jossa joku oli käyttänyt ilmausta, joka meni näin: "ihminen, joka pääsee toiseen hyvin syvälle, onnistuu näköjään ärsyttämäänkin niinkuin kukaan muu ei voi."
Jotenkin tuli mieleen oma suhteeni mieheeni alkuaikoina, ja joskus vielä nykyäänkin. Oikea kunnon viha-rakkaussuhde. Ketään muuta en ole samallalailla rakastanut, mutta toisaalta kukaan ei myöskään osaa minua niin pahasti ärsyttääkään. Siitä oikeastaan osasin sanoakin, että nyt taitaa olla tosi kyseessä kun ensimmäistä kertaa uhmaiän jälkeen normaalisti
tyyni olemukseni sai uutta potkua kun tapasin mieheni. Alku oli erittäin hankalaa: kummallisia riitoja täysin tyhjästä jne. Hyvä, että edes päästiin suhteeseen. Mutta kun kaikesta ärsytyksestä huolimatta ei ilman toista vain pystynyt olemaan.
Nykyään elo on jo rauhallisempaa, mutta kummallisen tuttua se kyllä on, että mitä lähemmäs joku pääsee, sitä kovemman vastuksen sitä antaa. Ja toisaalta sitä isommista tunteista on kysymys.
Jotenkin tuli mieleen oma suhteeni mieheeni alkuaikoina, ja joskus vielä nykyäänkin. Oikea kunnon viha-rakkaussuhde. Ketään muuta en ole samallalailla rakastanut, mutta toisaalta kukaan ei myöskään osaa minua niin pahasti ärsyttääkään. Siitä oikeastaan osasin sanoakin, että nyt taitaa olla tosi kyseessä kun ensimmäistä kertaa uhmaiän jälkeen normaalisti
tyyni olemukseni sai uutta potkua kun tapasin mieheni. Alku oli erittäin hankalaa: kummallisia riitoja täysin tyhjästä jne. Hyvä, että edes päästiin suhteeseen. Mutta kun kaikesta ärsytyksestä huolimatta ei ilman toista vain pystynyt olemaan.
Nykyään elo on jo rauhallisempaa, mutta kummallisen tuttua se kyllä on, että mitä lähemmäs joku pääsee, sitä kovemman vastuksen sitä antaa. Ja toisaalta sitä isommista tunteista on kysymys.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kuulostaa siltä, ettei ainakaan välinpitämättömyys vaivaa teillä.
Sehän se eniten heilauttaa hyvässä ja pahassa, jolla on suuri merkitys.
tämä toinen on välinpitämätön ja itseä se vain ärsyttää enemmän. Ja sitten kun itse on välinpitämätön niin toista ärsyttää sitten se...
Niinpä. Mikähän opetus asiaan sitten liittyykään, sen haluaisin tietää? =)
Ap.kirjoitus oli oikein hieno. Näin se saattaa joskus olla että valtataistelu aiheuttaa riitoja. Sitä ei pidä pelätä, se on täysin normaalia. Jos on rakkautta niin ei ole välinpitämättömyyttä.
se "se joka viimeksi nauraa se parhaiten nauraa."
8/ ;)
tuttu opetus "se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa".
se ei nyt oikein sovi kuvaan :) Mua se ei ainakaan naurata :D Ei kun tilanne on sellainen että olemme entinen pari (ja Luoja paratkoon, joudumme olemaan päivittäin tekemisissä) eikä meillä oikein kysyntä vastaa tarjontaa. Ja ainakaan itse en ole välinpitämätön, päinvastoin. Sitä vain haluaa kovasti näytellä ettei tunnu miltään. Tämä on juuri se tilanne mitä olen kuolemakseni kammonnut.
No mutta kaikki kai se täytyy joskus käydä läpi :)
"Kumpi meistä nauraa
Sen viimeisen naurun?
Kun meistä kumpikin
Voi tempun opettaa"
Mistä vallasta siinä taistellaan?
Välinpitämättömyys ja tunnekyvyttömyys on kestävän ihmissuhteen kannalta tuhoisaa. Rakkaus on ristiriitoja ja harvoin kemiaa on ihmisten välillä, jotka eivät saa toisiaan kunnolla suuttumaan. Ihminen, joka pääsee lähelle, pystyy loukkaamaan ja satuttamaan pahiten. Se on pelottavaa ja joskus ahdistavaakin. Onko ärsyttävintä se millainen toinen on vai se mitä hän saa meissä aikaan?
Mistä vallasta siinä taistellaan? Ei rakkaus ole omistamista.
en tarkoittanut omistamista. Mutta kun kaksi ihmistä yrittää saada elämänsä toimimaan yhdessä niin tulee luonnostakin jonkinlaista valtataistelua. Eli: tehdäänkö niin kuten sinä haluat tai kuten minä haluan? Voi olla pienestä asiasta kiinni, mutta siinä kokeilee miten paljon toinen osaa tulla vastaan. Niin oppii tekemään kompromisseja ja kertomaan missä rajat kulkee. Jos ei pystyy avoimesti kertomaan ja keskustelemaan rajoista jne niin suhde ei voi toimia. Riita ei tarvitse olla huutamista, se voi parhaimillaan olla pelkkä ärsyyntymistä josta voi keskustella.
niiden kahden, jotka eivät suostu joustamaan?
Joustamisessa on kyse vuorovaikutuksesta ja kompromisseista siis EI pelkästä myöntämisestä ja periksiantamisesta. Jos ei kykene tähän vuorovaikutukseen, avoimuuteen, nin silloin on kai tuomittu yksinäisyyteen tai välinpitämättömiin suhteesiin. Esim. jos naiseni ehdottaa jotain mistä en tykkää niin puhutaan asiasta. Kerron mielipiteeni, katsomme kenelle mikä on tärkeä yhdessä, sen jälkeen mietitään olisiko joka keino saavuttaa kompromissin, jos ei niin molemmat tietävät että suhde ei toimi ellei joku joustaa. Kuka se on ei ole niin tärkeä koska molemmat tietävät ettei se ole aina sama henkilö joka joustaa. Molemmat pystyvät siihen. Eli ollaan käyty sitä valtataistelua niin monta kerta että tiedetään missä rajat ovat ja pystymme nykyään yleensä selvittämään asioita riitelemättä.
ÖÖÖÖÖÖÖ