Kouluvuosina sain kuulla lähes päivittäin haukkumisia ulkonäköni suhteen, mutta jaksoin jossain vaiheessa toivoa, että kun ikää karttuu niin tuo epävarmuus ulkonäön suhteen poistuu. Ikävä kyllä näin ei ole käynyt, ei vaikka olen pyrkinyt panostamaan enemmän ulkoiseen olemukseeni jne. Ulkonäköäni on myös kehuttukin, mutta jotenkin aina pistän sen vittuilun piikkiin tai sitten siihen, että joku haluaa vain kannustaa rumaa naista.
Miesten suhteen olen tämän asian vuoksi ihan toivoton. Jos olen tapaillut jotakuta niin helposti olen homman myös pilannut, koska pelkään, ettei kukaan oikeasti haluaisi minun näköistäni ihmistä. Ajattelen, että kun ei ole muitakaan näköpiirissä niin minä kelpaan. Mutta vain muutamaksi viikoksi. Eihän asia edes välttämättä ole näin, mutta mielessäni sen väännän aina tähän muotoon.
Huomaan muutenkin vetäytyväni usein porukasta pois, koska koen olevani oudon näköinen tms. En ole ollenkaan sinut vartaloni kanssa tai muutenkaan ja kun kävelen jonkun seurueen ohi mietin vain, kuinka nuokin ihmiset tuijottaa olemustani ja haukkuu perässä. Luulin jo jättäneeni tämän ulkonäkö-traumani taaksepäin, mutta näemmä se aina palaa takaisin.
Tuntuu, että ulkonäköni on alkanut sanelemaan liikaa elämääni. Koen aina, ettei minua hyväksytä minnekään, koska en ole tarpeeksi kaunis jne.
Miesten suhteen olen tämän asian vuoksi ihan toivoton. Jos olen tapaillut jotakuta niin helposti olen homman myös pilannut, koska pelkään, ettei kukaan oikeasti haluaisi minun näköistäni ihmistä. Ajattelen, että kun ei ole muitakaan näköpiirissä niin minä kelpaan. Mutta vain muutamaksi viikoksi. Eihän asia edes välttämättä ole näin, mutta mielessäni sen väännän aina tähän muotoon.
Huomaan muutenkin vetäytyväni usein porukasta pois, koska koen olevani oudon näköinen tms. En ole ollenkaan sinut vartaloni kanssa tai muutenkaan ja kun kävelen jonkun seurueen ohi mietin vain, kuinka nuokin ihmiset tuijottaa olemustani ja haukkuu perässä. Luulin jo jättäneeni tämän ulkonäkö-traumani taaksepäin, mutta näemmä se aina palaa takaisin.
Tuntuu, että ulkonäköni on alkanut sanelemaan liikaa elämääni. Koen aina, ettei minua hyväksytä minnekään, koska en ole tarpeeksi kaunis jne.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mikä siinä sun olemuksessa on sitten muka niin ihmeellistä?
En osaa oikein auttaa muuten kuin sanomalla etteivät aikuiset (henkisesti aikuiset, ei iän mukaan) arvostele ihmisiä ulkonäön perusteella.
Koulukiusaajat, varsinkin pahin luuserisakki, he eivät koskaan kasva aikuisiksi vaan jatkavat vittuiluaan myös jatkossa. Tämän huomasin siitä kun olin viime vuonna luokkakokouksesa jossa nähtiin ekan kerran koulun päättymisen jälkeen.
Kiusaajat haukkuivat edelleen ja arvostelivat muiden ulkonäköä, mutta lisäksi heillä oli muitakin ongelmia. Alkoholiongelmia, huume sekä vankilassa istumista.
Itse kuvittelen usein mielessäni että muut vain arvostelevat olemustani missä sitten liikunkin. Mutta ei terveet ihmiset sillä tavalla ajattele. Jos joku ajattelee niin se tarkoittaa että sillä henkilöllä on jotakin yläkopassa vialla.
Niin on minullakin joskus, varsinkin ahdistuneena tunnen itseni hulluksi kun kuvittelen että muut ajattelevat ties mitä. Yläasteella mua kiusattiin silmälasien takia, lukiossa kiusaajat alkoivat pilkata kävely- ja puhetyyliäni. Lisäksi kiusaaminen oli usein fyysistä johon liittyi uhkailua ja väkivaltaa.
Toivon että kiusaajat halvaantuisivat vaikka liikenneonnettomuudessa tai muuten sairastuisivat pahasti, helvetin kusipäät!!
Aina pitää yrittää. Voi aivan hyvin halutessaan meikata, laittaa hiukset upeiksi, pukeutua naisellisesti jne., vaikka ajattelisikin olevansa aika vastenmielisen näköinen (lisään: mikä on luultavasti vain kyseisen henkilön oma tulkinta ulkonäöstään!). Aina pitää ja kuuluu yrittää. Tyhmä ei ole se, joka on yrittänyt eikä ihan niin onnistunut kuin ajatteli, vaan tyhmä on se, joka ei yritä!!
Jos joku nainen ei ole kadulla kävellessään jonkun miehen makuun, NAISEEN EI KIINNITETÄ HUOMIOTA. Toisin sanoen, jokainen saa aivan rauhassa epäonnistua, koska epäonnistumiset ovat plus miinus nolla. Siinä ei häviä yhtään mitään, jos yrittää. Yritettävä on aina.
Muista, että jos joku ei pidä ulkonäöstäsi, hän ei sinua pahemmin tuijottele (tilanne: plus miinus nolla. Täysin sama!). Voit olla rennosti siis... Mutta jos joku pitää ulkonäöstäsi ja lisäksi vielä luonteestasi, hän todellakin on kanssasi tekemisissä EIKÄ sen takia näe sinua, ettei hänellä ole ketään muuta. Eivät ihmiset tuollalailla toimi. Itse en näkisi ketään epämieluista tyyppiä siksi koska "ei olisi ketään muutakaan". En todellakaan näkisi. Olen läheisriippuvainen pelkuri..päläpälä.. mutta silti olisin lähemmissä tuttavuuksissa vain miellyttävän näköisten miesten kanssa! Ei kukaan toimi tuolla tavalla kuin ajattelet. Ne miehet todella pitävät sinusta, jotka ovat kanssasi tekemisissä. Älä anna harhaluuloille valtaa. Ja muista, että ainoa ihminen, jota sinun kuuluu uskoa heti ensimmäisenä, olet sinä itse.
..taitavat ainakin joskus olla epävarmoja ulkonäöstään, eivät pidä jostain piirteestä... Toisaalta kukaan ei myöskään ole täydellinen...
Itseänikin kiusattiin koulussa, olin kai sitten jotenkin helppo kohde. Ujo, hiljainen... Nykyisin en tiedä miltä näytän muiden silmissä... :/
Häpeän sitä, että vihaan vartaloani ja ulkonäköäni. Koska sellaiset ihmiset kuin sinä ja minä olemme muiden mielestä lapsellisia, tyhmiä ja itsesäälissä kieriskeleviä paskoja.
Uskon, että juuri yksinäisyys on herättänyt minussa tällaisen inhon itseäni kohtaan. Vaikka käyn salilla pari kertaa viikossa, olen terve ja syön kunnolla olen silti alkanut suorastan vihaamaan ulkomuotoani naamaa myöten. Olen hoikka, minulla on niin fyysinen ja energiaa kuluttava työ että taistelen koko ajan laihtumista vastaan, vaikka siis syönkin kaksi ateriaa päivässä.
Olen niin vitun kyllästynyt tähän elämään ja teihin ihmisiin (ilkeisiin ja muuten vai typeriin). Nykyään kun tuntuu, ainakin siis näitä nettipalstoja lukiessa, että on melkein muotia olla pyöreä. Miehet kuulemma pitävät pyöreistä naisista. Hoikat naiset eivät ole muodokkaita ja eivät siis voi olla naisellisia tai "oikeita naisia." Mutta en minä pömppövatsaakaan missään nimessä hala, vaan haluan saavuttaa sen melkein täydellisen vartalon joka joillain naisilla, ihan oikeassa elämässä, vain on.
En käsitä milloin aloin miettimään itseäni näin paljon. Nytkin syön rasvaisia keksejä melkein väkisin, koska maanantaina menen jälleen töihin juoksuttamaan itseäni edes takaisin. Joka päivä pyrin syömään kaksi kunnollista ateriaa ja joka päivä mietin millä ruualla saisin vartalostani paremman, ja pitäisikö liikunnan määrää jälleen yrittää vähentää.
Nykyään myöskään naamani ei riitä minulle, vaan olen alkanut miettimään millä tavoin saisin siitä viehättävämmän. Minua ei kukaan mies koskaan katso kadulla tai missään muuallakaan. Kävin kampaajalla laittamassa raitoja ja olin siitä iloinen sen yhden päivän. Vittu kun olen alkanut vihaamaan ulkonäköäni niin paljon etten jaksa.
Kun minussa on sekin vielä, että olen kaiken lisäksi luonteeltani juuri sellainen josta kukaan ei voi kiinnostua. Niin "te" olette itse ilmoittaneet kaiken maailman nettipalstoilla, lehdissä ja ties missä. Surullinen, väsynyt, vihainen ja vielä tämä asia josta olen kertonut. Miten minua voisi kukaan koskaan haluta tai minusta kiinnostua?
Olen niin vitun kyllästynyt. Haistakaa paska.
Urheilevat naiset ovat melkein aina paremman näköisiä kun sellaiset jotka liikkuu vaan sohvan ja baarin välillä. Ihminen, joka on hoikka urheilun takia on ihan eri näköinen kuin joku joka syö pari salaatinlehteä päivässä.
"Pyöreiden" tai "muodokkaiden" naisten hehkuttaminen on joko vastareaktio luurankomaisille anorektikoille tai sitten katkerien läskien valitusta.
Kannattaa myös muistaa, että eri ihmisillä on erilaiset kropat. Jotkut ovat geeneiltään taipuvaisia hoikiksi tai paksuiksi. Tietenkin elämäntavat vaikuttavat siihen, mutta henkilöt A ja B voivat olla ihan eri näköisiä vaikka eläisivät samanlaista elämää.
Oletko sä hoikempi vai paksumpi ei ole tärkein asia, vaan se miten pitää omasta ulkonäöstään huolta.
että tuskinpa kyse on aina nimenomaan siitä, millainen on ulkonäöltään todellisuudessa. En tiedä tietysti viittaamasi kirjoituksen kirjoittajan mietteitä asiasta, mutta itse sanoisin ettei kyse ole edes siitä, miltä näyttää vaan siitä miltä kuvittelee näyttävänsä. Ainakin omassa tapauksessani. Menneisyyden haamut ja ilkeät sanat jäävät korvan taakse helposti ja oma käytös ulkonäön suhteen muodostuu perfektionistiseksi. Itse ainakin vaadin itseltäni liikoja: enemmän kuin muilta. Ulkonäöstä tulee pakkomielle. Ja mitä enemmän siitä tulee riippuvaiseksi, sitä vähemmän se tuottaa nautintoa.
Välillä on minulla helpompiakin kausia, mutta jokin asia saattaa romuttaa tämän. Itsetunto-ongelmahan tämä on. Mutta vastuuta siirrän myös kanssaihmisille. Olen aika paljon saanut kuulla negatiivisia kommentteja ulkonäöstäni aikojen kuluessa. Enää en niinkään, mutta mieleenhän ne kuitenkin ovat jääneet. Ja tätä on tapahtunut myös aikuisuudessa. Kuitenkin toivoisin, että ihmiset osaisivat vaikka ennemminkin vaieta kuin sanoa jotain ilkeää. Suun pitäminen kiinni tuntuu olevan joillekin vaikeaa..
tästä dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä. muistaakseni BDD lyhennettynä. etippä googlesta tietoa...
..suuntaisia ongelmia minullakin taitaa olla.
Painoni ei taida oikein vastata kauneusihannetta ( vai onko se sitten komeusihanne ). Tällä hetkellä tosin työtön, mutta muuten liikun paljon. Pitkiä kävelyjä ja muuta aktiivisesti. Vaikka syön hyvin ( kaksi ateriaa jne. ) niin silti taitaa usein jäädä alle kulutuksen... :/