Gemayelin murha – kuka hyötyy?

Ennätysajassa valtamedia keksi syyttää Libanonin teollisuusministerin Pierre Gemayelin tiistaisesta salamurhasta Syyriaa. Maroniittikristittyihin lukeutunut Gemayel oli Kataeb-puolueen eli fasistisen falangipuolueen perustajan sheikki Pierre Gemayelin pojanpoika ja entisen presidentin Amin Gemayelin poika.

Perusteluiksi Syyrian syyttämiselle käytettiin sitä, että Gemayel oli Syyrian ja Hizbollahin vastustaja ja että murha liittyi hallituksen valtataisteluun, jossa panoksena oli muun muassa Libanonin osallistuminen entisen pääministerin Rafik Haririn viime vuonna tapahtunutta murhaa tutkivaan kansainväliseen tuomioistuimeen. Myös Haririn murhasta on syytetty Syyriaa. Syyrian sanottiin Gemayelin murhan avulla jatkavan pelottelustrategiaansa Haririn murhatutkinnan estämiseksi ja Libanonin syöksemiseksi perustuslailliseen kriisiin.

Ehkä Gemayelin murhan ymmärtämiseksi ei kuitenkaan tarvitse katsoa sen pidemmälle kuin Haririn murhaan. Haririn murha nimittäin tarjosi ja tarjoaa edelleen tekosyyn suhteiden katkaisemiseen Syyrian kanssa ja Libanonin muuttamiseen USA:n vasalliksi. Se myös tuki ja tukee Israelin pyrkimystä ympäröidä itsensä "ei-uhkaavilla" valtioilla ja päästä käsiksi sille tärkeisiin Libanonin vesivaroihin. Haririn murha on toisin sanoen antanut suotuisia mahdollisuuksia sekä Israelille että USA:lle ja edistänyt niiden tavoitteita alueella.

Jos Syyria oli sekaantunut Haririn murhaan, se toimi totaalisesti omien etujensa vastaisesti. Hariri oli läheinen niin Syyrian johtajalle Bashar Al Assadille kuin muillekin alueen arabimaille, jotka pitivät häntä vahvana johtajana ja vakauttavana voimana Libanonin politiikassa. On myös vaikeaa kuvitella suurempaa katastrofia Syyrialle kuin joutuminen syytetyksi Haririn murhasta. Syyriahan on viime vuodet suorastaan ryöminyt ollakseen USA:lle mieliksi. Syyria esimerkiksi avusti USA:ta sen aloittaman "terrorisminvastaisen sodan" alkuvaiheessa innokkaammin kuin mikään muu valtio. Se ei ole kuitenkaan paljon painanut, kun USA on pyrkinyt nopeasti alistamaan koko Lähi-idän herruuteensa.


Useiden poliittisten asiantuntijoiden mukaan Haririn murhan takana olivat USA:n ja Israelin uuskonservatiivit, ja murhan tarkoituksena oli pakottaa Syyria vetämään joukkonsa Libanonista (kuten tapahtuikin) ja/tai suistaa Libanon uuteen sisällissotaan. Sen jälkeen oli tarkoitus aloittaa sodat Hizbollahia vastaan (kuten tapahtuikin) sekä Syyriaa ja Irania vastaan.

Tilanne on kuitenkin muuttunut Bushin hallinnon kannalta yhä huonommin sujuvan Irakin miehityksen sekä kongressivaalitappion takia. James Bakerin johtama työryhmä suosittelee neuvotteluja sekä Syyrian että Iranin kanssa Irakin tilanteen helpottamiseksi. Niinpä uuskonservatiivien Syyriaan kohdistamat syytökset Haririn murhasta on USA:n tiedustelulähteiden mukaan pantu syrjään. Eivätkä työryhmän suositukset oikein sovi yhteen myöskään sionistien suunnitelman kanssa kylvää kaaosta ja tuhoa naapurustossa.

Kaiken lisäksi Bakerin työryhmä on suoranainen vaara uuskonservatiiveille, koska se tiettävästi miettii Haririn murhan pääepäillyn vaihtamista. Uutena ehdokkaana murhan teettäjäksi on israelilais-venäläisen mafian pahamaineinen asesalakuljettaja ja puolustusministeriön ilmakuljetusurakoitsija Viktor Bout. Pääepäillyn vaihdos on tarkoitettu ystävälliseksi signaaliksi Syyrialle ja vihjaukseksi Israelille, että syyllisyys Haririn murhasta liippaa läheltä Mossadia ja Israelin uuskonservatiivisia liittolaisia Bushin hallinnossa.

Liennytys Syyrian ja Hizbollahin kanssa on luonnollisesti ärsyttänyt uuskonservatiiveja ja Olmertin hallitusta. Siksi siinä arvailussa on tietty järki, että Mossadin laaja Libanonin-verkosto on pantu samentamaan vettä ja tappamaan Pierre Gemayel.