Kotiäiti on aliarvostettu ihminen täysin. Oli niin hyvä puheenvuoro MIkkosella, että arvostus häntä kohtaan nousi roimasti. Siinä on mies paikallaan, ja hyvä isä ja mies vaimolleen, kateeks käy! Mikä sitten saa muut ihmiset aliarvostamaan niin tärkeää työtä, että vain työelämässä oleva ihminen on arvokas, ei lastensa kanssa kotona oleva? Ihminen joka tekee parhaillaan ympäripyöreitä päiviä etenkin pienten lasten kanssa. itse olen ollut kaikkien lasteni kanssa kotona, ja sitä aikaa en vaihtaisi. Parasta aikaa mitä on ollut.
Timo T.A. Mikkonen puhui eilen
täyttä asiaa!!
14438
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
No eipä esiintynyt Mikkonen edukseen. Siitä sai ihan hullun fanaatikon kuvan. Huh mikä pelle. Ei meinannut antaa muille suunvuoroa lainkaan. Esittäisi asiansa asiallisemmin. Ihan hyvää asiaa, mutta teki itsestään täysin pellen käytöksellään.
ja vereen! ja jos ei muuten mene perille, on korotettava ääntä! Se yksi nainen puolusti työssäolevia äitejä sanomalla, että hän ei voisi olla lapsensa kanssa neljän seinän sisällä sälekaihtimet kiinni? Huomaa että hän ei lapsista piittaa yhtään. Todella yliampuva ajatus! Ei kotiäitys tarkoita sitä että ollaan sisällä. Enemmän kotiaäidillä on mahdollisuuksia olla ja mennä lastensa kanssa, kuin uraäideillä. Enemmän kotiäiti jaksaa lastensa kanssa, kuin äiti joka on töistä väsynyt ja kiukkuaa pineistä asioista!
Mielestäni T.A puhui kyllä asiaa, mutta täytyyhän sitä hyvät tavat muistaa vaikka omaa asiaansa tunteella ajoikin!!
Jos jollain muulla on puheenvuoro, niin päälle ei sovi huutaa omia kommenttejaan, vaan on odotettava omaa vuoroaan. Keskustelu muuttui tosi sekavaksi T.A:n huudellessa muiden keskustelijoiden puheen päälle omia mielipiteitään. Meni vähän maku koko esiintymisestä. Hyvän asian puolesta voi puhua fiksumminkin!!
....Mikkonen puhui kyllä asiaa mutta tuntui että oli tosi ilkee välillä kommenteissaan. Olisi antanut toisten puhua rauhassa eikä keskeyttänyt kaiken aikaa.
tunsin suorastaan "häpeää" kun kuuntelin ja katselin Mikkosta. Hän ei ollut todella edukseen...en tiedä onko koskaan ollutkaan...hänen "egonsa" on liian suuri...onkohan aivan terve edes, asialliseen keskusteluun ei kykene...
Ensimmäistä kertaa minäkin pidin Mikkosen tempperamentista :D
Heillä kyllä helpompi tilanne kun nainen perustaa ensimmäistä perhettään ja miehellä jo aikuisia entisen perheen lapset. Yksityisyrittäjiä kai kumpikin heistä ja talous jo varmalla pohjalla, luulisin.
Mikkonen on nuorekas (hyvin säilynyt) isä vaikka ikääkin on jo kertynyt ja mieshän vain paranee vanhetessaan. Toivottavasti se ikäero ei ala vanhemmiten painaan niin kuin monilla alkaa.
On siinä vaimolla hyvä olla super nanny kotona lapsille jos mies ottaa kanssa vastuun perheestään ja tuo taloudellisen turvan vaikka olisi vähän enemmän poissa kotoa. No tapauksia on kaiken moisia eikä naiselle aina riitä se nannyn osa vaikka kuinka hyvin asiat olisivat.
Ei kukaan kotiäitiyttä kukaan aliarvosta vaan äidit itse aliarvostaa sen eivätkä viihdy siinä elementissä kovinkaan pitkään. Syy haetaan vaikka mistä että päästään pois kotiäidin hommasta jos se ei tyydytä eikä saa tarpeeksi kiksejä siitä. Syy on helvetinomainen laiskuus kun kerran on tahoja joissa voi ilmatteeksi kakaransa hoidatuttaa niin miksi sitä tekisi itse? Erotaan jotta saadaan kakarat päiväksi hoitoon ja joka toiseksi viikonlopuksi etävanhemmalle jotta saadaan elää lapsetonta elämää. Lapsista halutaan eroon mahdollisimman paljon.
Harvoilla lapsilla on enään sellaisia vanhempia jotka haluavat heistä huolehtia 24h vuorokaudessa. Mikkosen sana oli voimakas ja huomioo herättävä ja kunnioitan hänen sanomaansa. Niin kuin hän sanoi ettei ihmisiä herätä mikään muu, tähän tapaan jotenskin.
Sinähän hyvin tiedät itsellesi tuntemattomien ihmisten asiat ja motiivit toiminnalleen. Onnea ennustajaeukon työhösi! Sitä tulet tarviamaan tekstistäsi päätellen, niin vähän asiaa siinä oli.
Ei kotiäidin työtä arvosteta ainakaan Suomen valtion taholta. Valtion almut kotihoidon tukena ovat naurettavat ja yli 3 vuotias olis jo ehdottamasti kärrättävä päivähoitoon pois kotoa. On se kumma, kuin sitä tasarahamallia ei voi saada käytäntöön (http://www.lapsiperheet.net/inf/tasarahamalli.htm). Siinä vanhemmat saavat hoitorahan itse ja voivat päättää maksavatko sillä päivähoidon vai hoitavatko lapsensa itse. Nyt valtio antaa tuon hoitorahan vain suoraan päivähoitopaikalle, mutta ei vanhemmille, jos he haluavat hoitaa lapsensa kotona itse (vieraan voi kyllä palkata kotiin!). Eli valtion viesti on selvä - lapset hoitoon ja kumpikin vanhempi töihin! Mutta nyt, kun lapsien huostaanotot kasvavat ja lasten ja nuorten mielenterveyspuolelle on pitkät jonot, luulisi päättäjienkin päässä alkavan säteillä. Tietenkin on pakko tulla siihen karmeaan johtopäätökseen, että syy siihen, ettei tasarahamallia voi kukaan päättäjä ajaa, on se, että siellä on naisedustajat, joilla lapset hoidossa, jäävejä ottamaan tätä asiaa ajaakseen ja miesedustajat ei välitä!!
Mikkosen puhe osui naulankantaan! Olihan se yliampuvaa, mutta olisiko ollut huomiotaherättävämpää, jos kotiäitiyttä olisi puolustanut villapaitapuseroinen tai jopa jakkupukuinen kotiäiti?! Enpä usko!
Kotiäidiksi ei ketään pakoteta jotenka mitä palkaa siitä pitäisi maksaa? Miksi omien lasten hoidosta pitäisi saada jotain palkkaa ja kuka olisi työnantaja? Siittäjä se palkan maksaja pitäisi silloin olla! Ei yhteiskunta.
Kumma käsitys se että omista kakaroista pitäisi vielä palkkakin tulla yhteikunnan taholta? Entäs jos otan koiran niin täytyisikö siitäkin yhteiskunnan palkkaa maksaa? Lastenteko on oma valinta jos se tuki mitä yhteiskunnalta tulee, ei miellytä niin voi jättää lapset tekemättäkin.
En minä ainakaan alkaisi mitään palkkaa vatimaan veronmaksajilta kun hoidan omia kakaroitani. Hoitaisin ne ihan ilmatteeksi jos itselleni sellaisia olen halunnut. Täytyy olla tyhmiä äitejä ja varmaankin pakotettuja lapsia tekemään jotta palkkaakin vaativat muilta syyttömiltä jotka eivät ole pakottaneet lapsien tekoon kun alkavat muka palkkaa vaatimaan kakaroiden tekemisistä?
Kuules jos palkkaa maksetaan lapsen teosta niin mitkään lastenkoditkaan eivät riitä kun tienesti mielessä aletaan lisääntyyn. Jo nytkin köyhät lisääntyy eniten kuin rikkaat. Ja mikähän siinä on syynä? Varmaankin sosiaalituet eikä mikään muu tahto lapsia tehdä. Vanhemmat elää niillä sosiaalituilla paremmin kun mitä eläisivät yksin. Sitten kun lapsi alkaa kuluttaan niin heivataan yhteiskunnan tuelle tai lastenkotiin jolloin yhteiskunta saa lopuista huolehtia.
Näin kylmää on vain Suomessa jossa lapsia tehdään vain tienesti/ansaitsema mielessä ja vielä ruikutetaan että pitäisi lisää saada. Et ymmärrä mitä Mikkonen tahtoi sanoa! Mikkonen sanoi juuri sen että kukaan ei välitä lapsista, ei ole enään super nannyjä kotona. Rahakaan ei ratkaise sitä ongelmaa mitä nyt on kun ketään ei kiinnosta olla kotona lasten kanssa. Mitä isompaa palkkaa saisi kotiin lapsia hoitamalla niin sitä vähemmän se kiinnostaisi. Yksinkertaisesti kotiäidit eivät ole enään in ja heitä ei kiinnosta muu kuin iso raha siitä vaivasta jos omat kakaransa viitsisivät itse hoitaa. Jalat kyllä leviää lahjakkaasti ilmatteeksi mutta sitten mitä ulos tulee niin vaaditaan ihan mahdottomia.
Tuo provosointi ei aivan uppoa, kun ottaa huomioon, ettei provosoijalla ole omia lapsia ja siten omakohtaista tietoa siitä mitä puhuu.
Ja, Mikkonen kyllä sanoo "Kotiäidinpalkka kauhistuttaa; kasvattavat vielä itsenäisiä lapsia ja tuottavat vähemmän verotuloja. Työtä karttavaa renttuakin tuetaan enemmän kuin yhteiskunnan aravokkainta kivijalkatyötä tekevää." osoitteesta http://www.seiska.fi/timota/paivakirja.html otsikosta Ajatuksia Itäväylältä 11.5.2006 ÄIDIN PAIKKA.
erityisen mukava Mikkonen oli ensimmäiselle vaimolleen (ja lapsilleen), jota petti jatkuvasti ja vielä kiinnijäätyääkin valehteli, ettei enää koskaan petä. Eipä T.T.A.M. osannut antaa mitään arvoa ensimmäiselle vaimolleen.
Vituttaa tuollaiset keski-iän ylittäneet "totuudentorvet", jotka nuorempina miehinä tekevät mitä lystäävät, hankkivat vanhennuttuaan uuden, nuoren naisystävän ja sitten ylistävät perhe-elämää ja sitä, miten perheelle on nyt aivan eri tavalla aikaa (ikäänkuin asiaan ei voisi itse omilla arvovalinnoillaan mitenkään vaikuttaa). Harmittaa niiden ensimmäisten vaimojen puolesta, joiden elämäntyö on ollut perheelle omistautuminen toisen liihottaessa ympäri maailmaa. Toivon, että noin surkeat isät eivät koskaan olisi lasta/lapsia saanetkaan, eivät ole sitä ansainneet.
Minun arvostukseni tuollaisia miehiä kohtaan ei ole nollassa, vaan miinuksen puolella.
niin itsekäs ja tyyliä, että minä kyllä tiedän miten asiat ovat ja miten niiden pitää olla. Muut eivät kyllä tiedä, eivätkä tajua...
Voi että huvitti hänen ponteva esiintymisensä,
naamakin oli vedetty botoxia täyteen ( vai oliko peräti tehty leikkaus?), niin että tuli mielleyhtymä Kauniisiin ja Rohkeisiin...sääliä pitäisi..?
kananttaa tutustua mieheen tarkemmin ennenkuin alkaa kehumaan. Ehkä nyt on isä lapsilleen jne, mutta ennen on ollut aikalilla toisin niin entisen vaimon kuin vanhempien lastenkin mielestä... Seikkailuja ja edesottamuksia on saatu lukea lööpeistä ihan liikaa!
Pettävä puoliso on todella oikea arvostelemaan kotiäidin arvostusta kun ei arvosta edes vaimoaan?
Mutta itse teemaan:
Kotiäiti ei ole ura tms vaan se on valinta jonka jokainen tekee omilla perusteillaan. Siitä maksetaan nyt jotakin ja se riittää. Me muut jotka käymme töissä todella ihan aikuisten oikeasti kustannamme tämän yhteiskunnan ja pyöritämme sitä.
Olkoonkin kotiäitinä vaikka kuinka hommaa niin suurin osa niistä töistä on tehtävä vaikka käy töissä sen lisäksi. Omien lasten hoitaminen on joillekkin niin kovin tärkeää, mutta miksi siitä sitten pitää maksaa kun sillä on itseisarvo?
Koko kotihoidontukihan on alunperin lähtenyt liikkeelle maajussien muijien tienestien turvaamisesta ammoisina aikoina. Sen määrä olisi sidottava ensinnäkin kotiin jäävän tulotasoon ja kohtuullistettava alaspäin koko perheen tulojen mukaan. Näin se olisi yhtä reilu kaikille ja silti vielä kohtuullinen kustannus yhteiskunnalle. Ei kotona itselle tehty työ voi olla yhtä arvokasta kuin tuottava ansiotyö. Sosiaalietuudet kun maksetaan noill averovaroilla niin täytyy niiden jako olla jossain suhteessa niiden keräämiseen?