Miten voidaan perustella?

Mersun menestys talvitestissä oli kohtalaisen vaatimaton verrattuna hintaan. Auton, joka on varustettu korkean tason tekniikalla ja joka maksaa muistaakseni 56k€ pitäisi voittaa esim. Seat Ibizan (hintaluokka
231698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Verojen osuus molemmissa aikas kova ja verothan ei talviajettavaa tee.

Toisaalta esim meidän kakkosauto -90 fiesta (275ajettu) ei ole vielä kertaakaan jättänyt lähtemättä käyntiin, vaikka itä-suomessa käydessäni pakkasta aamulla oli pahimmíllaan 34-35 (imatra-lpr). Kapeilla renkailla etenee ihan hyvin paksummassakin lumessa. Lämpeneekin vielä eli 100 autolla paremmat talviomainaisuudet kuin 200 D -90 MB:llä.

Äänestä

... Mersulta parempaakin sijoitusta, mutta kolmen kärkeen en sitä silti olisi edes ennalta veikannut. Nyt edelle meni seitsemän kiesiä ja taakse jäi 11.

Yhteenvedossa mainitiin ensisanoiksi, että Mersu ostetaan paljolti muilla kuin talviominaisuusperusteilla. Talvitesti koskee vain suht. rajattua osaa autojen ominaisuuksista, eikä testin ole tarkoitus muuhun keskittyäkään. Joukon ainoana takavetoisena MB oli huikkasen altavastajan asemassa, olkoonkin että kaikki ajoelektroniset hilut löytyvät.

Mersun markkinat painottuvat aika tavalla muualle kuin Pohjoismaihin ja se näkyy tässä testissäkin muutamissa kohdin.
Toisaalta piste-ero voittajaan ei ollut kuin 0.6 pistettä (muistin mukaan), joten kun kukin painottaa pisteitä oman tarpeensa mukaan, niin tulokset voivat olla vaihteleviakin.

Mutta esim. Saabin ja sitä kautta ehkä Opelinkin menestys ei ollut suurikaan yllätys. Pikku-Volvo oli taas kaukana Volvon perinteisestä talviosaamisesta.

Vaan hintaa ei näissä touhuissa pidä ottaa sinällään mittapuuksi. Veikkaan, että 250.000 erkkerin Rolls, vielä tyyriimpi Maybach tai jokin Ferrari olisivat marssineet vielä Fiatinkin perässä ;)

Jos kyseessä olisi ollut ns. yleistasaon vertailutesti, niin eivätköhän tulokset olisi olleet "ruodussa", kuten hinnan perusteella pitääkin.

Äänestä
  • Eikös se 40-sarja pärjännyt nyt paremmin kuin koskaan aikaisemmin, vaikkei kovin kehuttavasti nyttenkään mennyt :)

    Äänestä

Terve!

En ole vielä saanut ko. lehteä, mutta pari kommenttia silti.

Yleisesti ottaen takavetoinen auto ei tahdo pärjätä etuvetoiselle, varsinkin haettaessa raja-arvoja. Toisaalta takavetoinen on paljon hauskempi ja loogisempi tällaiselle kuplavolkkarilla autoilun aloittaneelle. Ei sillä kuitenkaan liukkaalla pujotteluradalla pärjää, ilman piikkipyöriä ;-)

Ja pitävällä alustalla näppärä takavetoinen on ihana ;-)

Mitä tulee tuohon lämpeämiseen, niin nykyiset CDI-vehkeet tahtovat olla vähän liian hyviä hyötysuhteeltaan. (Oliko testissä kiisselimersu?) Näyttää ne markkinavoimat vaikuttavan Mersuunkin. Päämarkkina-alueet ovat kuitenkin pahimmillaan vain vähän koleita, eivät tällaisia arktisia. Muutaman asteen pakkasessa pärjäilee tehottomammallakin lämppärillä, kunhan huurteen poisto toimii.

Jos haluaa pitää aivot lepotilassa talviajelussa, niin sitten valinta on etuvetoinen (tai miksei neliveto). Muussa tapauksessa takavedollakin pärjää. Pahoja kelejähän on vain 20-30 päivää vuodessa, muina päivinä iso takavetoinen on jopa edukseen.

Äänestä
  • CDI:n hyötysuhteella ja auton lämpimyydellä ei ole yhteyttä. Paskapuhetta hyvä hyötysuhde, lämpöenergia menee pakoputkesta, ruisku/turboautoissa energiaa ei pidättele mikään vaan se päästetään harakoille turbon tuulettamana.

    Äänestä

  • Turbo kirjoitti:

    CDI:n hyötysuhteella ja auton lämpimyydellä ei ole yhteyttä. Paskapuhetta hyvä hyötysuhde, lämpöenergia menee pakoputkesta, ruisku/turboautoissa energiaa ei pidättele mikään vaan se päästetään harakoille turbon tuulettamana.

    selvää, että jos auto kuluttaa vähemmän löpoä kuin ennen ja siinä on enemmän tehoa kuin aikaisemmin, ei hukkalämpöä voi syntyä niin paljoa kuin ennen. Ei kai se lämpökään tyhjästä synny. Eikös ainakin noissa pienemmissä A-sarjan CDi-koneissa ole jonkinmoinen lisälämmitin? Jos kosla kuluttaa about 5 litraa kiisseliä, ei siitä paljon liikene ylimääräisen lämmön tuottoon. Näin ainakin maalaisjärjellä ajateltuna...

    Äänestä

  • Turbo kirjoitti:

    CDI:n hyötysuhteella ja auton lämpimyydellä ei ole yhteyttä. Paskapuhetta hyvä hyötysuhde, lämpöenergia menee pakoputkesta, ruisku/turboautoissa energiaa ei pidättele mikään vaan se päästetään harakoille turbon tuulettamana.

    Tämän voi todeta laittamalla käden lämpömittariksi pakoputken päähän, kun auto käy. Eroja on.

    Mutta aikoinaan on sanottu, että bensa-auto tuottaa hukkalämpöä sen verran, että sillä lämmittäisi omakotitalon. (Tosin kesäajan hukkalämpöä ei pysty varastoimaan talven varalle.) Vaikka talo olisi ollut pienikin esim. 100 neliötä ja nykybensa-auto tuottaisi vain puolet siitä eli lämmittäisi 50 neliötä, pitäisi myös dieselissä jäädä hukkalämpöä edes muutamalle neliölle?

    Äänestä

  • Turbo kirjoitti:

    CDI:n hyötysuhteella ja auton lämpimyydellä ei ole yhteyttä. Paskapuhetta hyvä hyötysuhde, lämpöenergia menee pakoputkesta, ruisku/turboautoissa energiaa ei pidättele mikään vaan se päästetään harakoille turbon tuulettamana.

    Onkos sulla mitään tietoa mikä turbo mahtaa olla ja miten se toimii? Vai päästetään turbon tuulettamana energiaa harakoille.

    Jos verrataan uutta dieseliä vaikka 10v vanhaa. Uusi kuluttaa vähemmän ja siinä on enemmän tehoa. Mitä enemmän syntyy lämpöä sitä enemmän tarvitaan energiaa jota saadaan polttoaineesta. Mitä enemmän on autossa tehoa sitä enemmän tarvitaan polttoainetta. Eikö?

    Jos uuden 200CDI:n tehot tiputettaisiin 10v vanhan tasolle noin 75hv:n paikkeille kulutus olisi varmaan jotain 3litraa? Jos moottorista tarvitaan lisää lämpöä pitää polttoainetta korventaa enemmän.

    Turbo muuten kuluttaa enrgiaa.

    Äänestä

Jos haluaa hyvät talviominaisuudet, tai haluaa valita ajoneuvonsa pelkästään talviominaisuuksien perusteella, suosittelen esim. Valmetin uusia nelivetoja. Ne toimii hyvin talvella, eikä pito lopu ihan heti.
Toisaalta jos ei halua mennä ihan ääripäähän, niin maasturi on myös talvella hyvä testien mukaan.
Omien kokemuksieni mukaan kuitenkin ajan ennemmin sekä kesällä että talvella vanhalla diesel-mesellä, kuin esim. uudella Pajero Sportilla. Tämä perustuu ihan omiin kokemuksiin.

Äänestä

Erja uudella mersun nelivetoisella erittäin vauhdikkaasti.(Palkittiin Saksassa)

Äänestä

vielä, että joskus pimeällä 80-luvulla Mersun 230E voitti mennentullen silloisen TM:n talvitestin. Tais olla ylivoimaisin pistein voittaja; kannassa oli muistaakseni Saabin 9000 Turbo. Sitäpaitsi jos joku ostaa jotain noiden TM:n testien perusteella, niin...
Kaikkiin vertailtaviin tuotteisiin saadaan aina mullistavia eroja, oli kyseessä autonrenkaat tai munankeittimet. Normaalikäytössä ei eroa edes välttämättä huomaa tai tiedosta. On tullut ostettua monta TM:n mielestä epäkelpoa tuotetta, mutta silti ne on hyvin asiansa ajanut.
Rengastestienkin kanssa on aina kauhee hysteria joka syksy. Ihmiset odottaa testejä kuin köyhä ruokakassia leipäjonossa. Sitten testivoittajarenkaat menee kuin kuumille kiville ja häntäpään gummit jää hapertumaan maahantuojan hyllyihin...
Mitkä tahansa nykyajan renkaat ovat merkistä riippumatta parempia, kuin esim. 10 vuotta sitten olleet testivoittajat. Siltikin 10 vuotta sitten pysyttiin jotenkuten tiellä...

Äänestä
  • Sellaista TM-talvitestiä en löydä sitten millään, jossa E-mersu olisi voittanut. Voisiko joku valaista mikä testi on kyseessä?

    Äänestä

Millos Mersu nyt on suomessa jotain voittanu?

Äänestä
  • Eltsu, Ebb ja Mercedes Benz SSK 7.1L ;-)

    Äänestä

.

Äänestä

Mielenkiintoinen oli tosiaan testi. Siinä mitattiin esim. kylmä päästöjä ja auton lämpenemistä kylmänä. Ei vois vähempää kiinnostaa.

Autokauppiaat myy kauniilla puheilla tyhmille suomalaisille autoihin lämpimien maiden lisävarusteita eli ilmastointia tai vaikkapa aluvanteita ja vielä "halvalla". Suomen olosuhteissa esim. ilmastointi on lelu, joka pitäisi korvata Wepastolla. Ei tarvii ihmetellä kylmän auton kanssa.

Testissä myös paljastettiin suuri salaisuus: takavetoinen auto ei kiihdy paikaltaan liukkaalla. Ihan tyhjänpäiväinen toteamus, kyllä sen tietää lapsikin.

Käykää pojat kokeilemassa niitä testivoittajia. Mersumiehelle tulee silloin hymy kasvoille. Testissä ei mitattu esim. korin narinaa ja alustan kolinaa pakkasessa.

En ihan vielä tämän testin perusteella vaihda Mersuani pieneen fortiin tai ranskalaiseen.

Äänestä

  • Ilmastointi turha, aina olen saanut autoni lämpimiksi mutta ilman ilmastointia on hankala saada kylmäksi. Ilmastointi on vakiovaruste monissa autoissa myös mersuissa. Onko tosiaan noin vaikeaa jos oma merkki ei pärjää testissä.

    Webasto on lelu, se ei kestä edes huoltojen väliä toimintakuntoisena.

    Äänestä

  • W211 kirjoitti:

    Ilmastointi turha, aina olen saanut autoni lämpimiksi mutta ilman ilmastointia on hankala saada kylmäksi. Ilmastointi on vakiovaruste monissa autoissa myös mersuissa. Onko tosiaan noin vaikeaa jos oma merkki ei pärjää testissä.

    Webasto on lelu, se ei kestä edes huoltojen väliä toimintakuntoisena.

    joka toimii -5 asteen pakkasella hyvin ,mutta pakkasen ollessa vaikkapa 25 asteen luokkaa lähtee käyntiin ja sammuu samantien kun kierovesipumppu ei pyöri.

    Se siitä saksalaisesta laadusta. Pumpun pesän toleranssit ovat yksinkertaisesti liian pienet kovempiin pakkasiin materiaalin kutistuessa.

    Äänestä

  • totuus on kuitenkin se ettei Mercedes lämmennyt, saastutti pisimpään, kiihtyi hitaimmin jne.

    maksoi eniten... okei pannaan saman hintaluokan Ranskalainen vaikkapa Citroen C5 V6 ja kaikilla mausteilla ja tehdään ehdottomasi kaltainen testi vieläpä epätasaisella tiellä.

    että älä lässytä, selväähän on ettei 30 teur halvempi auto voi olla koriäänien suhteen samalla tasolla kalliimman kanssa.

    Äänestä

  • niinpä kirjoitti:

    totuus on kuitenkin se ettei Mercedes lämmennyt, saastutti pisimpään, kiihtyi hitaimmin jne.

    maksoi eniten... okei pannaan saman hintaluokan Ranskalainen vaikkapa Citroen C5 V6 ja kaikilla mausteilla ja tehdään ehdottomasi kaltainen testi vieläpä epätasaisella tiellä.

    että älä lässytä, selväähän on ettei 30 teur halvempi auto voi olla koriäänien suhteen samalla tasolla kalliimman kanssa.

    "Totuus" on nähtävästi aika suhteellinen käsite ja vapaasti muokattavissa;
    "Ei lämmennyt"=Sisätilojen lämpiäminen 6.nopeinta,istuinlämmitys takalasin lämmitys testin parhaat.
    "Saastutti pisimpään"=Puhdistuslaitteiston käynnistyminen testin nopeinta,CO-päästöt 6.puhtain,HC-päästöt 9.puhtain,Typen oksidipäästöt huonoin tulos,mutta Nox-päästöt vähämerkityksellisin asia.
    "Kiihtyi hitaammin"=No,TM;n sanoin "Jos pelkkä kiihtyvysaika ainoa mittari,tulos heikko,mutta jos otetaan talven tärkeä momentti mukaan,eli turvallisuus,MB;n tulos hyvä,vastineeksi=Hallittavuus(lienee talviajon tärkein elementti?)Jäärata=kiitettävä,Lumitie=kiitettävä,Väistökoe=kiitettävä!
    Lopuksi vielä kannattaa huomioida,että testin "voittaja"Opel Vectra sai kasaan 8,5 pistettä,Mersun pisteet 7,8!!!

    Äänestä

  • Leluhan se kirjoitti:

    joka toimii -5 asteen pakkasella hyvin ,mutta pakkasen ollessa vaikkapa 25 asteen luokkaa lähtee käyntiin ja sammuu samantien kun kierovesipumppu ei pyöri.

    Se siitä saksalaisesta laadusta. Pumpun pesän toleranssit ovat yksinkertaisesti liian pienet kovempiin pakkasiin materiaalin kutistuessa.

    mitä kukkua. Pellin alla on nyt pyörinyt Webasto 8 vuotta. Ei ongelmia.
    Sinun kannattaisi selvitellä lausuntosi todenperäisyyttä vaikkapa ihmisiltä, jotka tietävät asioista jotakin. Raskaankaluston huoltopaikat antavat oivallista opastusta siitä onko Webasto luotettava vai eikö ole.

    Äänestä

  • Webasto kirjoitti:

    mitä kukkua. Pellin alla on nyt pyörinyt Webasto 8 vuotta. Ei ongelmia.
    Sinun kannattaisi selvitellä lausuntosi todenperäisyyttä vaikkapa ihmisiltä, jotka tietävät asioista jotakin. Raskaankaluston huoltopaikat antavat oivallista opastusta siitä onko Webasto luotettava vai eikö ole.

    sitten millään. Huonompaa vehjettä en tiedä kuin webasto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ilman sarvia ja hampaita kirjoitti:

Mersun menestys talvitestissä oli kohtalaisen vaatimaton verrattuna hintaan. Auton, joka on varustettu korkean tason tekniikalla ja joka maksaa muistaakseni 56k€ pitäisi voittaa esim. Seat Ibizan (hintaluokka

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu