarvoja, MINUN pahvilaatikoitani (muutin takaisin kotiin erottuani), MINUN astioitani. En jaksa enää tehdä tikkua ristiin. Huutakoot vaan, on ne ennenkin huutaneet.
Tätä menoia, minä menen rikki. Olen jo korjaamattomasti hajoillut tässä 5 vuoden aikana.
Mikään ei korvaa sitä minulle, että tuki joka pitäisi lapsen saada vanhemmilta, ei ole voitu saada koskaan.
Olen saanut kyllä kokea koulukiusaamista, syrjintää, väkivaltaa, ahdistelua, syytöksiä.
Ne vaan luulee, että minä jaksan ikuisesti.
aika surkea juttu, sanoisinko.
äitisi ei ole henkisesti terve. etkä ole sinäkään. teillä nyt ei ole suhteellisuudentajua. naura tälle asialle! :D
olet perfektionisti. siskosi on äitisi myötäeläjä.
tärkeä kysymys kuuluu, miksi asut vielä vanhempiesi kotona? milloin aiot muuttaa sieltä pois? paras ratkaisu olisi mielestäni, että lähtisit viikoks johonki pois. vaikka poikakaveris luo joululomalla tai vaikka mongoliaan, kunhan johonkin pääset pois. tällöin perheesi joutuu tulemaan toimeen ilman sinua ja toivottavasti tajuaa taas kunnioittaa sinua yksilönä. toisaalta sinä pääset toivottavasti eroon pakkomielteistäsi. äläkä sano ettei sinulla ole niitä. tottakai sinulla on. haluat miellyttää muita ja tässä se menee liian pitkälle. äitisi vaatii kohtuuttomasti. sinullakin on rajasi.
äitisi pelkää jotain toimiessaan niinkuin toimii. myös sinä pelkäät jotain koska sinulla on tämä ongelma. mitä sinä pelkäät? mitä tapahtuu jos et aina tottele äitiäsi? mitä sinä pelkäät?
jos olet palamassa loppuun, muista että tämä asia on käsiteltävä ennemmin tai myöhemmin. haavat avattava, vaikka se tuskallista onkin. ja parannettava sisältä päin. vasta sitten voi tulla tervettä ihokudosta. :)
Kiitoksia, kun vastasitte viestiini. En nyt muista nimimerkkejänne, mutta kiitos ehdtuksillesi sinulle jotka olette ratkaisseet tämän "ongelman" palkkiolla. En vain usko että se toimii minun/meidän kohdallamme. Tuntuu ettemme ole niin eheä perhe kuin te. Kaikilla omat menonsa yms. Olen kyllä jutellut tästä erityisesti isälleni, että me vietämme yleisesti liian vähän yhdessä ja että minulla ei ole kotona hyvä olla. Tuntuu älyttömältä, etä erityisesti äitini ihmettelee sitä miksi en ole kotona ja haluaisi että joskus keskustelisimme (jos siis olisin kotona), mutta emmehän me voi keskustella! Venähti hiema pitkäksi, mutta kiitos silti vastauksestasi!
Sinä, jolla koti tuntuu olevan helvettiä.. en tiedä mitä sanoisin. Pystyisitkö muuttamaan pois kotoa? Tuntuu, että teillä ongelmat ovat paljon syvemmällä uin tuossa siivouksessa.. Ymmärrän hyvin, että tuo on jättänyt sinuun pysyvät jäljet. Jos tämä o on jättänyt minuun, tuntuu kamalalta ajatella jos olisi tuon joutunut käymään läpi.. Jos haluat meilailla kanssani, osoitteeni on : [email protected] . Jaksamisia sinne!
Ja sinulle, jonka viestiin nyt varsinaisesti vastaan, kiitos kun sanoit asioita suoraan ja heitit ilmaan kysymyksiä. Vastaus mksi asun yhä kotona; he elättävät minua. Olen niin monet kerrat sitä hokenut poikaystävälleni puhelimessa (kun olen hysteerisesti itkenyt kun taas on satanut paskaa niskaan) että en kestä enää, muutan pois kotoa. Tuntuu vaan siltä, että kun he ovat maksaneet minulle kaiken yms.yms. en voi lähteä ennen uin keväällä jolloin päätän lukioni. Ennen kuin nämä ongelmat tänä syksynä kärjistyivät, olin jo ilmoittanut, että löhden keväällä. Ja jos nyt yhtäkkiä vain lähtisin, joutuisin keskustelemaan tästä kaikesta ja se ei johtaisi mihinkään.. he eivöt ain ymmärrä. Olen monta erta miettnyt (ja sanonut ääneenkin) että pitäisi päästä pois, edes vähäksi aikaa omaa päätä selvittämään ja antaa heidän huomata, mitä minä olenkaan tehnyt. En tiedä vain, että miten sen järjestäisin/perustelisin/mihin menisin?
Olet oikeassa, minulla on ollut ja on kai vieläkin pakkomielle/pakkomielteitä. Erityisesti äitini hyväksyntä, mutten tiedä miksi. Nyt, kun nälvintää ja valitusta on saanut viimeaikoina kuulla niin paljjon, on kattila kiehunut yli. Enää en surkuttele, nyt se on vaihtunut vihaksi. Voin melkeenpä sanoa vihaavani heitä. Välillä huomaan, että esim. äitiäni katsoessani ajattelen taas jotain pahaa tai neg. hänestä. En tiedä sitten, kuinka paha tämä on? Oikeastaan, jos en tottele, ei tapahdu muuta kuin saan kuulla olevani laiska yms. ja syntyy luultavasti iso riita. Minua ei siis ikinä ole lyöty tms. mutta isäni kohdlta odotan että se päivä vielä tulee. Siis että hän lyö jotakuta meistä.
Mutta, kiito tosiaan vastauksista. Nämä pohdinnat saivat taas ajattelemaan asiaa eri laidasta.
Koitetaan kaikki pärjätä, ja hyvää joulua kaikille!
Mutta kyllä mä oonkin onnellinen, kun mun tarttee siivota vaan oma huone ja joskus keittiö.
Muuta kotoa pois ja jos se sun poikaystävä asuuomillaan niin sähän voisit muutta edes jokskin aikaan sen työ. Tai jotain
Moikka
Itse olen myös 18 vuotias tyttö. Mekin asumme 300 neliön asunnossa ja tällä hetkellä siivoojaa meillä ei käy vanhempieni elämän muutosten takia.
Itse opiskelen tällä hetkellä ja koulun jälkeen menen melkein joka päivä töihin (teen noin 25 tuntia viikossa, välillä enemmänkin). Tämän lisäksi äidilläni on oma yritys, jonka paperihommissa autan ja välillä pidän liikettämme auki silloin kun siihen ei äitini ehdi, yleisesti ottaen palkatta. Tosin tiettyjä etuuksia tästä saan, kuten minun ei tarvitse maksaa kotona asumisesta senttiäkään ja vanhempani maksoivat ajokorttini sekä saan ajella heidän autoillaan, kunhan vain tankkaan.
Tämän lisäksi siivoan asuntomme kerran viikossa kunnolla ja tietenkin muuna aikana siistin, koska kukaan muu ei tähän perheestämme ehdi, hyvä jos minäkään.
Vapaa-aika on aika tuntematon käsite minulle ja jos sitä jostain sattuu löytymään tai vaikka ei löytyisi, käytän sen usein muutamalle siiderille mennäkseni.. Harvemmin yöuniin jääkään kuin se 4-5 tuntia.
Tiedän eläväni aika rajoillani ja ennen pitkää väsähdän.
Mutta sen jos minkä olen huomannut, että nykyään useimmat valittavat erittäin pienestä. Tähän sorrun myös itse, mutta ei se elämä aina voi helppoa olla ja välillä on autettava vaikka ei jaksaisikaan.
Onneksi olen oppinut vanhemmiltani jo pienestä pitäen ettei raha kasva puussa ja oppinut tekemään töitä vaikka aina ei palkkaa siitä saisikaan :)
ongelmia....käyn lukiota olen 17 ja minulta odotetaan kirjoituksista sitä kuutta ällää.... no sen lisäksi minä siivoan yksin ja pesen pyykit ja teen ruokaa sisaruksilleni joita on neljä kotona ja yksi jo omassa kodissaan luojan kiitos.. äiti on sairaanhoitaja ja aina huutaa että kyllähän nyt tuon ikäiset osaa jo tehdä itse ruokansa ja siivota!! noh eikös se toisaalta ole äidin velvollisuus pitää huolta alaikäisistä lapsistaan?? Totuus on että minä 17 vanhin tyttö olen perheen äiti enemmän kuin äitimme...olen kaupassa töissä vielä koulun jälkeen ja onneksi työssä joustetaan ja tuoetaan minua enemmän kuin kotona!! äitini on siis yksinhuoltaja isäni kuoli auto-onnettomuudessa parisen vuotta sitten:( sisarukseni ovat 21 veli joka asuu vielä kotona ja 15 vuotiaat kaksoset ja 13 vuotias pikkuveljeni..
siivoan heidän jälkensä ja pesen pyykit kaiken sen lisäksi mitä teen töissä ja koulussa...minulla ei jää aikaa koululle yhtään.. luen läksyt töissä ruokatunnilla jonka takia olen saanut onneksi pidennetyn ruokatunnin!!ja siinä sitten kerkiän käymään kotona tuomassa koulutavarat ja tekemään ruokaa ja laittamaan pesukoneen päälle...
Loppujen lopuksi olen päättänyt organisoida kaiken tämän mitä minun on pitänyt ennen tehdä yksin niin sisaruksilleni joilla aikaa on enemmän vaikka hekin harrastavat niin he ehtivät tekemään jotakin sentään... olen tehnyt listan jääkaapin oveen jossa on jokisen nimi ja ennen kouluun lähtöä aina vaihdan tehtävät kullekkin päivälle ja jokaisen päivän kohtaan kuittauksen että tämä asia on hoidettu jotta näen onko tehtävät tehty!! kun tulen kotiin huomaan että asiat on tehty... ja olen kiitollinen sisaruksilleni että tämä toiminut näin hyvin, mutta ei saa ottaa liikaa vastuuta itselleen vaan on rohkeampaa pyytää apua kuin olla pyytämättä sitä!!!
ihmettelen kyllä äitini touhua sillä hän tekee lyhempää päivää kun minä mutta hän töiden jälkeen menee miesystävänsä luo (jota kaikki lapset inhoavat eikä hän sen takia tule meille) ja tulee sieltä joskus 11 aikaan illalla kn olen jo laittanut pikku sisarukseni hammaspesun kautta nukkumaan...tässä kaiken keskellä joudun maksamaan myös laskut joskus omalla rahalla ja joskus äiti jättää siihen rahaa ja lapun keittiön pöydälle olisitko kiltti ja kävisit maksamassa nämä kun tulen samilta illalla niin en kerkeä!!
ja pikkusisarukseni tuskin tutevat äitiään minä olen heille lukenut iltasadut ja ostanut ensimmäiset rntaliivit ja auttanut heitä ensimmäiseten mennkojen kanssa josta en itsekkään ole saanut tukea äidiltäni silloin kun olisin sitä tarvinnut.. veljieni kanssa harrastan kaiken mahdollisen aikani että he saavat tehdä sitä mitä he haluavat ja haluan olla heille tukena kun en itse ole sitä saanut ja maksan heidän harrastuksensa minkä vain suinkin kykenen... ja koulu asioissa autan kaikkia ja äitini vain allekirjoittaa ne kolmen kympin todistukset mutta mistähän nekin kympit johtuu...äitini ajattelee että se on luonnonlahjakkuuta! mutta päin vastoin teemme töitä niska limassa että niitä kymppejä tulee!!
minulla ei jää aikaa itselleni ollenkaan ja poikaystäväni on aivan kauhuissaan että minun kaikki aikani ja rahan i menevt perheen ylläpitoon vaikkei se tehtäväni olekkaan... hän tukee minua todella paljon ja hänellä on onneksi auto ja hän kuskaa sisaruksiani harrastuksiin näin talvipakasella ja ostin sisaruksilleni uudet pyörät kesällä jotta he saavat kulkea edes kesällä minne haluavat ilman kyydin kinuamista..sinnehän ne rahat menevät ja äitini vain sanoo joo kyllä mä sulle takasin maksan kunhan sitä rahaa nyt tulee..noh eihän ole yhtäkään pennosta näkynyt hän vain matkustelee miesystävänsä kanssa pitkin suomea kesäsin ja viettävät viikonloppuja kylpylöissä...ostan sisaruksilleni vaatteet ja syötän heidät sinne se koko 700€ palkka sitten uppoaakin!!poikaystäväni tukee minua suunnattomasti ja sisaruksiltani saan aina ihania viestejä ja sanoja ja haluaksia se tuntuu upealta että hekin ymmärtävät kuinka paljon raadan heidän hyvinvointinsa eteen...he sanovatkin että ilman minua he eivät pärjäisi mitenkään..ja olen heille enmmän kuin isosisko..olen heidän elämänsä ylläpitäjä silloin minulta alkoi kyyneleet valua ja itkin monta tuntia..
no nyt olisi poikaystävän kanssa harkinnassa muuttaa yhteiseen asuntoon kun täytän kohta 18 ja haluan kuitenkin jotakin omaa elämää, muttaa EN USKALLA JÄTTÄÄ SISARUKSIANI TÄNNE KOSKA en tiedä miten heidän käy enkä voi ottaa heitä mukaani..
mitäs tässä nyt tehtäisiin senkun tietäisin olisin iki onnellinen mutta veljeni on muuttamassa kohta pois kun hän sai parempi palkkaista työtä toiselta paikkakunnalta ja matkaa sinne täältä on noin 120 km.. joten en voi jättää pikkusisaruksiani tänne puille paljaille koska miksi äiti heräisi nyt jos ei ole herännyt aikaisemminkaan??!!! enkä halua että sisarukseni joutuisivat asumaan se hullun äijän kanssa saman katon alla.. mutta järkevämmin mietittyäni enhän minä voi odottaa että kaikki sisarukseni ovat täysi-ikäisiä ja muuttaisi pois ja sitten minäkin vasta uskaltaisin muuttaa..noh siihen menisi joku kuutisen vuotta vielä..mites minä sitten teen itse olen 23 mutta eihän se nyt paha ole mutta opiskeluni on pakko jatkua suoraan lukion jälkeen en pysty pitämään tai halua pitää minkänlaisia välivuosia.. mutta katotaan nyt mitä tapahtuu kiitos jos jaksoit lukea teksitin olipa tuhottoman pitkä!! ja minusta tämä tuntuu mahdottomalta mutta TOTTA SE VAIN ON!!
ja onneksi tätini firma ottaa aina 15 sisarukseni kesätöihin että he saavat omaa rahaa joka halpoottaa minua että saan keällä edes säästöön talvea varten jolloin rahaa ei niin paljon tule:( ja onneksi sisarukseni haluavat itse ostaa kesätyörahoilla vaatteensa ja tavaransa mutta minä taas sitten tilaan heille osamaksulla poikaystäväni kanssa ja makselen niitä pieniä eria sitten talvella en halua että heidän tarvitsee kulkea ryysyissä kun isäni ansiosta en minäkään ole kulkenut pienenä:) ja jotenkin tuntuu että äiti ja nykyinen miesystävä ovat olleen aikaisemminkin yhdessä ja sen takia isä kuoli "onnettomuudessa" noh en voi sille mitään......KIITOS ISÄ KAIKISTA IHANISTA MUISTOISTA JOITA SAIN ELÄÄ KANSSASI!! AJA RAUHASSA ISI NYT VAAN..