Olisin kysyny sellaista asiaa.Sain viime perjantaina ensimmäisen lääkkeen lääkkelliseen keskenmenoon...ja sitten otin kaksi tablettia sunnuntai aamuna(otin ensin vahvan särkylääkkeen).Huono oli tuli ja oli kovaa pahoinvointiakin.Nukkumatti kutsui sen jälkeen ja nukuttikin melkein koko päivän.4-6 tuntia noin sanottiin että menee ennekuin kohtu alkaa tyhjenemään,vuoto saattaa olla runsasta ja kivut kovia.Mutta ei kipuja ja vuotokaan ei ollut maata järisyttävää.Pienesti vaan tiputteli...ja tiputtelee.
Kerron kuitenkin alkuviikosta,ennen lääkitystä:
Saman viikon maanantaina sain tietää tästä alkuraskauden keskenmenosta vk.n 9 ja ultrassa ei löytynyt sykettä ja vastasi n.viikoja 6. :,(
Vuoto oli maanantai iltana aika kova ja alkoi kotona ihan yhtäkkiä.Kivut oli myös kovia ja pöntöllä kun kävin noin 15 minuutin välein niin tuli hyytymiä ja veristä vuotoa.(tätä kesti noin 4-5 tuntia) Soitin siinä välissä päivystykseen mutta sanoivat että katso pari tuntia vielä.Mutta sitten se loppui ja vuoto ei ollut niin kovaa enään.
Menin tiistaina heti aamusta kun jaksoin polille,mutta raskaus materiaalia oli vielä ja sanoivat että tule perjantaina uudestaan että jospa se kohtu yksin tyhjenee ilman lääkkeitä tai kaavintaa.No minäpä sitten menin perjantaina aamusta verikokeisiin ja ultraan.Hormooni arvot oli jotain 149 mut lääkeet sain sitten siihen kuitenkin...Odotin pelolla kipuja sunnuntaina ja samanlaista vuotoa kun oli ollut maanantaina mutta vuoto on ollut tiputtelua ja kipuja ei juuri lainkaan.Olen soittanut nyt kuluvalla viikolla polille ja sanoivat että saattaa olla yksilöllistä ja sain samalla 19.12.06 ajan jälkitarkastukeen.(Olivat tietoisia suuremmasta vuodosta mikä tapahtui edellisen viikon maanantaina.)
Olisin halunnut kysellä vaan että onko minkälaisia :( kokemuksia teillä on lääkkelisestä tyhjennyksestä.
Olen lähdössä ulkomaille kahdeksi viikkoa ja vaivaa asia päätä...
Jotenkin tuntuu että toi olisi ollut outoo mut onko se sitten yksilöllistä...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla todettiin tuulimunaraskaus rv 10. Kun ei tähän mennessä ollut alkanut vuoto itsekseen, niin sain myös lääkkeet. Muistaakseni samanlailla kuin sinulla, että pe yhden kja sunnuntaina ne vuodon aloittavat.
Mulle sanottiin, että se ohi todennäköisesti 4-5 tunnissa, mutta paskanmarjat! Kunnon vuoto vasta alkoi 5 tunnin kuluttua ekasta lääkkeestä. (Sitä ennen oli ollut normaali menkkavuotoa, ehkä vähän runsaampaa.) Kivut oli kovat (otin enemmän kipulääkkeitä mitä suositeltiin) ja vuoto kauheeta. Tuli hyytymiä ja kaikkea ylläriä ja vauhdilla tulikin. Ekaksi aina supisteli ja sitten kiireellä vessaan!! Tätä kesti yhteensä ekan lääkkeen (vuotoa aloittavan) jälkeen 10 tuntia, joista kovaa kipua oli 5 tuntia!
Että näin mulla. 3 viikon päästä tästä oli jälkitarkastus ja silloinkin vielä tiputteli (vuotoa kesti joku 4 viikkoa), mutta kaikki oli hyvin!
Odotin yhdet menkat ja nyt jännään starttasko uusi raskaus!!
Olin viikolla 5 ja huomasin että oli tullut muutamia tippoja verta plus tämä pientäkin pienempi alkio ruskuaispusseineen plus jotain kudosta. Tiesin heti mistä oli kyse, vaikka kipuja ei vielä tullut. Varsinainen verenvuoto ja ne polttelevat säryt alkoi vasta seuraavana aamuyönä ja kesti 2 päivää. Eli uskoisin että kaikki tuli itsekseen ulos...