Uuden palstan perustaminen "luostarityyliseksi" näyttäisi vahingoittaneen molempia. Kummatkin ovat nyt kovin hiljaisia. Uudella jotkut keskustelut tuntuvat lisäksi jotenkin siloisen väkinäisiltä.
Mitä pitäisi tehdä ? Vai onko jutut jo loppuneet.
Olen seuraillut/ joskus tekstaillut vain parin kuukauden verran tällä foorumilla.
Joskus täällä oli semmoinen syntisen hurskas meininki niin , että oli lysti lueskella.
Mitä pitäisi tehdä ? Vai onko jutut jo loppuneet.
Olen seuraillut/ joskus tekstaillut vain parin kuukauden verran tällä foorumilla.
Joskus täällä oli semmoinen syntisen hurskas meininki niin , että oli lysti lueskella.
Vastaukset 11
Vanhimmat
..juuri monenlaiset eri näkemykset kohtaavat tällä palstalla ja siksi on välillä hauskaakin lukea värikästä sanailua. Olkoonkin, että on muutama juoksuhautoihin poteroitunut ja sieltä huudellaan luutuneilla asenteilla.
Luulenpa, että uusi palsta, joka on enempi väritön keskinäisen hymistelyn kerho on aneeminen ja mielenkiilto alkuinnosttuksen jälkeen lopahtaa. Siltä on kohta eväät syöty !
Kyllä minusta sielläkin on näkyvissä selviä mielipide-eroja, mutta ne on vain kääritty sivistyneempään muotoon.
Arvelen kanssasi samoin, että uudelle voi käydä niin kuin Titanik-vainaalle. Kansa haluaa aina jonkun verran sirkushuveja raskaiden asiakysymysten painikkeeksi.
Uusi palsta näyttää olevan kyllä tällä hetkellä laadukkaampi. Siellä sentäs käydään ASIOISTA keskustelua. Täällä vain itketään uudelle palstalle lähteneitä, seriffiä ja keskustelun aneemisuutta. Niistäkään ei riitä pitkäksi ajaksi eväitä.
on mukavampaa!
Palstojen yhdistämistä käytiin pohtimaan jo viimeisimmässä uuden sheriffin löytymistä koskevassa avauksessa.
Epäilemäsi juttujen loppuminen on karmeampi totuus kuin itse arvaatkaan, katsopa alempaa teholuutimista koskeva avaus. Tekeekö mieli kirjoittaa asiaakaan, kun luuta voi täysin mielivaltaisesti heilua?
ovat jäänyt vähälle huomiolle, kun en ole ollut muutamaan päivään juuri langoilla.
Ekumenia tai vaikka kaikki "työläiset" yhtykää on mitä parhain idea tässä palsta-asiassa.
vaikka lopettavat kummankin
pilasivat itsekkyydellään koko homman. Tämä palsta palaa kyllä entiseen kukoistukseen sitten, kun palstalle saadaan asiallinen sheriffi.
pilata... kirjoitat vähän niin kuin lapsi, joka ensin kiusaa ja sitten itkee, kun se ei enää leiki mun kaa... byäääähhh!
lapselliselta vl-teiniltä.
Sinne toiselle palstalle, mars, mars! 'Pappi ja lukkari' hoitavat siellä talonpojat ja kupparit.