Maanpuolustus?

Mielestäni Suomen on liityttävä natoon mahdollisimman nopeasti. Se on ainoa mahdollisuus saavuttaa sotilaallinen uskottavuus. Puolustusmäärärahoja on korotettava ja sotilskoulutusta ja kertausharjoituksia on tehostettava ja lisättävä asehankintoja (naton jäsenmaat saavat aseet halvemmalla). Naton sotilasoperaatioihin olisi lähetettävä joukkoja, niin saisimme tuntumaa nykyaikaiseen sodankäyntiin. Suojeluskuntia ja muita sotilaallista koulutusta antavia järjestöjä olisi hyvä perustaa pikimmiten. kouluissa voisi olla asekäsittely ja taistelukoulutusta. Vapaaehtoiseen maanpuolustukseen osallistuville annettaisiin kotiin rynnäkkökivääri, patruunoita ja tietenkin kunnolliset varusteet, niin tilanteen tullessa päälle maata voitaisiin nopeasti puolustaa. Kommenttia?
5416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mielummin katson vaikka autiolla saarella televisiota, kun lähtisin moiseen.

Äänestä
  • Olen jo jemmannut kaksi Sam-olaltalaukaistavaa ohjusta ja nyt jään vain odottamaan koska se George Bussirotan sininen kone lentää ylitseni kun se mulkuista mulkuin "ämmä" lähtee kotimatkalleen!

    Äänestä

voin olla väärässäkin, tai sitten olen taas erehtynyt, mutta Suomen aluetta ei pysty tehokkaasti puolustamaan eikä maan valtausta estämään paitsi jos sitä yrittää ahvenanmaalaiset.(ei millään pahalla).
ainoa millä vääntää on Suomen maa-alueen valtaamisen tekeminen kannattamattomaksi noin niinkuin massi-osastolla elikä taloudellisesti. Sissisota onkin sitten jo ihan toinen juttu...

Äänestä
  • Tuskin,koivukujan kylläkin voisin kaataa seuraavan vuoden polttopuiksi!

    Äänestä

  • Kyllä Suomea pystytään tehokkastikin puolustamaan,on ennenkin pystytty... Kunhan resurssit ja sotilaskoulutus on hyvällä mallilla, niin onnistuu hienosti. Natoon liittyminen tietenkin antaa erittäin hyvän suojan maallemme, mutta ei sekään poista sitä tosiasiaa, että suomen puolustusvalmius on tällähetkellä luvattoman heikossa kunnossa surkeiden puolustusmäärärahojen vuoksi. jalkaväkimiinoista luopuminen tulevaisuudessa heikentää sitä edelleen lisää, koska tehokasta korvaavaa järjestelmää ei ole saatavilla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Stuka kirjoitti:

Mielestäni Suomen on liityttävä natoon mahdollisimman nopeasti. Se on ainoa mahdollisuus saavuttaa sotilaallinen uskottavuus. Puolustusmäärärahoja on korotettava ja sotilskoulutusta ja kertausharjoituksia on tehostettava ja lisättävä asehankintoja (naton jäsenmaat saavat aseet halvemmalla). Naton sotilasoperaatioihin olisi lähetettävä joukkoja, niin saisimme tuntumaa nykyaikaiseen sodankäyntiin. Suojeluskuntia ja muita sotilaallista koulutusta antavia järjestöjä olisi hyvä perustaa pikimmiten. kouluissa voisi olla asekäsittely ja taistelukoulutusta. Vapaaehtoiseen maanpuolustukseen osallistuville annettaisiin kotiin rynnäkkökivääri, patruunoita ja tietenkin kunnolliset varusteet, niin tilanteen tullessa päälle maata voitaisiin nopeasti puolustaa. Kommenttia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu