yli innokas anoppi

Aikalailla voisi sanoa kuin olisi minun kirjoittamani..

Kerro sinulle mitä tein yli-innokkaan anoppini kanssa!=)

Meillä kaikki alkoi kun olin viimeisilläni n 2kk ennen la!
Anoppi soitti päivittäin ja kyseli vointiani ja tuntemuksiani, että joko kohta jne..
Joka päivä samat jutut, joka ikinen!

Sama rulianssi jatkui kun poika syntyi, kävi jopa laitoksella ensimmäisenä päivänä 2kertaa!!

Anoppi muistutti jokaisella kerralla mainita, että hänen täytyisi nähdä poikaa joka ikinen päivä, kun muuttuu jo päivässä niin paljon..

Olin kurkkuani myöten täynnä anoppia ja hänen juttujaan, en vastannut enää hänen soittoihin, en kertakaikkiaan jaksanut.

Minulla on jo ennestään kaksi isompaa lasta, toinen koulussa ja toinen esikoulussa, lisäksi meillä on rakennusprojekti menossa, jossa mieheni viettää suurimman osan vapaa-ajastaan.
Eli jäi minun tehtäväkseni viihdyttää anoppia!

Olin pojan 3kk neuvolassa jo niin väsynyt tähän touhuun, (josta olin tosin maininnut jo aikaisemminkin) että otin asian uudestaa puheeksi..
Neuvolantäti oli sitä mieltä, että nyt saa loppua tämä touhu! Ja jos joku siitä lopun tekee, niin minä, mieheni ei siihen kuulemma koskaan kykenisi!
Olin asiasta samaa mieltä, ainoa tavoitteeni oli, en tahtonut loukata anoppia missään tapauksessa!

Kirjoitin miehelleni kirjeen heti samana päivänä(hän kun oli lopen kyllästynyt murinoihini äidistään, eikä jaksanut kuunnella minua asian tiimoilta!)
Ja hoidin asian niin, että mieheni jäi yksin kotiin ja sai rauhassa lukea kirjeen, jossa luki ihan suoraan kaikki anopista, kuinka olin niin kyllästynyt kaikkeen!
Juttelimme asiasta illalla ja hän lupautui puhumaan äitinsä kanssa(mikä ei mielestäni ollut hyvä idea, koska hän ei kuitenkaan olis pystynyt sanomaan asioita suoraan!).
Joten päädyimme siihen, että minä kirjottaisin anopilla sähköpostia, jotta hän saisi kaikessa rauhassa lukea viestin kotona ja miettiä asiota!

Anopista ei kuulunut kolmeen viikkoon mitään, alussa ei soittanut edes pojalleen, jolle hänellä on tapana soitaa päivittäin ja kysellä kuulumisia.
Yhtenä päivänä soitin anopille ja kysyin oliko hän loukkaantunut. Ei kuulemma ollu, kyllä hän ymmärsi, kuulemma!

Anopissa ärsyttää edelleen kaikkein eniten se, kun hän käyttäytyy niin kuin poika olisi hänen, ei minun!

aikaisemmin esim kyläillessään, jos poika oli nukkumassa kun hän tuli, hän meni suoraan herättelemään poikaa, eikä siis antanut tämän nukkua rauhassa.
Nykyään antaa nukkua(poika nukkuu ulkona parvekkeella), mutta vahtii itkuhälytintä ja jos edes hiukka vaunu heiluu, hän painuu suoraan kaivelemaan poikaa vaunuista, kysymättä minulta yhtikäs mitään! Ja tämäkö raivostuttaa, raivostuttaa niin todella!
Olen sitä mieltä, jos minä laitan pojan nukkumaan, minä myös nostan hänet sieltä ylös, ei anoppi! Tietenkin mieheni hakee pojan jos nyt sattuu olemaan kotosalla, mutta hän on sentään lapsen isä!!

Sinulla sentään onnea, kun välimatkaa on noikin paljon, mutta meillä ei ole kuin vaivaiset 1.5km!

Parasta tässä on se, että olemme rakentamassa n50km päähän ja anoppi on jo ilmoittanut muuttavansa sitten perässä!=)
Miehelleni olen ilmoittanut, että jos näin tapahtuu, niin hän saa muuttaa äitinsä kanssa, minähän jään silloin paljon mielummin vuokralle asumaan tänne hiukan pidemmälle=)!

Jos haluat voin lähettää sähköpostiin sinulle kirjeen minkä kirjoitin anopille, yleiseen jakeluun en sitä halua laittaa!

Voi tiedän/ymmärrän kuinka sisälläsi jyllää, mutta muista lapsi on SINUN ja SINÄ päätät lapsesi asiosta, ei anoppi!

Itsellä oli mielenterveyden menettäminen todella lähellä! Enkä vitsaile, vieläkin nousee karvat pystyyn kun asiaa ajattelen..
Enkä usko että meidän "taistelu" on ollenkaan vielä ohi, jopa tiedän että ei ole!

Jos haluat keskustella asiasta lähemmin niin laitatko sähköpostiosoitteen.


äippäx3

mielestäni sun ei pidä ottaa itteesi kaikkea, anoppisi tarkoittaa vaan hyvää lapselle,
lapsellasi on ihana mummu,
mitä pahaa on vauvakirjassa, anna hänen kirjoittaa ja täyttää, tottakai hän täyttää teidän pojan juttuja, poikasi on anoppisi lapsenlapsi.
Ton ikäiset mummut ja vaarit ovat sitä ikäluokkaa etteivät hyväksy avoliittoja, hienovaraisesti vaan sanotte että meette sitten joskus naimisiin (vaik ei olisi mitään aikomustakaan. Soittoihin voi vastata että, anteeksi mun täytyy nyt hoitaa tätä vauvaa, tai älä vastaa puhelimeen joka päivä, sanot vaan ettet ole kuullut puhelinta jne. Jos anoppisi ostaa soseita, ilmoittakaa hänelle ettei teidän vauva vielä syö niitä ja pyydät säästämään myöhempää käyttöö varten (jos päivää on) Ei mummuukaan tule itkettää (tunteet hänelläkin ovat)joskus mummut vaan innostuvat liikaa, voitte olla vähän etäisiä tässä vaiheessa, jos mummun jutut häiritsevät sinua, hyvä on kuitenkin käydä, jotta lapsi oppii tuntemaan mummun ja vaarin.
Vaik sä et tarvitse ehkä anoppii ja appee, mut lapselle on hyvä jos on monta turvallista aikuista ympärillä. Suosittelen puremaan hammasta ja yrittämään rentoutua.
"Muista" että sun miehesi kärsii myös, jos sä arvostelet jatkuvasti hänen äitään, hänelle äiti on varmaan tärkeä henkilö ja jokainen sana satuttaa.
Meillä on ollut mummu pula, minulla ja myöhemmin lapsillani.

Ihan alkoi naurattaa.....onneksi minun anoppi(reilut 60-v) ei noin paha ole. Tunnen silti myötätuntoa!

Näin meillä:
Ennen lapsen tuloa sain jouluisin aina vihjeen "kyllä joulu tuntuisi joululta jos olisi lapsia kylässä".
Odotus aikana voinnistani oltiin erittäin kiinnostuneita. Minua harmitti se, sillä ei anoppi ollut kysellyt vointiani, jalkojeni turvotuksia tai pahaa oloani ennen raskauttakaan.

Kun lapsi syntyi onnittelut laitoksella eivät olleet kovin kannustavat "kiitos että jaksoit!" Tuli tunne kun olisin ollut tekemässä hänelle jotain karhun palvelusta.....masennuin.

Vaikka olimme jo etukäteen ilmoittaneet että emme halua kenenkään tulevan meille kotiin kun kotiudumme sairaalasta. Puhelin soi sen edestä! Mieheni totesi puheluiden jälkeen haikeana "äiti olisi niin halukas tulemaan...." Tunsin itseni häijyläiseksi ja pahan tekijäksi.
Puhelin soi parhaimmillaan seitsemän kertaa päivässä(onneksi miehelläni). Aina samat kysymykset: miten menee? miten lapsi voi? mitä uutta on tapahtunut? Mieheni jaksoi urhoollisesti vastailla. Itse olisin mennyt luurin läpi jo aikoja sitten! Tunsin että minua ahdistellaan omassa kodissani. Eikö synnytys ollut tarpeeksi vaikeaa, että saan nyt anopin elämääni???

Nyt kun lapsi on lähes neljän kuukauden ikäinen, puhelut ovat onneksemme vähentyneet. Nyt soittoja tulee noin joka toinen päivä.

Onnekseni anoppini ei ole halunnut puuttua lapsen kasvatukseen. Eikä majaile meillä liian usein. Toivoisin vain että hän ymmärtäisi lastamme. Esim. kun lapsi vierastaa, sitä ei oteta syliin tai tulla koskettelemaan ja tungeta naamaa kiinni lapseen tai että lapsi pitää repiä sängystä nukkumasta kun mummi tulee kylää. Mummiko kuuntelee itkua ja lohduttaa yöllä kun unirytmi meni hänen takiaan sekaisen ja painajaiset valvottavat vierastamisen takia?!??!?!?!? On paljon muutakin mutta en halua niitä mainittavan sillä en minäkään halua loukata anoppiani enkä miestäni.

Yritän jaksaa. Olemme mieheni kanssa riidelleet aiheesta liiankin usein. Onneksi hän alkaa vihdoinkin olla sitä mieltä että minun ja lapsen hyvin vointi tulee etusijalla. Täytyy myöntää että miehelläni on muutamia pointteja joissa hän on oikeassa ja joita ajattelemalla yritän jaksaa.

Eivät isovanhemmat ikuisuuksia elä.
Tämä on ensimmäinen lapsen lapsi.
Äiti on eläkkeellä ei sillä ole mitään muuta tekemistä kuin soitella.
jen.

Täytyy myös muistaa että jos ilmapiiri äidin ja anopin välillä on tiukka lapsi vaistoaa sen. Asiat pitää selvitä ennen kuin lapsikin vihaa mummia. Tai sitten kun lapsi oppii puhumaan ja kielii mummille miksi vanhemmat riitelevät kotona mummista.

Itse olen valmis sanomaan suuni puhtaaksi heti kun tilanne sitä vaatii. Karhu emo suojelee poikastaan isovanhemmiltakin!!! Nyt on vielä pärjätty mieheni sovittelu taidolla ja pitkällä pinnallani. Tukka tässä kyllä päästä lähtee ja masennus pahenee jos tilanne pahenee entisestään.

Jaksamista kaikille anopin omaaville!

t.Karhuemo

Meil kans kiva anoppi niin kauan kun lapsi syntyi. Kuukausi oltiin kylässä ja herran jestas siinä oli kk liikaa.

Poika huusi kuumuutta ja anoppi lisäs vällyjä. Aloin antaan pojalle d-vitamiinia, jota poika innolla lusikoi itse, niin anoppi jo puristi poskista suuta ja kauhea huuto. Tunki pojalle 10 cm korkeaa tyynyä ja minä pistin, että ei tyynyjä, ei tyynyjä. Heitteli ilmaan 2-kuista, joka ei päätään kannattanut ja minä ku sanoin, että ei saa nakella, niin "kasvaa, kasvaa". Ei olisi saanut anopin mielestä yöllä syöttää! En osannut lasta anopin mielestä pukea (siis palellutin, kun en toppavaatteita pukenut, kun keli kuin Suomen kesässä). Ku kielsin istuttamasta lasta, ettei selkä mene pilalle, niin anoppi pisti, että hän on kasvattanut 14 lasta ja istutti menemään (ja useampi valittaa selkäkipuja). 2 kk tein töitä, että sain lapsen nukkuun ja nukahtamaan omaan sänkyyn ja ku anoppilaan mentiin, lapsi kannettiin ja hyssyteltiin uneen, vaikka kuin kielsin -eikä 11-kuinen vieläkään suostu nukkuun yksin eikä ilman nukutusta. Vaipan vaihdossa oli kolme käsiparia mukana. Lapsen korvikejauhot kun joutui keittään ja jäähdyttään, anoppi hyökkäsi niin kuin hakkaisin lasta ku nälkäänsä huusi ja oli tunkemassa pojalle KIEHUVAN KUUMAA TUTTIPULLOA SUUHUN!!!!!

Ja mikä parasta, minä kun valitin miehelle, niin se suuttui mulle!!!

No, onneksi meillä on muutama tuhat kilometri välimatkaa eikä anoppi pääse ilman viisumia kylään, että ei ole pelkoa, että olisi oven takana.

Luin viestiketjun ihan itkusilmässä. Minä kun antaisin mitä vaan vaan yli-innokkaasta anopista. Meillä kaksi lasta, eikä kummankaan puolelta ole innokkaita isovanhempia. Kukaan ei kysele vointeja, ei miten me pärjätään? Samaan aikaan kuitenkin rakennetaan omaa taloa ja pienempi vasta vauva ja vanhempikikin alle kaksivuotias...