Riihimäellä oli vielä 70 -luvulla kaksi tavarataloa Hämeenkadun molemmin puolin keskustassa, Sokos ja Ahjon Centrum. Sokoksen valikoima oli "länsimaisempi" ja Centrumissa oli paljon USSR:ssä tuotettua ”laatu” tavaraa, joka yleensä kesti käytössä viikon tai pari.. Kummatkin olivat omalla tavallaan viihtyisiä. Silloin tavarataloissa oli omat somistajat, mainososastot ja vielä kunnon kahviot. Centrum käsitti silloin nykyisen Majakan korttelin. Talossa oli vuokra-asuntoja ainakin kahdessa kerroksessa ja kaksi rapullista. Siellä oli nykyisen Martinan alakerrassa pieni puusauna, jossa oli joku mummo tukehtunut olemattoman ilmastoinnin vuoksi.
Itse muistelen kaiholla Sokoksen leluosastoa ja varsinkin se mahtavaa koottavien pienoismallien valikoimaa. Myös urheiluosasto oli hyvä, mutta ei vetänyt veroja Ylä-kontille. Sokkarilla soi aina vuodesta toiseen sama musiikki. Centrumissa ei myyty koottavia aatteellisista syistä. Siellä oli rehulle haiseva maatalouspuoli ja hirveän hajuinen ruokaosasto. Rullaportaat kolisivat siellä hajoamisen partaalla ja hyllyt notkuvat haalistuneita ja pölyisiä tuotteita. Siellä oli paljon porukkaa töissä, mutta kukaan ei viitsinyt enää loppuaikoina siivota.
Muistan, että lapsia ei 60–70 -luvulla siedetty kaupoissa. Sokoksen partanaamaisen miesmyyjän mieluisin harrastus oli jahdata lapsia ympäri tavarataloa ja heitteillä näitä niskasta repien kadulle. Aikuiseksi tultuaan näistä ulos heitetyistä ei tullut Sokoksen asiakkaita ja Vuorinen alkoi kasvaa.. Centrumin kahviossa eräs myyjätär sain aina todellisen sadismin puuskan, jos pyysi kylmää vettä ja ei ollut rahaa. Janoisen lapsen edessä tämä joi kylmää jäävettä ja nauroi inhottavasti.
Silloin oli kauppoja ja kioskeja enemmän kuin nykyisin. Joka kaupunginosassa oli oma kauppansa. Varuskunnassa oli kaksi kauppaa, Osuuskauppa Kara ja Lietonen. Lietonen oli ns. villi kauppa. Siinä oli vielä erikseen siirtomaatavarapuoli ja maito- ja liha puoli, jota hoiti kauppiaan kiukkuinen vaimo. Siirtomaatavarapuolella oli kaikkea kauraryyneistä farkkuihin ja nallipyssyn nalleista pennin nallekarkkeihin. Karaa hoiti eräs perhe, jonka poika hakkasi meikäläisen kotimatkalla joka kerta, kun olin käynyt "heidän" kaupassaan. Itse liikkeenhoitaja oli mukava ja iloisesti lauleskeleva mies. Tosin lähes aina se oli töissä ollessaan juovuksissa. Liikkeenhoitajan vaimo oli ilkeä ja vainoharhainen. Eukko keksi tuotteille aina omia hintoja.
Ihme juttu, että tällaisiakin voi ihminen haikailla. Ne olivat hyviä aikoja, sillä silloin ei juuri tarvinnut pelätä jäävänsä auton alle, koska autoja ei juuri ollut ja nekin olivat meluisia ja kauas kuuluvia. Muistan vielä hyvin pitkät ja valoisat kesäyöt viikonloppuisin 60 -luvulla, kun nukkuminen oli vaikeaa pillurallin ja alakerran tanssiravintolan vuoksi. Silloin ihmiset vielä elivät elämäänsä…
Kuka muistaa?
32
5405
Vastaukset
- Haikee
No, siis asuit sielä Hämeenkadulla vai? Mä muistan myös Rixun noilta ajoilta. En ole koskaan kai asunut itse kaupungissa, maalaisena kävin sielä monet kerrat, ensin joidenkin aikuisten kanssa ja myöhemmin ominneuvoin, silloin oli jo seskytluku. Taisimpa käydä jonkun koulunkin sielä silloin, siitä on aikaa...
Viimekesänä kävin kaupungissa taas pitkästä aikaa. Ja kylläpä on tosiaan muuttunut, kutistunutkin.
Haikeanahan niitä vanhoja aikoja muistelee, oliko se niin auvoista? Rehellisyyden nimissä, ei varmaan. Onnekseen ihmisen kyky muistaa on yleensä suhteellisen rajallinen, joten tyhjät aukot muistikuvissa voi aina täyttää auringonpaisteella... tai vilulla ja nälällä, muistelijasta riippuen.
Autoja ei siihen aikaan todellakaan ollut, ja oli hiljaista. Nykyään ainakin kaupunkitaajamassa asuvana on vaikeaa edes kuvitella sitä hiljaisuutta, sitä minä kyllä kaipaan, hiljaisuutta.- Anonyymi
onpas mielenkiintoista historiaa
- tarjontaa oli
Mielestäni Sokoksen ja Centrumin tavaravalikoima oli lähes samanlainen, eikä Centrumissa ollut mitenkään erikoisen paljon "USSR:stä tuotettua laatutavaraa". Kun jotain ostettiin, leluja tai vaatteita, käytiin katsomassa kummassa tavaratalossa oli halvemmat hinnat. Vertailu oli helppoa, kun kaupat olivat lähellä toisiaan.
Taitaa nyt vähän olla tarkoitushakuista mollaamista Rixulaiselta.- asiat unohtuvat
Centrum-ahjossa, jonka johdossa oli alueen kommunistit ja jonka periaatteessa omisti kommunistinen puolue ja sen ja osuusliike Elannon jäsenistö, myytiin aika paljon Neuvostoliitossa ja SEV -maissa tuotettua tavaraa. Siellä ei myyty kuin Neuvostoliitossa tuotettuja leluja. Niitäkin oli pieni hyllyllinen. Esim. sotalelujen myynti oli kielletty, koska ne olivat rauhanliikkeen vastaisia. Se on fakta. Ahjo oli työläisten oma kauppa. Sokos oli enemmän keskiluokan ja Vuorinen yläluokan kauppa. Pitää muistaa, että vielä 70 -luvulla ihmiset olivat selvästi aatteellisempia kuin nykyisin, jolloin kommunismi on käytännössä kuollut.
- muistisi horjuu
asiat unohtuvat kirjoitti:
Centrum-ahjossa, jonka johdossa oli alueen kommunistit ja jonka periaatteessa omisti kommunistinen puolue ja sen ja osuusliike Elannon jäsenistö, myytiin aika paljon Neuvostoliitossa ja SEV -maissa tuotettua tavaraa. Siellä ei myyty kuin Neuvostoliitossa tuotettuja leluja. Niitäkin oli pieni hyllyllinen. Esim. sotalelujen myynti oli kielletty, koska ne olivat rauhanliikkeen vastaisia. Se on fakta. Ahjo oli työläisten oma kauppa. Sokos oli enemmän keskiluokan ja Vuorinen yläluokan kauppa. Pitää muistaa, että vielä 70 -luvulla ihmiset olivat selvästi aatteellisempia kuin nykyisin, jolloin kommunismi on käytännössä kuollut.
Osuusliike Ahjo ei ollut missään vaiheessa kommunistisen puolueen omistama. Elanto oli siihen aikaan helsinkiläinen kauppaketju, joten väitteesi ovat virheellisiä. Eikä tuo määritelmä noiden noiden kauppojen asiakaskunnasta pidä ollenkaan paikkaansa.
Kyllä siellä Centrumissa oli lähes samanlaiset tavaravalikoimat kuin Sokoksessakin. Hinnat olivat joissain samanlaisissa tuotteissa kalliimmat, joissain halvemmat. Rakentelin itse 60-luvulta alkaen koottavia lentokoneita, ja ne olivat pääasiassa ostettu Centrumista, joten siinäkin taas vääristelet. - turiset
muistisi horjuu kirjoitti:
Osuusliike Ahjo ei ollut missään vaiheessa kommunistisen puolueen omistama. Elanto oli siihen aikaan helsinkiläinen kauppaketju, joten väitteesi ovat virheellisiä. Eikä tuo määritelmä noiden noiden kauppojen asiakaskunnasta pidä ollenkaan paikkaansa.
Kyllä siellä Centrumissa oli lähes samanlaiset tavaravalikoimat kuin Sokoksessakin. Hinnat olivat joissain samanlaisissa tuotteissa kalliimmat, joissain halvemmat. Rakentelin itse 60-luvulta alkaen koottavia lentokoneita, ja ne olivat pääasiassa ostettu Centrumista, joten siinäkin taas vääristelet.Osuusliike Elanto oli helsinkiläinen osuuskauppa, joka toimi vuosina 1905–2003. Elanto perustettiin 15. lokakuuta 1905, ja ensimmäisenä tuotantolaitoksena sillä aloitti leipomo vuonna 1907. Alun perin leipomoalan tuotanto-osuuskunnaksi suunniteltu Elanto laajeni pian kulutusosuuskunnaksi, kun se avasi omat leipämyymälänsä ja kahvilansa.
Sisällysluettelo [piilota]
1 Osuuskauppaliikkeen aateristiriidat 1910-luvulla
2 Elannon markkina-asema vahvistuu 1920- ja 1930-luvuilla
3 Sota-aika
4 Toisen maailmansodan jälkeen
5 Elanto laajentaa toimenkuvaansa 1960-luvulla
6 Vastoinkäymisiä 1970-luvulla
7 Osuusliike muuttaa bisneslinjaustaan 1980-luvulla
8 Elannon ja HOK:n sulautuminen oli lähellä
9 E-liikkeen loppu
10 Lama riepottelee liike-elämää
11 Elanto etsii aktiivisesti yhteistyökumppania
12 Elannon ja HOK:n toiminnat sulautuvat
13 Kirjat
14 Lehdet
[muokkaa] Osuuskauppaliikkeen aateristiriidat 1910-luvulla
Osuusliike Elanto kasvoi kymmenessä vuodessa vahvaksi toimijaksi pääkaupunkiseudun vähittäiskaupassa, kun se perusti leipä- ja maitokauppoja lähes jokaiseen kaupunginosaan. Lisäksi Elanto käynnisti meijeritoiminnan sekä alkoi paahtaa kahvia ja valmistaa kaljaa.
Vuonna 1915 Elannon johtoon nousi nuori juristi, sosialidemokraatti Väinö Tanner, jonka kakkosmieheksi nimitettiin porvari Otto Valmari. Tanner haistoi ensimmäisen maailmansodan vaikutukset sekä kaupankäyntiin että kiinteistöbisnekseen. Elanto hankki tontteja ja kiinteistöjä yli oman tarpeen; tulevaisuuden varalle ja sijoitusmielessä. Vakavarainen osuuskunta osti muun muassa Helsingin Aleksanterinkadulta suuren tontin ja nykyisestä Vantaan Pakkalasta lähes 700 hehtaarin Backaksen kartanon.
Ristiriidat pääasiassa kaupunkien tehdastyöväestöstä koostuneiden, jäsenmäärältään suurten ja poliittisesti lähellä vasemmistoa olleiden osuuskauppojen sekä pääasiassa maaseudun viljelijäväestöstä koostuneiden, jäsenmäärältään pienten ja poliittisesti lähellä porvareita olleiden osuuskauppojen kesken vahvistuivat, kun suuret osuuskaupat halusivat saada aatteellisessa keskusjärjestössä, Yleisessä Osuuskauppojen Liitossa enemmän määräysvaltaa perustuen kunkin osuuskaupan jäsenmäärään. Koska tämä oli kuitenkin jyrkästi osuustoiminnan yksi jäsen - yksi ääni -periaatetta vastaan, perustivat suuret osuuskaupat Elannon johdolla omaksi aatteelliseksi keskusjärjestöksi Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) vuonna 1916 muodostaen näin edistysmielisen osuuskauppaliikkeen eli E-liikkeen. Samalla ne kuitenkin halusivat pitää keskusliikkeenään Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK). Tähän ei SOK suostunut, jolloin KK:n jäsenosuusliikkeet perustivat Suomen Osuustukkukaupan (OTK) vuonna 1917.
Poliittisen suuntataistelun kiihtyessä Tanner korosti, että Elanto haluaa palvella kaikkia pääkaupunkiseudun asukkaita, aatteeseen katsomatta. Kaikille helsinkiläisille tämä osuustoimintamalli ei kuitenkaan riittänyt, vaan osa porvareista ryhtyi arkkitehti Jalmari Kekkosen johdolla puuhaamaan pellervolaiseen osuuskauppaliikkeeseen eli YOL:ään ja SOK:hon sitoutuvaa osuuskauppaa, jonka perustava kokous järjestettiin 1919.
[muokkaa] Elannon markkina-asema vahvistuu 1920- ja 1930-luvuilla
Elanto vahvistui markkinoilla nostaen Tannerin asemaa sekä valtakunnan politiikassa että pääkaupungin elintarvike- ja vähittäiskauppabisneksessä. Osuuskunta rakensi uuden pääkonttorin Kaikukadulle, avasi uusia liikkeitä ja uudisti makkara- ja virvoitusjuomatehtaansa. Leipä pysyi perustuotteena, ja tuotannon turvaamiseksi rakennettiin uusi leipomo ja oma mylly. Tanner loi osuuskunnalleen omistamisen ideologian: myymälät ja tuotantolaitokset toimivat Elannon omissa kiinteistöissä.
[muokkaa] Sota-aika
Elintarvikkeiden tuottajat toimittivat tavaraa yksityisille kauppaliikkeille ohi viranomaisten kontrollin. Elanto ja muut Osuusliikkeet olivat passiivisia ja kärsivät rehellisyydestään.
[muokkaa] Toisen maailmansodan jälkeen
1940- ja 1950-luvuilla sodasta toipuva Suomi rakensi ja kulutti. Elanto vastasi kysyntään perustamalla myymälöitä toisensa perään; kaupungeissa jokaiseen kaupunginosaan ja maaseudulla jokaiseen kylään.
Henkilöstökulut kasvoivat ja pakottivat miettimään uusia toimintatapoja kuten yhtenäismyymälöitä ja itsepalvelua. Elannon ensimmäinen pikamyymälä avattiin vuonna 1951. Se edusti ajan tapojen muutoksia. Muita uutuuksia kuluttajille olivat muovikassit, maitotölkit ja viimeinen myyntipäivä leipätuotteille.
[muokkaa] Elanto laajentaa toimenkuvaansa 1960-luvulla
Helsinki kasvoi edelleen voimakkaasti. Keskustassa korttelit alkoivat olla täynnä ja yksittäisten liikerakennusten rakentaminen oli vähäistä. Painopiste siirtyi lähiöihin ja aluerakentamiseen. Parhaat kauppapaikat jaettiin neljän koplassa, johon kuuluivat Elanto, Helsingin Osuuskauppa, Kesko ja Tukkukauppojen Oy.
Elannon johto koki täysremontin. Väinö Tanner väistyi hallintoneuvoston johdosta ja Paavo Heinimo pääjohtajan paikalta. Uudeksi pääjohtajaksi valittiin tohtori Mauno Koivisto, mutta hän ei ehtinyt ottaa tehtävää vastaan, koska sai samaan aikaan viran Suomen Pankista. Paikalle nimitettiin Ylermi Runko. Samalla tapahtui nuorennusleikkaus koko johtoryhmässä: keski-ikä laski 55 vuodesta 38:aan.
Kuluttajien tottumukset muuttuivat. Autojen käyttö oli lisääntynyt räjähdysmäisesti ja välimatkat menettäneet merkitystään. Ihmiset asioivat taajamissa ja maaseutu autioitui. Pääkaupunkiseutu oli muuttovoittoaluetta, mutta perinteinen päivittäistavarakauppa ei kannattanut. Elanto myi vain omaa leipäänsä, vaikka kuluttajat kysyivät jo jotain muutakin.
Elannon markkinaosuus päivittäistavarakaupassa oli huvennut 30:stä 20 prosenttiin. Runko keskitti tarmonsa päätoimialaan eli vähittäiskauppaan, jolloin pikamyymälöiden määrä nousi nopeasti 50:een ja saman tien sataan. Kaikkiaan myymälöitä oli Elannon historian ennätysmäärä eli 578. Lisäksi Elannolla oli 29 ravintolaa.
Väinö Tanner vastusti Elannon lähtemistä anniskeluravintolabisnekseen, mutta joutui taipumaan hallintoneuvostouransa viimeisinä kuukausina. Anniskelu tuli pääkaupunkiin Loviisan kautta, kun sikäläinen osuusliike fuusioitui Elantoon. Pian myös Fennia ja Kappeli Helsingin keskustassa siirtyivät Elannolle.
[muokkaa] Vastoinkäymisiä 1970-luvulla
Elannon keskusliikkeen OTK:n varat hupenivat tappiollisen teollisuuden ylläpitoon ja kannattamattomien Osuusliikkeiden tukemiseen. Kiinteistöomaisuuden ansiosta osuusliike pysyi pinnalla, mutta perusbisnes pyörii tappiolla. Edes Kannelmäen ja Leppävaaran uudet hypermarketit tai keskustan HM-baarit ja Pullapuodit eivät muuttaneet kokonaisuutta.
[muokkaa] Osuusliike muuttaa bisneslinjaustaan 1980-luvulla
Raskas teollisuus ja kannattamattomat Osuusliikkeet olivat ajaneet OTK:n kriisin partaalle. Pitkäaikaiset vastuunkantajat väistyvät ja valta keskittyi uudelle pääjohtajalle, joka laittoi saman tien tuulemaan. Osuusliikkeiden ja niiden omistaman OTK:n fuusiosta muodostui 1983 E-osuuskunta Eka (, josta muotoutui 1987 Osuuskunta Eka-yhtymä). Kuitenkin muista Osuusliikkeistä poiketen juuri Elanto ei lähtenyt tähän mukaan ja näin yli 65 vuotta kestänyt side Elannon ja OTK:n välillä oli historiaa. Jo aiemmin samana vuonna KK:n nimi muutettiin muotoon Kulutusosuustoiminnan Keskusliitto jäseninään fuusion jälkeen siis vain Eka ja Elanto.
Elanto hankki runsaasti aivan uutta liiketoimintaa: Tasokaluste ja Koti-idea toivat valikoimaan huonekaluja, Koneveljet kodinkoneita ja Pizzeria Nr 1 pizzoja. Elanto toimi kuitenkin ilman selvää laajenemisen strategiaa ja alkoi menettää uskoa omaan perusosaamiseensa.
[muokkaa] Elannon ja HOK:n sulautuminen oli lähellä
Elanto sai ensimmäistä kertaa kilpailijan entisestä keskusliikkeestään, kun Eka osti Valintatalo-ketjun. Elannon asemaa parantaakseen pääjohtaja Ylermi Runko viritti pariin otteeseen keskustelun Elannon ja Helsingin Osuuskaupan fuusiosta tai ainakin merkittävästä yhteistyöstä. Vuonna 1989 fuusio oli lähempänä kuin koskaan aiemmin. Runko otti yhteyttä Pentti Pasuriin ja HOK:n hallintoneuvoston avainhenkilöihin. HOK:n hallintoelimissä aatteet ja johtajakysymykset kuitenkin herättivät epäluuloa, joka aiheutti hankkeen kaatumisen.
[muokkaa] E-liikkeen loppu
Vuonna 1992 Elanto ja Eka sekä SOK ja Suomen Osuuskauppojen Keskusliitto perustivat Co-op Suomen Kuluttajaosuustoiminnan Liiton (KOL), jolloin samassa yhteydessä KK lopetti toimintansa ja E-liike siirtyi historiaan. (KOL:n toiminta puolestaan päättyi ainakin tosiasiallisesti vuoden 2003 lopussa.)
[muokkaa] Lama riepottelee liike-elämää
1990-luvun lama Suomessa oli vakavin vuosikymmeniin. Työttömien määrä kohosi enimmillään lähes puoleen miljoonaan. Valtion ja kuntien verotulot romahtivat ja sosiaaliturvan kulut kasvoivat.
Elanto aloitti uuden vuosikymmenen vauraana, mutta kannattamattomana ja yksin. Uusi pääjohtaja Jorma Seppänen yritti keksiä lääkkeitä lamaan. Liikkeitä ehostettiin, mutta myynti väheni. Jokainen kuluerä ja työvaihe joutuvat suurennuslasin alle.
Elannon tavoin myös Eka oli pahassa kriisissä. Jorma Seppänen sanoi irti Elannon ja Ekan säästökassatalletuksia ja eläkevakuutusvaroja koskeneet keskinäiset takuusopimukset. Elanto joutui maksamaan 135 miljoonan markan eläkevastuuvajauksen, mutta säästi myöhemmin lähes 300 miljoonaa, koska ei joutunut enää tilille Ekan tekemisistä.
Osuuskunta Eka-yhtymä ajautui yrityssaneeraukseen 1993. Elannon johto näki ilmassa vaaran merkit ja sai päärahoittajaltaan Kansallis-Osake-Pankilta lupauksen, että pankki vastaisi osuusliikkeen rahoituksesta myös siinä tapauksessa, että asiakasomistajat kävisivät levottomiksi ja säästökassatalletukset alkaisivat huveta.
Seppänen luopui fuusioaikeistaan ja samalla virastaan. Hän ilmoitti hallintoneuvoston puheenjohtajalle Erkki Tuomiojalle, että tämä voisi ryhtyä etsimään pääjohtajaksi uutta miestä. Pääjohtajaksi valittiin vähittäiskaupparyhmän johtaja Tauno Palmroos.
[muokkaa] Elanto etsii aktiivisesti yhteistyökumppania
Elannon uusi pääjohtaja Tauno Palmroos tarttui toimeen. Hän kävi alustavia neuvotteluja fuusiosta tai muusta toimialajärjestelystä HOK:n varatoimitusjohtajan Esa Haapaniemen ja Ässä-Partners Oy:n toimitusjohtajan Arto Hiltusen kanssa.
Toisaalla KOP ja Suomen Yhdyspankki fuusioituvat. Se oli Elannolle huono uutinen ja enteili ongelmia. Koko osuusliikettä kiinnostanut kysymys kuului: sitoiko KOP:n antama rahoituslupaus myös sen fuusiokumppania SYP:tä? Päätös oli pelätynlainen: Rahaa luvattiin kaikkeen muuhun, mutta ei siihen, mihin sitä kipeimmin tarvittiin eli korvaamaan mahdollista säästökassan tyhjenemistä.
Tieto rahoituspäätöksistä tuli julki ja säästökassan jäsenet ryntäsivät nostamaan talletuksiaan. Yhden aamupäivän aikana liikkeen kassasta lähti kymmeniä miljoonia markkoja, ja Elanto hakeutui yrityssaneeraukseen. Vastavalittu pääjohtaja sai jatkaa, koska velkojat eivät pitäneet häntä syyllisenä osuuskaupan ahdinkoon. Yrityssaneerausohjelma valmistui nopeasti aiemman säästöohjelman pohjalta. Palmroos onnistui vakuuttamaan velkojille, että kaikki saisivat omansa. Säästökassatallettajat saivat rahansa, kun valtio maksoi heidän saatavansa ja liittyi velkojien rintamaan.
Toisin kuin Ekan saneerauksessa vähän aiemmin, Elannon velkoja ei leikattu. Pelastajaksi tuli jälleen Tannerin perintö, vahva kiinteistömassa. Kivitaloja oli edelleen runsaasti ja niiden arvo alkoi uudelleen kohota.
Saneeraus oli Elannolle vastenmielinen, mutta ainoa tapa päästä takaisin jaloilleen. Kaikki panokset olivat bisneksen elvyttämisessä. Saneerausohjelma tarjosi myös mahdollisuuden irrottautua sopimuksista, joiden purkaminen muuten olisi ollut mahdotonta tai käynyt kalliiksi.
Ahdingossa ollut osuusliike sai useita kaupallisia yhteistyötarjouksia. Toimivan johdon kannalta ainoaksi mahdollisuudeksi jäi Tradeka-yhteistyö.
Lama oli syvä, mutta pohjakosketuksen jälkeen kannattavuus nousi varsin nopeasti plussalle, ensimmäisen kerran sitten 1980-luvun lopun hullujen vuosien. Yhteistyö Tradekan kanssa sujui operatiivisella tasolla mutkattomasti. Omistajapolitiikassa näkemykset sen sijaan erosivat: Tradeka halusi yhtiöittää kaiken liiketoiminnan, Elanto oli uskollinen osuustoimintataustaansa.
HOK:ssa vaihtui toimitusjohtaja lyhyen ajan sisällä kahdesti. Pasurin ja Haapaniemen jälkeen vetovastuu siirtyi uudelle sukupolvelle, kun toimitusjohtajaksi valittiin Arto Hiltunen. HOK seurasi Elannon rimpuilua kuiville tietäen, että Elanto oli joutunut 90-luvun alussa käymään kovaa koulua ja trimmaamaan koneensa tuloskuntoon. Kun Elannon saneerauksen pääarkkitehti Tauno Palmroos kuoli yllättäen, uudeksi pääjohtajaksi nousi rakennusliike Polarin Arto Ihto. Ihto oli yritysjohtajana strateginen visionääri ja yhteistyön rakentaja. Hänen päämääränsä kiteytyi yksinkertaiseksi: Elanto ei selviäisi yksin. Sen olisi saatava kumppani, joka valittaisiin liiketaloudellisin perustein.
[muokkaa] Elannon ja HOK:n toiminnat sulautuvat
Keväällä 2000 Elannon hallitus hahmotti tulevaisuuttaan velkasaneerauksen jälkeisessä ajassa. Vaihtoehtoja oli kolme: riskialtis yhteistyö alan ulkopuolelta tulevien pääomasijoittajien kanssa, yhteistyön syventäminen Osuuskunta Eka-yhtymästä Osuuskunta Tradeka-yhtymäksi muuttuneen konsernin kanssa tai kumppanuus HOK:n rinnalla. Kaikissa tapauksissa yhteistyön ehtona oli saneerauksesta irrottautuminen etuajassa. Sitä pidettiin täysin mahdollisena.
Ihto sai hallitukselta tunnusteluvaltuudet ja tapasi Arto Hiltusen. Ihto tarjosi yhteistyötä pääkaupunkiseudun päivittäistavarakaupassa ja sai vastaehdotuksen suorasta fuusiosta. Tapaamiset tihenivät ja selvitykset käynnistyivät kummassakin osuusliikkeessä. Yhdistymisen edellytykset rajautuivat kolmeen: Kilpailuviraston kantaan, Elannon vapautumiseen yrityssaneerauksesta ja irrottautumiseen Tradeka-yhteistyöstä.
Ensimmäinen kohdista oli helpoin. Kilpailuvirasto ei nähnyt etukäteisarvioissaan yhdistymiselle esteitä. Myös saneerausohjelma eteni reippaasti etuajassa. Se oli ohi vuonna 2001. Kolmas ehto oli työläin täyttää. Tradekalla oli Elannon kanssa joukko sopimuksia, joita se ei halunnut purkaa. Parin vuoden neuvottelujen jälkeen päästiin sopuun irrottautumisen hinnasta: 46 Siwaa, yksi Valintatalo ja kaksi hotellia siirtyi Tradekalle.
Tarjous vaikutti hyvältä sekä jäsenten että henkilöstön kannalta; päällekkäisyyttä oli lopulta vähän eikä yhtään myymälää tarvinnut sulkea – ketään ei irtisanottu.
Juridisesti niin Elanto kuin HOK lopettivat toimintansa vuoden 2003 lopussa ja 1. tammikuuta 2004 aloitti virallisesti toimintansa uusi Helsingin Osuuskauppa Elanto. - postia Elannosta
turiset kirjoitti:
Osuusliike Elanto oli helsinkiläinen osuuskauppa, joka toimi vuosina 1905–2003. Elanto perustettiin 15. lokakuuta 1905, ja ensimmäisenä tuotantolaitoksena sillä aloitti leipomo vuonna 1907. Alun perin leipomoalan tuotanto-osuuskunnaksi suunniteltu Elanto laajeni pian kulutusosuuskunnaksi, kun se avasi omat leipämyymälänsä ja kahvilansa.
Sisällysluettelo [piilota]
1 Osuuskauppaliikkeen aateristiriidat 1910-luvulla
2 Elannon markkina-asema vahvistuu 1920- ja 1930-luvuilla
3 Sota-aika
4 Toisen maailmansodan jälkeen
5 Elanto laajentaa toimenkuvaansa 1960-luvulla
6 Vastoinkäymisiä 1970-luvulla
7 Osuusliike muuttaa bisneslinjaustaan 1980-luvulla
8 Elannon ja HOK:n sulautuminen oli lähellä
9 E-liikkeen loppu
10 Lama riepottelee liike-elämää
11 Elanto etsii aktiivisesti yhteistyökumppania
12 Elannon ja HOK:n toiminnat sulautuvat
13 Kirjat
14 Lehdet
[muokkaa] Osuuskauppaliikkeen aateristiriidat 1910-luvulla
Osuusliike Elanto kasvoi kymmenessä vuodessa vahvaksi toimijaksi pääkaupunkiseudun vähittäiskaupassa, kun se perusti leipä- ja maitokauppoja lähes jokaiseen kaupunginosaan. Lisäksi Elanto käynnisti meijeritoiminnan sekä alkoi paahtaa kahvia ja valmistaa kaljaa.
Vuonna 1915 Elannon johtoon nousi nuori juristi, sosialidemokraatti Väinö Tanner, jonka kakkosmieheksi nimitettiin porvari Otto Valmari. Tanner haistoi ensimmäisen maailmansodan vaikutukset sekä kaupankäyntiin että kiinteistöbisnekseen. Elanto hankki tontteja ja kiinteistöjä yli oman tarpeen; tulevaisuuden varalle ja sijoitusmielessä. Vakavarainen osuuskunta osti muun muassa Helsingin Aleksanterinkadulta suuren tontin ja nykyisestä Vantaan Pakkalasta lähes 700 hehtaarin Backaksen kartanon.
Ristiriidat pääasiassa kaupunkien tehdastyöväestöstä koostuneiden, jäsenmäärältään suurten ja poliittisesti lähellä vasemmistoa olleiden osuuskauppojen sekä pääasiassa maaseudun viljelijäväestöstä koostuneiden, jäsenmäärältään pienten ja poliittisesti lähellä porvareita olleiden osuuskauppojen kesken vahvistuivat, kun suuret osuuskaupat halusivat saada aatteellisessa keskusjärjestössä, Yleisessä Osuuskauppojen Liitossa enemmän määräysvaltaa perustuen kunkin osuuskaupan jäsenmäärään. Koska tämä oli kuitenkin jyrkästi osuustoiminnan yksi jäsen - yksi ääni -periaatetta vastaan, perustivat suuret osuuskaupat Elannon johdolla omaksi aatteelliseksi keskusjärjestöksi Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) vuonna 1916 muodostaen näin edistysmielisen osuuskauppaliikkeen eli E-liikkeen. Samalla ne kuitenkin halusivat pitää keskusliikkeenään Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK). Tähän ei SOK suostunut, jolloin KK:n jäsenosuusliikkeet perustivat Suomen Osuustukkukaupan (OTK) vuonna 1917.
Poliittisen suuntataistelun kiihtyessä Tanner korosti, että Elanto haluaa palvella kaikkia pääkaupunkiseudun asukkaita, aatteeseen katsomatta. Kaikille helsinkiläisille tämä osuustoimintamalli ei kuitenkaan riittänyt, vaan osa porvareista ryhtyi arkkitehti Jalmari Kekkosen johdolla puuhaamaan pellervolaiseen osuuskauppaliikkeeseen eli YOL:ään ja SOK:hon sitoutuvaa osuuskauppaa, jonka perustava kokous järjestettiin 1919.
[muokkaa] Elannon markkina-asema vahvistuu 1920- ja 1930-luvuilla
Elanto vahvistui markkinoilla nostaen Tannerin asemaa sekä valtakunnan politiikassa että pääkaupungin elintarvike- ja vähittäiskauppabisneksessä. Osuuskunta rakensi uuden pääkonttorin Kaikukadulle, avasi uusia liikkeitä ja uudisti makkara- ja virvoitusjuomatehtaansa. Leipä pysyi perustuotteena, ja tuotannon turvaamiseksi rakennettiin uusi leipomo ja oma mylly. Tanner loi osuuskunnalleen omistamisen ideologian: myymälät ja tuotantolaitokset toimivat Elannon omissa kiinteistöissä.
[muokkaa] Sota-aika
Elintarvikkeiden tuottajat toimittivat tavaraa yksityisille kauppaliikkeille ohi viranomaisten kontrollin. Elanto ja muut Osuusliikkeet olivat passiivisia ja kärsivät rehellisyydestään.
[muokkaa] Toisen maailmansodan jälkeen
1940- ja 1950-luvuilla sodasta toipuva Suomi rakensi ja kulutti. Elanto vastasi kysyntään perustamalla myymälöitä toisensa perään; kaupungeissa jokaiseen kaupunginosaan ja maaseudulla jokaiseen kylään.
Henkilöstökulut kasvoivat ja pakottivat miettimään uusia toimintatapoja kuten yhtenäismyymälöitä ja itsepalvelua. Elannon ensimmäinen pikamyymälä avattiin vuonna 1951. Se edusti ajan tapojen muutoksia. Muita uutuuksia kuluttajille olivat muovikassit, maitotölkit ja viimeinen myyntipäivä leipätuotteille.
[muokkaa] Elanto laajentaa toimenkuvaansa 1960-luvulla
Helsinki kasvoi edelleen voimakkaasti. Keskustassa korttelit alkoivat olla täynnä ja yksittäisten liikerakennusten rakentaminen oli vähäistä. Painopiste siirtyi lähiöihin ja aluerakentamiseen. Parhaat kauppapaikat jaettiin neljän koplassa, johon kuuluivat Elanto, Helsingin Osuuskauppa, Kesko ja Tukkukauppojen Oy.
Elannon johto koki täysremontin. Väinö Tanner väistyi hallintoneuvoston johdosta ja Paavo Heinimo pääjohtajan paikalta. Uudeksi pääjohtajaksi valittiin tohtori Mauno Koivisto, mutta hän ei ehtinyt ottaa tehtävää vastaan, koska sai samaan aikaan viran Suomen Pankista. Paikalle nimitettiin Ylermi Runko. Samalla tapahtui nuorennusleikkaus koko johtoryhmässä: keski-ikä laski 55 vuodesta 38:aan.
Kuluttajien tottumukset muuttuivat. Autojen käyttö oli lisääntynyt räjähdysmäisesti ja välimatkat menettäneet merkitystään. Ihmiset asioivat taajamissa ja maaseutu autioitui. Pääkaupunkiseutu oli muuttovoittoaluetta, mutta perinteinen päivittäistavarakauppa ei kannattanut. Elanto myi vain omaa leipäänsä, vaikka kuluttajat kysyivät jo jotain muutakin.
Elannon markkinaosuus päivittäistavarakaupassa oli huvennut 30:stä 20 prosenttiin. Runko keskitti tarmonsa päätoimialaan eli vähittäiskauppaan, jolloin pikamyymälöiden määrä nousi nopeasti 50:een ja saman tien sataan. Kaikkiaan myymälöitä oli Elannon historian ennätysmäärä eli 578. Lisäksi Elannolla oli 29 ravintolaa.
Väinö Tanner vastusti Elannon lähtemistä anniskeluravintolabisnekseen, mutta joutui taipumaan hallintoneuvostouransa viimeisinä kuukausina. Anniskelu tuli pääkaupunkiin Loviisan kautta, kun sikäläinen osuusliike fuusioitui Elantoon. Pian myös Fennia ja Kappeli Helsingin keskustassa siirtyivät Elannolle.
[muokkaa] Vastoinkäymisiä 1970-luvulla
Elannon keskusliikkeen OTK:n varat hupenivat tappiollisen teollisuuden ylläpitoon ja kannattamattomien Osuusliikkeiden tukemiseen. Kiinteistöomaisuuden ansiosta osuusliike pysyi pinnalla, mutta perusbisnes pyörii tappiolla. Edes Kannelmäen ja Leppävaaran uudet hypermarketit tai keskustan HM-baarit ja Pullapuodit eivät muuttaneet kokonaisuutta.
[muokkaa] Osuusliike muuttaa bisneslinjaustaan 1980-luvulla
Raskas teollisuus ja kannattamattomat Osuusliikkeet olivat ajaneet OTK:n kriisin partaalle. Pitkäaikaiset vastuunkantajat väistyvät ja valta keskittyi uudelle pääjohtajalle, joka laittoi saman tien tuulemaan. Osuusliikkeiden ja niiden omistaman OTK:n fuusiosta muodostui 1983 E-osuuskunta Eka (, josta muotoutui 1987 Osuuskunta Eka-yhtymä). Kuitenkin muista Osuusliikkeistä poiketen juuri Elanto ei lähtenyt tähän mukaan ja näin yli 65 vuotta kestänyt side Elannon ja OTK:n välillä oli historiaa. Jo aiemmin samana vuonna KK:n nimi muutettiin muotoon Kulutusosuustoiminnan Keskusliitto jäseninään fuusion jälkeen siis vain Eka ja Elanto.
Elanto hankki runsaasti aivan uutta liiketoimintaa: Tasokaluste ja Koti-idea toivat valikoimaan huonekaluja, Koneveljet kodinkoneita ja Pizzeria Nr 1 pizzoja. Elanto toimi kuitenkin ilman selvää laajenemisen strategiaa ja alkoi menettää uskoa omaan perusosaamiseensa.
[muokkaa] Elannon ja HOK:n sulautuminen oli lähellä
Elanto sai ensimmäistä kertaa kilpailijan entisestä keskusliikkeestään, kun Eka osti Valintatalo-ketjun. Elannon asemaa parantaakseen pääjohtaja Ylermi Runko viritti pariin otteeseen keskustelun Elannon ja Helsingin Osuuskaupan fuusiosta tai ainakin merkittävästä yhteistyöstä. Vuonna 1989 fuusio oli lähempänä kuin koskaan aiemmin. Runko otti yhteyttä Pentti Pasuriin ja HOK:n hallintoneuvoston avainhenkilöihin. HOK:n hallintoelimissä aatteet ja johtajakysymykset kuitenkin herättivät epäluuloa, joka aiheutti hankkeen kaatumisen.
[muokkaa] E-liikkeen loppu
Vuonna 1992 Elanto ja Eka sekä SOK ja Suomen Osuuskauppojen Keskusliitto perustivat Co-op Suomen Kuluttajaosuustoiminnan Liiton (KOL), jolloin samassa yhteydessä KK lopetti toimintansa ja E-liike siirtyi historiaan. (KOL:n toiminta puolestaan päättyi ainakin tosiasiallisesti vuoden 2003 lopussa.)
[muokkaa] Lama riepottelee liike-elämää
1990-luvun lama Suomessa oli vakavin vuosikymmeniin. Työttömien määrä kohosi enimmillään lähes puoleen miljoonaan. Valtion ja kuntien verotulot romahtivat ja sosiaaliturvan kulut kasvoivat.
Elanto aloitti uuden vuosikymmenen vauraana, mutta kannattamattomana ja yksin. Uusi pääjohtaja Jorma Seppänen yritti keksiä lääkkeitä lamaan. Liikkeitä ehostettiin, mutta myynti väheni. Jokainen kuluerä ja työvaihe joutuvat suurennuslasin alle.
Elannon tavoin myös Eka oli pahassa kriisissä. Jorma Seppänen sanoi irti Elannon ja Ekan säästökassatalletuksia ja eläkevakuutusvaroja koskeneet keskinäiset takuusopimukset. Elanto joutui maksamaan 135 miljoonan markan eläkevastuuvajauksen, mutta säästi myöhemmin lähes 300 miljoonaa, koska ei joutunut enää tilille Ekan tekemisistä.
Osuuskunta Eka-yhtymä ajautui yrityssaneeraukseen 1993. Elannon johto näki ilmassa vaaran merkit ja sai päärahoittajaltaan Kansallis-Osake-Pankilta lupauksen, että pankki vastaisi osuusliikkeen rahoituksesta myös siinä tapauksessa, että asiakasomistajat kävisivät levottomiksi ja säästökassatalletukset alkaisivat huveta.
Seppänen luopui fuusioaikeistaan ja samalla virastaan. Hän ilmoitti hallintoneuvoston puheenjohtajalle Erkki Tuomiojalle, että tämä voisi ryhtyä etsimään pääjohtajaksi uutta miestä. Pääjohtajaksi valittiin vähittäiskaupparyhmän johtaja Tauno Palmroos.
[muokkaa] Elanto etsii aktiivisesti yhteistyökumppania
Elannon uusi pääjohtaja Tauno Palmroos tarttui toimeen. Hän kävi alustavia neuvotteluja fuusiosta tai muusta toimialajärjestelystä HOK:n varatoimitusjohtajan Esa Haapaniemen ja Ässä-Partners Oy:n toimitusjohtajan Arto Hiltusen kanssa.
Toisaalla KOP ja Suomen Yhdyspankki fuusioituvat. Se oli Elannolle huono uutinen ja enteili ongelmia. Koko osuusliikettä kiinnostanut kysymys kuului: sitoiko KOP:n antama rahoituslupaus myös sen fuusiokumppania SYP:tä? Päätös oli pelätynlainen: Rahaa luvattiin kaikkeen muuhun, mutta ei siihen, mihin sitä kipeimmin tarvittiin eli korvaamaan mahdollista säästökassan tyhjenemistä.
Tieto rahoituspäätöksistä tuli julki ja säästökassan jäsenet ryntäsivät nostamaan talletuksiaan. Yhden aamupäivän aikana liikkeen kassasta lähti kymmeniä miljoonia markkoja, ja Elanto hakeutui yrityssaneeraukseen. Vastavalittu pääjohtaja sai jatkaa, koska velkojat eivät pitäneet häntä syyllisenä osuuskaupan ahdinkoon. Yrityssaneerausohjelma valmistui nopeasti aiemman säästöohjelman pohjalta. Palmroos onnistui vakuuttamaan velkojille, että kaikki saisivat omansa. Säästökassatallettajat saivat rahansa, kun valtio maksoi heidän saatavansa ja liittyi velkojien rintamaan.
Toisin kuin Ekan saneerauksessa vähän aiemmin, Elannon velkoja ei leikattu. Pelastajaksi tuli jälleen Tannerin perintö, vahva kiinteistömassa. Kivitaloja oli edelleen runsaasti ja niiden arvo alkoi uudelleen kohota.
Saneeraus oli Elannolle vastenmielinen, mutta ainoa tapa päästä takaisin jaloilleen. Kaikki panokset olivat bisneksen elvyttämisessä. Saneerausohjelma tarjosi myös mahdollisuuden irrottautua sopimuksista, joiden purkaminen muuten olisi ollut mahdotonta tai käynyt kalliiksi.
Ahdingossa ollut osuusliike sai useita kaupallisia yhteistyötarjouksia. Toimivan johdon kannalta ainoaksi mahdollisuudeksi jäi Tradeka-yhteistyö.
Lama oli syvä, mutta pohjakosketuksen jälkeen kannattavuus nousi varsin nopeasti plussalle, ensimmäisen kerran sitten 1980-luvun lopun hullujen vuosien. Yhteistyö Tradekan kanssa sujui operatiivisella tasolla mutkattomasti. Omistajapolitiikassa näkemykset sen sijaan erosivat: Tradeka halusi yhtiöittää kaiken liiketoiminnan, Elanto oli uskollinen osuustoimintataustaansa.
HOK:ssa vaihtui toimitusjohtaja lyhyen ajan sisällä kahdesti. Pasurin ja Haapaniemen jälkeen vetovastuu siirtyi uudelle sukupolvelle, kun toimitusjohtajaksi valittiin Arto Hiltunen. HOK seurasi Elannon rimpuilua kuiville tietäen, että Elanto oli joutunut 90-luvun alussa käymään kovaa koulua ja trimmaamaan koneensa tuloskuntoon. Kun Elannon saneerauksen pääarkkitehti Tauno Palmroos kuoli yllättäen, uudeksi pääjohtajaksi nousi rakennusliike Polarin Arto Ihto. Ihto oli yritysjohtajana strateginen visionääri ja yhteistyön rakentaja. Hänen päämääränsä kiteytyi yksinkertaiseksi: Elanto ei selviäisi yksin. Sen olisi saatava kumppani, joka valittaisiin liiketaloudellisin perustein.
[muokkaa] Elannon ja HOK:n toiminnat sulautuvat
Keväällä 2000 Elannon hallitus hahmotti tulevaisuuttaan velkasaneerauksen jälkeisessä ajassa. Vaihtoehtoja oli kolme: riskialtis yhteistyö alan ulkopuolelta tulevien pääomasijoittajien kanssa, yhteistyön syventäminen Osuuskunta Eka-yhtymästä Osuuskunta Tradeka-yhtymäksi muuttuneen konsernin kanssa tai kumppanuus HOK:n rinnalla. Kaikissa tapauksissa yhteistyön ehtona oli saneerauksesta irrottautuminen etuajassa. Sitä pidettiin täysin mahdollisena.
Ihto sai hallitukselta tunnusteluvaltuudet ja tapasi Arto Hiltusen. Ihto tarjosi yhteistyötä pääkaupunkiseudun päivittäistavarakaupassa ja sai vastaehdotuksen suorasta fuusiosta. Tapaamiset tihenivät ja selvitykset käynnistyivät kummassakin osuusliikkeessä. Yhdistymisen edellytykset rajautuivat kolmeen: Kilpailuviraston kantaan, Elannon vapautumiseen yrityssaneerauksesta ja irrottautumiseen Tradeka-yhteistyöstä.
Ensimmäinen kohdista oli helpoin. Kilpailuvirasto ei nähnyt etukäteisarvioissaan yhdistymiselle esteitä. Myös saneerausohjelma eteni reippaasti etuajassa. Se oli ohi vuonna 2001. Kolmas ehto oli työläin täyttää. Tradekalla oli Elannon kanssa joukko sopimuksia, joita se ei halunnut purkaa. Parin vuoden neuvottelujen jälkeen päästiin sopuun irrottautumisen hinnasta: 46 Siwaa, yksi Valintatalo ja kaksi hotellia siirtyi Tradekalle.
Tarjous vaikutti hyvältä sekä jäsenten että henkilöstön kannalta; päällekkäisyyttä oli lopulta vähän eikä yhtään myymälää tarvinnut sulkea – ketään ei irtisanottu.
Juridisesti niin Elanto kuin HOK lopettivat toimintansa vuoden 2003 lopussa ja 1. tammikuuta 2004 aloitti virallisesti toimintansa uusi Helsingin Osuuskauppa Elanto.vuodesta 1983 asti, jolloin liityin elannon jäseneksi. Ei sitä siis lakkautettu olla. (en jaksanut lukee ihan kaikkee pitkästä tekstistäsi)
- meni
postia Elannosta kirjoitti:
vuodesta 1983 asti, jolloin liityin elannon jäseneksi. Ei sitä siis lakkautettu olla. (en jaksanut lukee ihan kaikkee pitkästä tekstistäsi)
Osuuskauppa Ahjo lopetettiin.
- on samaa
meni kirjoitti:
Osuuskauppa Ahjo lopetettiin.
puljua
- jos ne on sama putiikki
meni kirjoitti:
Osuuskauppa Ahjo lopetettiin.
niin kuinkas saan elannolta sitten vielä postia?
(olin melko nuori liittyessäni ja olen asunut ulkomailla melkein siitä asti...) - ahjo
meni kirjoitti:
Osuuskauppa Ahjo lopetettiin.
eikä aho :D
- oli täällä
jos ne on sama putiikki kirjoitti:
niin kuinkas saan elannolta sitten vielä postia?
(olin melko nuori liittyessäni ja olen asunut ulkomailla melkein siitä asti...)Osuusliike Ahjo toimi Hyvinkään ja Riihimäen alueella, Osuusliike Elanto on helsinkiläinen osuuskauppa. Ne molemmat kuuluivat OTK:n, joka nykyään taitaa olla Tradeka.
- oli vielä raha.
Yksi mukavimmista muistoista on Riihimäen maauimalan yläportin kioskista kuumana ja aurinkoisena kesäloma-aamuna ostettu 7UP, hopeatoffee ja Toffee-Chewits. Ne maksoivat 1mk 40p. Vauxhall Vivalla tultiin ja uimalan kauttimista tai jonkun transistoriradiosta soi Jukka Kuoppamäen "Kultaa tai kunniaa" ja Irwinin "Oli simmarit, sammarit, kummarit ja pipo".
Melkein kaikilla muotia seuranneilla oli silloin pitkät hiukset, Leveät V-farkut ja Keltaiset Hai-saappaat. Tytöillä on pampulat päässä ja puuhelmet kaulassa.
Silloin tuli TV:stä Niksula, Naapurilähiö ja Spede Show. - av5kymppinen
Centrum ja Sokos olivat lähes samanlaisia tavarataloja, ei niiden valikoimissa juurikaan eroja ollut. Ihan samoja Afrikan tähtiä, Monopoleja, autoratoja, koottavia lentokoneita oli kummassakin kaupassa. Sitä vaan käytiin kummassakin katsomassa, ja ostettiin sitten sieltä mikä oli sillä kertaa halvempi.
Centrum ja Sokos olivat molemmat osuuskauppoja, eli omistajina oli paljon ihmisiä. Eikä Osuusliike Ahjo, jonka tavaratalo Centrum oli, ollut kommunistien omistama. Edustajistossa oli jäseninä ihmisiä eri puolueista, tietysti joku kommunistikin.- duunarien kauppa
Kyllä Centrun ja Ahjo olivat punikkien omia kauppoja. Siellä vaikutti ja oli "suojatöissä" vielä 60 -luvulla moni 1918 sodan punakapinallinen. Esimerkikis Ahjon tavaratalon talonmies oli punapäällikkö Kokin miehiä. Oli kuulemma ollut räjäyttämässä rataa Haapahuhdassa.
Me ainakin kartoimme sitä kuin ruttoa. Kävimme mielummin Vuorisella, Laaksolla ja Puputilla. Näissä valikoima oli laadukasta ja palvelu hyvää. - av5kymppinen
duunarien kauppa kirjoitti:
Kyllä Centrun ja Ahjo olivat punikkien omia kauppoja. Siellä vaikutti ja oli "suojatöissä" vielä 60 -luvulla moni 1918 sodan punakapinallinen. Esimerkikis Ahjon tavaratalon talonmies oli punapäällikkö Kokin miehiä. Oli kuulemma ollut räjäyttämässä rataa Haapahuhdassa.
Me ainakin kartoimme sitä kuin ruttoa. Kävimme mielummin Vuorisella, Laaksolla ja Puputilla. Näissä valikoima oli laadukasta ja palvelu hyvää.Muistan ainakin, kun Centrumissa oli tarjouksessa voi, kävivät turkkipukuiset naisetkin sitä ostamassa. Joukossa oli myös kaupunginvaltuuston porvarillisia jäseniä, eihän työläisnaisilla paljon turkkeja ollut.
Monissa perheissä oli kummankin osuuskaupan, Centrumin ja Sokoksen jäsenkirjat, että saivat kaikki edutkin ostoksistaan kummastakin kaupasta.
Eikä olis Vuorisen kauppa menestynyt pelkkien rikkaiden ostoksilla, oli niitä rikkaita siihen aikaan aika vähän Riihimäellä, eikä ole montaa vieläkään.
Ei ne puoluerajat ole aina kauppaan asti vaikuttaneet. Esimerkkinä Hyvinkäältä voi mainita Kytäjän kartanon, joka osti paljon tavaraa Osuusliike Ahjon myymälästä, joka oli kartanon mailla. Ei tainnut silloinen kartanonherra Väinö Wähäkallio ihan punikki olla. - oikeilla jäljillä
av5kymppinen kirjoitti:
Muistan ainakin, kun Centrumissa oli tarjouksessa voi, kävivät turkkipukuiset naisetkin sitä ostamassa. Joukossa oli myös kaupunginvaltuuston porvarillisia jäseniä, eihän työläisnaisilla paljon turkkeja ollut.
Monissa perheissä oli kummankin osuuskaupan, Centrumin ja Sokoksen jäsenkirjat, että saivat kaikki edutkin ostoksistaan kummastakin kaupasta.
Eikä olis Vuorisen kauppa menestynyt pelkkien rikkaiden ostoksilla, oli niitä rikkaita siihen aikaan aika vähän Riihimäellä, eikä ole montaa vieläkään.
Ei ne puoluerajat ole aina kauppaan asti vaikuttaneet. Esimerkkinä Hyvinkäältä voi mainita Kytäjän kartanon, joka osti paljon tavaraa Osuusliike Ahjon myymälästä, joka oli kartanon mailla. Ei tainnut silloinen kartanonherra Väinö Wähäkallio ihan punikki olla.Ukkini, joka oli henkeen ja vereen suojeluskuntalainen, ei astunut eläessään punikki-Ahjoon. Itse kyllä kävin, koska rahalla ei ole puoluerajoja.
Kyllä siellä ihan hyvää tavaraa, vaikka olikin eri tehtaissa valmistettua kuin SOK:n liikkeissä myytävät. Silloinhan osuusliikkeillä oli omia tuotantolaitoksia, kuten elintarviketehtaita, leipomoita ja jopa naulatehtaita. Itselläni on vanha osuusliikkeen historia, jossa paljon mielenkiintoista tietoa osuuskaupoista, jotka olivat varsin mahtavia organisaatioita.
Riihimäen Centrumissakin oli satoja ihmisiä töissä, vaikka työ olisi hoitunut murto-osalla siitä. Mainostoimistossa, joka oli oma talonsa takapihalla oli 5-8 ihmistä tekemässä pelkästään mainoksia. Lähes koko talo oli ahjolaisten asuttama. Perheitä oli vielä 60 -luvulla noin parikymmentä. - av5kymppinen
oikeilla jäljillä kirjoitti:
Ukkini, joka oli henkeen ja vereen suojeluskuntalainen, ei astunut eläessään punikki-Ahjoon. Itse kyllä kävin, koska rahalla ei ole puoluerajoja.
Kyllä siellä ihan hyvää tavaraa, vaikka olikin eri tehtaissa valmistettua kuin SOK:n liikkeissä myytävät. Silloinhan osuusliikkeillä oli omia tuotantolaitoksia, kuten elintarviketehtaita, leipomoita ja jopa naulatehtaita. Itselläni on vanha osuusliikkeen historia, jossa paljon mielenkiintoista tietoa osuuskaupoista, jotka olivat varsin mahtavia organisaatioita.
Riihimäen Centrumissakin oli satoja ihmisiä töissä, vaikka työ olisi hoitunut murto-osalla siitä. Mainostoimistossa, joka oli oma talonsa takapihalla oli 5-8 ihmistä tekemässä pelkästään mainoksia. Lähes koko talo oli ahjolaisten asuttama. Perheitä oli vielä 60 -luvulla noin parikymmentä.Osuusliike Ahjolla oli Riihimäellä Centrum-tavaratalo ja kymmenkunta pientä Ahjoa eri puolilla kaupunkia.
Niiden pienten kauppojen henkilökunta taitaa olla siinä satojen joukossa. Ennen kaupoissa oli myyjiä enemmän, nyt valintamyymälöissä ei montaa ihmistä kassan lisäksi. - elämä oli kivaa
av5kymppinen kirjoitti:
Osuusliike Ahjolla oli Riihimäellä Centrum-tavaratalo ja kymmenkunta pientä Ahjoa eri puolilla kaupunkia.
Niiden pienten kauppojen henkilökunta taitaa olla siinä satojen joukossa. Ennen kaupoissa oli myyjiä enemmän, nyt valintamyymälöissä ei montaa ihmistä kassan lisäksi.Joka paikassa oli enemmän väkeä ja työtahti rauhallinen, jopa leppoisa. Eräässäkin kesätyöpaikassani pelattiin koronaa, otettiin pihalla aurinkoa ja käytiin alakerran lähettämössä poksauttelemassa kuplamuovia.
- av5kymppinen
elämä oli kivaa kirjoitti:
Joka paikassa oli enemmän väkeä ja työtahti rauhallinen, jopa leppoisa. Eräässäkin kesätyöpaikassani pelattiin koronaa, otettiin pihalla aurinkoa ja käytiin alakerran lähettämössä poksauttelemassa kuplamuovia.
että olemme olleet samassa työpaikassa...
Mutta ei silloin kyllä puhuttu heti lomautuksista, jos oli vähän aikaa hiljasta. Vuodenvaihteessa oli usein parikin viikkoa, ettei mitään työtä ollut, mutta siltikin palkka maksettiin vaikka olisi pelattu koko päivä korttia. Ja korttipelissä oli pomojakin mukana.
- muistumia
Muistan myös noi tavaratalot keskustasta. Olin aika pieni tyttö silloin kun niissä tuli käytyä lähinnä kai äitini kanssa.
Sokosta inhosin enkä olisi sinne mielelläni edes tullut, äiti taas oli vannoutunut sokoslainen vaikka muissakin liikkeissä kävikin.
Inhosin sokosta koska sielä oli työssä vilauttelija äijä. Olin liian lapsellinen ymmärtääksen asiaa tai että edes olisin älyny kertoa asiasta.
Inhosin vain kauppaa ja minua pidettiin huonosti kasvatettuna.
Tää miestyöntekijä oli todella röyhkee ja tuppautui aina johonkin näkö etäisyydelle kun esimerkiksi sovitettiin joitain vaatteita. Yäk, puistattaa vieläkin.- niin paljon saastaa
Silloin 60-70 -luvuilla ei näihin pikkutyttöjen tirkistelijöihin ja hiplaajiin kiinnitetty huomiota.
Riihimäellä oli Yhteiskoulussa uskonnon opettajana homoseksuaali, joka vietteli 11-12 -vuotiaita poikia kotiinsa. Itse en mennyt, koska tuo ihmisenkuvatus inhotti minua. Moni kuitenkin kävi ja sai uskonnosta paremman numeron. Opettaja oli kirkkovaltuuston jäsen ja kirkkoherran hyvä ystävä, joten asiaan ei puuttunut kukaan.
Lopella taas oli eräs radiossakin tunnettu opettaja, joka teki samaa viemällä poikia saunaansa ja pesemällä näiden alapäät. Tämänkin opettajan annettiin toimia kenenkään puuttumatta asiaan.
Eräs tunnettu paikallisen lahkon pastori jäi kiinni 13-15 -vuotiaiden tyttöjen hyväksikäytöstä, mutta seurakunta vaikeni asiasta ja asia haudattiin kaikessa hiljaisuudessa. Itse pastori muutti pois kaupungista.
Rankkoja ja uskomattomia juttuja. Kun ajatelee, että Lahdessa sai pedofiili kaupungin valtuutettu ja sosiaalityöntekijä olla vuosikymmeniä lastenkodin johtajana raiskaamassa pikkulapsia, ei voi kuin ihmetellä ihmisten hyväuskoisuutta. Eihän nyt opettaja tai pappi voi tehdä sellaista! Vai voiko? - ei se niin mene
niin paljon saastaa kirjoitti:
Silloin 60-70 -luvuilla ei näihin pikkutyttöjen tirkistelijöihin ja hiplaajiin kiinnitetty huomiota.
Riihimäellä oli Yhteiskoulussa uskonnon opettajana homoseksuaali, joka vietteli 11-12 -vuotiaita poikia kotiinsa. Itse en mennyt, koska tuo ihmisenkuvatus inhotti minua. Moni kuitenkin kävi ja sai uskonnosta paremman numeron. Opettaja oli kirkkovaltuuston jäsen ja kirkkoherran hyvä ystävä, joten asiaan ei puuttunut kukaan.
Lopella taas oli eräs radiossakin tunnettu opettaja, joka teki samaa viemällä poikia saunaansa ja pesemällä näiden alapäät. Tämänkin opettajan annettiin toimia kenenkään puuttumatta asiaan.
Eräs tunnettu paikallisen lahkon pastori jäi kiinni 13-15 -vuotiaiden tyttöjen hyväksikäytöstä, mutta seurakunta vaikeni asiasta ja asia haudattiin kaikessa hiljaisuudessa. Itse pastori muutti pois kaupungista.
Rankkoja ja uskomattomia juttuja. Kun ajatelee, että Lahdessa sai pedofiili kaupungin valtuutettu ja sosiaalityöntekijä olla vuosikymmeniä lastenkodin johtajana raiskaamassa pikkulapsia, ei voi kuin ihmetellä ihmisten hyväuskoisuutta. Eihän nyt opettaja tai pappi voi tehdä sellaista! Vai voiko?näyttää todeksi. Mitä niitä täällä hyödyttää esittää?
Epämääräisiä juttuja vailla totuutta. - Viaton Mieli
ei se niin mene kirjoitti:
näyttää todeksi. Mitä niitä täällä hyödyttää esittää?
Epämääräisiä juttuja vailla totuutta.Näin monen vuoden jälkeen on vähän vaikea saada mitään todistettua, sitäpaitsi rikoksetkin ovat lainmukaan vanhentuneet. Edellä kerrottu ei kuitenkaan pienennä sitä tuskaa ja häpeää minkä tuollainen pervo käytöksellään viattoman lapsen mieleen aiheuttaa.
- ja pinoon
niin paljon saastaa kirjoitti:
Silloin 60-70 -luvuilla ei näihin pikkutyttöjen tirkistelijöihin ja hiplaajiin kiinnitetty huomiota.
Riihimäellä oli Yhteiskoulussa uskonnon opettajana homoseksuaali, joka vietteli 11-12 -vuotiaita poikia kotiinsa. Itse en mennyt, koska tuo ihmisenkuvatus inhotti minua. Moni kuitenkin kävi ja sai uskonnosta paremman numeron. Opettaja oli kirkkovaltuuston jäsen ja kirkkoherran hyvä ystävä, joten asiaan ei puuttunut kukaan.
Lopella taas oli eräs radiossakin tunnettu opettaja, joka teki samaa viemällä poikia saunaansa ja pesemällä näiden alapäät. Tämänkin opettajan annettiin toimia kenenkään puuttumatta asiaan.
Eräs tunnettu paikallisen lahkon pastori jäi kiinni 13-15 -vuotiaiden tyttöjen hyväksikäytöstä, mutta seurakunta vaikeni asiasta ja asia haudattiin kaikessa hiljaisuudessa. Itse pastori muutti pois kaupungista.
Rankkoja ja uskomattomia juttuja. Kun ajatelee, että Lahdessa sai pedofiili kaupungin valtuutettu ja sosiaalityöntekijä olla vuosikymmeniä lastenkodin johtajana raiskaamassa pikkulapsia, ei voi kuin ihmetellä ihmisten hyväuskoisuutta. Eihän nyt opettaja tai pappi voi tehdä sellaista! Vai voiko?lasten raiskaajilta!
- Anonyymi
Mikä elintarvikekauppa oli Huurrekujalla vuosikymmeniä sitten? Petsamonkadun ja Huurrekujan risteyksessä. Ahjo? K-Market? Se rakennus lienee edelleen tallella.
- Anonyymi
1960-luvulta asti muistan, että se oli k-kauppa, jossa kauppiaina olivat ainakin Kostamo, Komulainen, Hovi, Mäkinen, Tamminen. Voi olla muitakin.
Petsamonkadun ja Oravankadun kulmassa oli osuusliike Ahjon myymälä ja Oravankadun alkupäässä siinä silloisen Oravankadun ja Kaukolankadun kulmassa k-kauppa, sitten baari ja lopuksi autojen varaosia myyvä liike.
- Anonyymi
Mä voitin 70 luvulla jääkiekkomailan kasassa sain sen heti riihirannalta siihen aikaan Riku oli jytä kaupunki
- Anonyymi
Muistan kyllä, asuin siellä lapsena 70-luvulla. Karavaanin tiesivät lähes kaikki eteläsuomalaiset, Heikkilänkujalla oli yömaja, "kuuluisuuksia" olivat Lee Cooper ja Paasikiven Artsi, ulkouimala oli, uimahallia ei. Sako, Lasi, Paloheimo ja VR, noi työllistivät vankilan, kunnan ja varuskunnan lisäksi. Ihan mukava paikka se oli mielestäni tuolloin.
- Anonyymi
Entäs Sinisalon Artsi?
- Anonyymi
Kuka muistaa nämä: Haapahuhdantiellä oli kioski ainakin vielä 80-luvun alussa? Myös Ruotsinkadulla. Tienhaarassa oli myös kioski. Tuli vaan jostain mieleen. Tällainen aika ei enää palaa. Postitoimistoja oli yllättävän useita.
- Anonyymi
Ei ollut Haapahuhdantietä, sen radan vieressä olevan tien nimi on Pohjoinen rautatienkatu.
Siinä oli kaksi kioskia, varuskuntaan menevän rautatien ylikäytävää lähellä oli Kioski Ulaska ja puolisen kilometriä pohjoiseen oli Silkamon kioski.
Tienhaaraan kioski tuli vasta 1970-luvun loppupuolella tai 1980-luvulla.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263038
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671255- 1011241
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651026Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121000- 30946
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku49916Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42904- 44806