Voisikohan kotiloiden lisääntymistä akvaariossa mitenkään rajoittaa.Onko mahdollista, että kotilot voisivat kulkeutua kalojen mukana siirrettäessä niitä toiseen akvaarioon ?
Kotilot
tase
3182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kalojen mukana ei voi tulla kotiloita vaan kuljetusvedessä. Älä päästä kuljetusvettä akvaarioosi.
Kotiloita voi tulla myös uusien kasvien mukana. Putsaa kasvit tarkasti ennen kuin istutat ne akvaarioosi.
Kerää enste käsin kaikki isot kotilot pois ja käy sitten ostamassa akvaarioon kaksi leobardi- tai tiikerinuoliaista. Et seuraavana aamuna näe enää yhtään kotiloa etkä sen jälkeen.
Tiikerinuoliaiset ovat lisäksi hyvin kauniita ja tosi vilkkaita kaloja, niiden puuhastelua on ilo seurata.
Jos et halua kaikkia kotiloita poistaa, niin sinun on vaan käsin poistettava liiat kotilot.
Kotiloita tulee yleensä kasvien mukana. Niiden munat voivat olla niin pieniä että niitä on melkein mahdoton poistaa ennen kasvin istuttamista.
KIITOS vinkeistä.