Miten paljon luitte ja pääsittekö ekalla yrittämällä sisään? Oliko pääsykoekirjat mielestänne vaikeat vaiko helpot? Entä itse pääsykoetilanne?
Aikaisemmin hakeneet
3
632
Vastaukset
- hakenut mutta
Neljä tuttuani ovat teologisessa:
kolme pääsi heti ensimmäisellä yrittämällään suoraa lukiosta sisään,
yksi toisella yrittämällään (vaihtoi ammattikorkeasta).
Kolme ensimmäistä aloittivat lukemaan pääsykokeisiin heti yo:n jälkeen, olivat selanneet kirjat vissiin läpi jo joululomalla. inakin kahdella heistä mahtui mukaan vielä 1-2 viikkoa ilman lukemista.
Kaikkien mielestä pääsykoe oli suht helppo, ainut vaikea asia oli saada tiivistettyä asiat pieneen kirjoitustilaan.
Vuosittain pääsee kuitenkin suht. monta sisään ... - *Anne*
Hain ensimmäistä kertaa viime vuonna. Lukemisen aloitin kunnolla huhtikuussa, mutta kirjoja tuli selailtua läpi jo aiemminkin. Lukemista oli melko paljon ja asioiden omaksuminen vei aikaa paikka paikoin paljonkin.
Pääsykoe ei sinänsä ollut ylivoimaisen vaikea, mutta asian esittäminen mahdollisimman tiiviisti ja rajattuun tilaan olisi kaivannut harjoitusta. En siis päässyt sisään, muutama piste jäi uupumaan.
Aineistokoetta hiukan jännitin, mutta en niinkään itse koetilannetta. - AnnaIida
Teologiseen tiedekuntaan taitaa lähes helpoin päästä kun ainakin helsinkiin opiskelemaan otetaan 200 uutta joka vuosi.
Itse luin kirjat kaksi kertaa ja lisäksi vielä lopuksi omat alleviivaukseni ja huomautukseni. Pääsykoekirjathan hieman vaihtelevat. Viimeisinä vuosina on pitänyt lukea yleisteos Johdatus teologiaan joka esittelee eri oppialat. Sen lisäksi (siis puhun nyt Helsingistä) jokaisella laitokselle (lukuunottamatta uskontotieteen laitosta) on vuoroitellen vuoro määrätä toinen tenttikirja. Omana sisäänpyrkimysvuonnani luin kirkkohistoriaa käsittelevän kirjan (käsitteli naisen asemaa kirkon historiassa). Jonain vuonna taas oli eksegetiikan vuoro jne...
Pääsykokeessa ehkä eniten vaikeuksia aiheutti se, että tilaa vastata oli vain 26 riviä, jonka yli menevää osaa ei huomioitu. Lisäksi yhdessä tehtävässä piti kuvan perusteella kertoa Latinalaisen Amerikan uskonnollisuuden perusteista...
Eli kirjat kannattaa lukea ajatuksella eikä opetella ulkoa :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1074662Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293433No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 491514
- 361423
- 381236
- 141142
- 1591036
- 271028
- 6954