Olen ollut tosi uupunut, ja sen takia menin lääkärille. Lääkäri kirjoitti uni- ja mielialalääkkeitä. En kuitenkaan haluaisi niitä syödä, yllätyin siitä että lääkäri koki ne tarpeellisiksi, etenkin kun olen raskaana. Tiedän että olen vähän allapäin, enkä saa nukuttua, mutta olen varma että selviän tästä ilman mielialalääkkeitä, unilääkkeen otin eilenillalla ihan että saisin nukuttua.
Joten onko hyviä vinkkejä? Nyt ihan otin itseäni niskasta kiinni ja olen toiminut tänään "normaalisti", eikä se niin raskasta olekaan. Yritän lisätä liikuntaa (siitä aina piristyn), lisäksi yritän panostaa ruokavalioon entistä tarkemmin (kiloja ja turvotusta tullut viime viikkoina paljon). En voi uskoa, että olisin niin huonossa kunnossa että mielialalääkitys raskausaikana olisi vaihtoehto. Lääkäriaika oli heti aamulla, joten olin tosi väsynyt siellä (aamut aina vaikeimpia kun ei ole saanut nukuttua) ja senkin takia ehkä lääkäri kuvitteli että olen ihan maassa.
Lisäksi olen käynyt psykologilla synnytyspelon takia, sekään ei tainnut näyttää hyvältä tiedoissani..
Joten onko hyviä vinkkejä? Nyt ihan otin itseäni niskasta kiinni ja olen toiminut tänään "normaalisti", eikä se niin raskasta olekaan. Yritän lisätä liikuntaa (siitä aina piristyn), lisäksi yritän panostaa ruokavalioon entistä tarkemmin (kiloja ja turvotusta tullut viime viikkoina paljon). En voi uskoa, että olisin niin huonossa kunnossa että mielialalääkitys raskausaikana olisi vaihtoehto. Lääkäriaika oli heti aamulla, joten olin tosi väsynyt siellä (aamut aina vaikeimpia kun ei ole saanut nukuttua) ja senkin takia ehkä lääkäri kuvitteli että olen ihan maassa.
Lisäksi olen käynyt psykologilla synnytyspelon takia, sekään ei tainnut näyttää hyvältä tiedoissani..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lääkärit ovat aika helposti antamassa lääkkeitä uupumukseen ja väsymykseen vaikka todellisuudessa esimerkiksi puhuminen psykologille sinun tilanteessasi olis aivan riittävä jos sinulla on mieltä painavia asioita ja se liikunnan harrastaminen, se on ihan mahtava juttu että, jaksat edes yrittää lähteä liikkeelle. Se tutkitusti lisää mielihyvän tunnetta koska silloin vapautuu jotain stressihormoneja tai jotain sinnepäin. Eli se itsessään on jo hyvä masennuslääke mutta siinä tarvitaan sitä itsensä pepulleen potkimista. Ja tavalliset arkirutiinit kun on, niin se helpottaa paljon.Itselläni alkoi ennen raskautta masennus ja se jatkui vaikeana aina synnytyksen jälkeiseen aikaan asti. Nyt pikkuhiljaa kun olen järjestänyt asioitani kuntoon alkaa myös masennus väistyä hiljalleen, sen kyllä tuntee milloin oma itsensä alkaa taas tulla esiin ja jaksaa ihan eritavalla...suuri syy tähän myös on se että, oikeasti päätin nyt laihduttaa itseni entisiin mittoihin ja luonnollisesti tähän kuuluu liikunta, etenkin raittiissa ulkoilmassa lenkkeily on ihan paras masennuslääke. Eli lääkkeitä on kyllä useaan otteeseen tarjottu mutta olen aina kieltäytynyt, jossain vaiheessa tuli sellainen tunne, etten selviä ilman niitä mutta selvisinpäs:)!!!!Nyt omistan todella suloisen puolivuotiaan tyttären ja äitikin jaksaa taas olla iloisempi. Yövalvominen minua kyllä hieman haittaa nykyisin, etenkin aamuyöstä en saa jostain syystä enää unta vaikka tyttö nukkuisikin hyvin. Mutta en aio hakea unilääkkeitä siihenkään vaan otan univelat sitten takaisin nukkumalla tytön kanssa päiväunet tai viimestään v-loppuna kun isi hoitaa.Tsemppiä sulle ja mukavaa vauvan odotusta:)!Yritä olla vaikka jonkin aikaa syömättä nyt niitä lääkkeitä ja yritä mieluummin lähteä päivittäin pienelle kävelylenkille ja tee jotain mikä piristää sinua. Jos ei auta niin, voithan aina sitten viime kädessä turvautua esim. ottamalla unilääkkeen jos olet tosi väsynyt että saat yhden kunnollisen yön nukutuksi. En usko että, lääkäri kuitenkaan määräisi lääkettä jos siitä vauvalle haittaa olisi mutta eihän lääkkeet koskaan niin turvallisiakaan voi olla. Masennuslääkkeet ei tehoa edes heti vaan menee monta kuukautta ennen kuin niiden teho alkaa näkyä.
Menin myös lääkäriin jatkuvan ahdistuksen, väsymyksen ja itku kohtausten takia. Hän tuikkasi kouraani mielialalääke reseptin. Popsin niitä puolitoista kuukautta, ja ainoa vaikutus, jonka huomasin oli, että ne turrutti. En siis tuntenut enää iloa, surua, vihaa, rakkautta. Päässäni tiesin, miltä minusta milloinkin tuntui, mutta tunteet eivät tulleet konkreettisesti. En muunmuassa pystynyt itkemään.
Löysin aivan ihanan terapeutin, lopetin lääkityksen ja nyt taas itkettää, mutta sentään tunnen!!! Tiedän, että masennuksesta kokonaan parantuminen vie kauan, mutta tämän terapeuttini avulla jaksan ja voitan sen! Lopetin lääkityksen salaa omalta lääkäriltäni, koska hän olisi mielellään kirjoittanut puolta vahvemman lääkityksen... Terapeuttini on parisuhde- ja seksuaali terapeutti, mutta ensimmäinen terapeutti, kenestä oikeesti on hyötyä ja minusta tuntuu, että häntä todella kiinnostaa, miltä minusta tuntuu. Tsemppiä sulle. Raskasta varmasti on, mutta sen sanon, vaikkei susta nyt tuntuskaan siltä, mut sä voitat sen ahdistuksen ja masennuksen! Oot vaan niin vahva kun pystyt! Ja yritä etsiä hyvä terapeutti kenen kanssa keskustella, se on kaiken A ja O! Siihen voi mennä kauanki, ennen kuin se oikea löytyy, minä kokeilin valehtelematta 10 eri terapia muotoa ja hoitajaa, nyt viimen löysin! Jos tahdot kokeilla samaa kuin minä, etsi sellainen kun Teija-Liisa Ranta.
Voisit pyytää lähetettä vaikka mielenterveystoimistoon tai psykologille. Jutteleminen on lääkitykselle sinun tilanteessa vamaankin hyvä vaihtoehto.
Lääkityksestä täytyy muistaa se, että masennus on aivojen kemiallisen tilan epätasapaino eli fyysinen sairaus, siksi lekurit lyövät kouraan milloin mitäkin reseptiä tilanteen mukaan. Hyvä lekuri tajuaa myös ohjata jatkohoitoon keskustelemaan.
Lääkitys auttaa, mutta sivuvaikutukset voivat olla voimakkaita.