Haluatteko olla jouluaaton

9739
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eikä ole montaakaan vuotta siitä kun tuli tehtyä jouluaatto ja kaikki joulunpyhät töitä yövuorossa. Hyvät massit tuli eikä haitannut yhtään, eikä haittaisi edelleenkään.

Äänestä
  • Jos olisin sellaisessa työssä, vaikka en siellä haluaisi ainakaan aattona olla.
    Työstä en kieltäydy, eikä tulis mieleen sairaslomaakaan ottaa.
    Entinen kaupanmyyjä.
    Ajatellaan poliisit, lääkärit, sairaanhoitajat, palomiehet ym. joissa ammateissa tehdään kolmea vuoroa päivistä välittämättä.
    Sinulla varmaan nuo myyjät enemmän mielessä, muutama tunti kaupassa, ei paha..

    Äänestä

Aatto ja molemmat joulupäivät töissä, parhaimmillaan 14 tuntia / päivä.

Äänestä

kolme puolta.
Yksi, ne jotka ovat vuorotöissä normaalistikkin ja joutuvat/ saavat olla juhlapyhinä töissä.
Olisin voinut ja saanut valita vuorotyön, mutta laitoin terveyden etusijalle, enkä todellakaan ole kateellinen heidän palkoilleen.
Sitten tämä kaksi, nyt on puhtaasti kysymys jouluaaton työpäivästä , mikä on jo todettu ,että se on sunnuntai ja siksi olen sitä mieltä , että kaupat olisivat kiinni, että edes tällä kertaa aatto rauhoitettaisiin perheelle.
Kolme, ymmärrän myös opiskelijoita ja henkilöitä joille juhlapyhien aikaan tehty työ, auttaa taloudellisesti toimeentuloa.
Rauhallista,nautinnollista ja levollista joulun odotusta;)

Äänestä
  • 1. vittuilet ihmisten ammatinvalinnasta, mahtavaa!

    2. kaikilla ei ole sitä perhettä. rauhoitu siinä sitten viinalla, kiitos krapulasta!

    3. ethän näytä ymmärtävän!

    Ristiriitaisen kurnutuksen pöräytit, toivottavasti olit edes jurrissa kun aivopieruasi väänsit.
    Rauhaa joo, piis piis pax pax ysikuuspistekaks.

    Äänestä

  • puolikkaita kirjoitti:

    1. vittuilet ihmisten ammatinvalinnasta, mahtavaa!

    2. kaikilla ei ole sitä perhettä. rauhoitu siinä sitten viinalla, kiitos krapulasta!

    3. ethän näytä ymmärtävän!

    Ristiriitaisen kurnutuksen pöräytit, toivottavasti olit edes jurrissa kun aivopieruasi väänsit.
    Rauhaa joo, piis piis pax pax ysikuuspistekaks.

    missä aivosi ovat.
    Kohtaan yksi en todellakaan v.....
    kaksi,viinalla ei ole osuutta
    kolme, ymmärrän

    ja viimeiseen kommeenttiisi ;)
    toivon sinulle erityisesti ihanaa joulua

    Äänestä

  • joulua kirjoitti:

    missä aivosi ovat.
    Kohtaan yksi en todellakaan v.....
    kaksi,viinalla ei ole osuutta
    kolme, ymmärrän

    ja viimeiseen kommeenttiisi ;)
    toivon sinulle erityisesti ihanaa joulua

    Kun näytä ymmärtävän mitä kirjoitat.

    1. "Olisin voinut ja saanut valita vuorotyön, mutta laitoin terveyden etusijalle, enkä todellakaan ole kateellinen heidän palkoilleen."

    Melko suoraa vittuilua palveluammatin valinneille ensinnä itse uravalinnasta ja perään vielä palkasta! On sulla pokeria!

    2. "että edes tällä kertaa aatto rauhoitettaisiin perheelle."

    Niin, uudelleen. Kun kaikilla ei ole sitä perhettä. Esim. sinkut kuten minä tekisi mieluummin töitä kuin pitää pakkovapaan. Ja mitäpä kuvittelet miten se viina liittyy vapaisiin meillä opiskelijoilla? Yritä edes, pinnistä!

    3. "Kolme, ymmärrän myös opiskelijoita ja henkilöitä joille juhlapyhien aikaan tehty työ, auttaa taloudellisesti toimeentuloa."

    Uuh. Ymmärrät että opiskelija kaipaa lisätuloa, vaan haluat estää heidän työnteon ja vittuilet päälle! Where's your head at?

    Hyvät joulut vaan. piispiispaxpax

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    että haluat ymmärtää väärin.
    Jokainen tehty työ on tärkeää.
    Eikö terveyden valitseminen ole parempi vaihtoehto kuin esim vuorotöissä oleminen.
    Joillekkin on perhe tärkeämpi juhlapyhinä kuin rahan hankkiminen.Edelleenkään en ole kieltämässä työntekoa juhlapyhinä jos sitä on mahdollisuus tehdä.
    Jokainen on palkkansa ansainnut.Yleinen kateus on toisten palkoista , varsinkin jos saavat lisiä syystä tai toisesta.
    Kuten alku tekstissäni sanoin , että on erilaisia näkökohtia keskuteluumme liittyvässä asiassa, se että kieltäisin työnteon esim opiskelijoilta ei pidä paikkaansa vaan jos heille annetaan mahdollisuua olla töissä niin varmasti olisi hyvä tulonlisä.
    Samoin jos olisi yksinhuoltaja tai vastaava niin kaiken mokomin saisi olla töissä.
    Tämä kannan otto koskee ja vain ainoastaan 24.12.2006 päivää.
    Toivottavasti ymmärsit. Enkä edelleenkään halua aiheuttaa mitään "ylilyöntejä" mielipiteelläni.
    Oikein miellyttävää ja nautinnollista joulua

    Äänestä

Ensimmäistä kertaa 10 vuoteen saan olla kotona perheeni kanssa koko joulupyhät :)

Jossain vaiheessa kaikki kunnioittavat sitä kun joulupyhät olis kaikilla vapaat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

toissä ? kirjoitti:

Joulun merkitys vähenemässä suomessa ?

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000021694719

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu