yli innokas anoppi

Olen jo monta vuotta odottanut lapsenlapsia, mutta ei ole kuulunut. Voisin kuvitella olevani juuri tuollainen hössö kuin anoppisi. Minun tyttäreni tosin pistäisi minut ojennukseen jo alkumetreillä. Ei ole mikään hienotunteinen tyyppi, meinaan. Sanoisi suorat sanat ja luulenpa etten kelpaisi edes lapsenlikaksi hänen lapsilleen. Siispä yritän hillitä itseäni jos ja kun se aika koittaa. Jos mummo ei puutu varsinaisesti elämäänne, niin anna nauttia ja hössöttää. Kyllähän sen nyt kaikki muutkin ymmärtää, että mummolla menee yli. Yritä kestää!

Mikäs minä olen sinua neuvomaan, kun itselläni ei ole vielä lapsiakaan... Jos Luoja suo, niin joku päivä... No, neuvon kuitenkin.

Kuvitteletko sinä, että teidän lapset ovat vain teidän lapsianne, että voit omia heidät kokonaan itsellesi? Kyllähän he kiinnostavat muutakin sukua, jotka haluavat luoda suhteita heihin. Miksei kiinnostaisi ja miksei saisi kiinnostaa? Tietysti kohtuus kaikessa.

Muista kuitenkin, että joku päivä sinunkin pieni pojanpallerosi on iso mies, joka jättää sinut yksin ja etsii itselleen oman naisensa ja alkaa perustaa omaa perhettään. Toivottavasti miehesi on sitten vielä elossa ja olette yhdessä, että on edes joku pitämässä seuraa sinulle, kun pieni pojanpallerosi ja muut lapsesi sekä heidän puolisonsa eivät halua nähdä sinua...!

Oletko ajatellut vielä niin pitkälle, mitä teet sitten, kun lapsesi jättävät sinut yksin? Etkö kaipaisi omia lapsiasi ja ajanviettämistä heidän ja heidän lastensa (sinun lastenlastesi) kanssa?

Luuletko, ettet itse olisi kiinnostunut oman pikku-pojanpallerosi elämästä sen jälkeen, kun olet kasvattanut hänet? Vähintä mitä odottaisit poikasi elämänkumppanilta on alkeellinen kunnioitus sinua kohtaan edes sen takia, että se olet muuten SINÄ, joka kasvatti pojastasi toivottavasti ihanan miehen jollekin naiselle...

Anopit on usein hankalia, mutta muista, että ilman anoppiasi ei olisi miestäsi (=> rautalangasta väännettynä: anoppisi on miehesi äiti).



P.S. Välien rikkominen ja negatiivinen asenne sukulaisiin tuppaa siirtymään perintönä sukupolvesta toiseen. Sitä niittää, mitä kylvää. Joku päivä sinä saatat olla jonkun anoppi, jos elät sinne asti. Ehkä tuleva miniäsi toivoisi sinun pikaista kuolemaasi tai poissapysymistä elämästään (ja poikasi elämästä) yhtä kovasti kuin sinä oman anoppisi.

liikuttaa anopin jutut noin paljon? Jätä omaan arvoonsa rouvan höpinät ja touhotukset. Annat itsestäsi kuvan, että itsetuntosi on heikko, kun toisten tekemiset tuolla tavalla vaikuttaat, vielä 100 kilometrin päästä puhelimen kautta...

Huumoria kehiin! Eukkohan on jo ikääntynyt ja saattaa sikälikin hömpöttää.

Meillä on anoppi JA minun äitini samanlaisia...ei ehkä noin vauhkoja mutta soittelevat ja kyselevät aina samat kysymykset ja neuvovat..mutta entä sitten??olen vata äidiksi tullut(saman ikäinen poika kuin teillä) enkä todellakaan ole niin haka lastenhoidossa(en edes omani)että voisin jättää anoppini ja äitini neuvot omaan arvoonsa..toki anoppisi on jo iäkäs ja hänen vauvanhoito vinkkinsä saattavat olla jo hiukan vanhentuneita(anoppini äiti on saman ikäinen ja totesi että kun vauva siirtyy kiinteään ruokaan, niin EI perunaa, vaan porkkanaa ja VOITA, että sikäli)mutta siksipä voitkin vaan sanoa että "jaa, jaa ihanko totta, pitää kokeilla" jos neuvoo ja teet sitten niinkuin itse parhaaksi näet...Koitahan kestää, mummiksi on ilmeisesti mukava tulla, joten anna hänen hössöttää..varsinkin kun ei pojan poikaansa ilmeisesti kovin usein näe.... :) (helppohan se on vieraan sanoa, mutta yritä)

..nuori tytönhupakko kirjoitustyylistäsi päätellen ja otat asiat liian vakavasti, kun et ole elämää kokenut. Lapsia vain pitänyt päästä hankkimaan. Ikää tuskin sinulla kolmeakymmentä ja mies varmaan parikymmentä vuotta itseäsi vanhempi. Kyllä hyvin ymmärtää anoppiakin, jos on ensimmäinen ja ainoa lapsenlapsi, kauan odotettu ja vanhemmalla iällä mummoksi tullut. Voi tulla vielä sekin aika, jolloin anopin tai muun sukulaisen apu on korvaamatonta oman jaksamisen ehtyessä. Olet sitä tyyppiä, joka polttaa sillat takanaan joka ihmissuhteessa.

ja soita joka päivä, josko voisi tuoda viikonloppuna lapset hoitoon. Ei ne lapset vieraan hoidossa kuole, edes anopin.
Omasta kokemuksesta tiedän, että viikonlopun jälkeen tulee automaattisesti kahden viikon tauko yhteydenpitoon.

Ja jos tämä ei auta, ota aina puheeksi, josko anoppi voisi tulla päivisin hoitamaan ihania lastenlapsiaan, kun tekisi mieli mennä kirjastoon, ostoksille ja salille tai olla muuten vain rauhassa. Kun tulet reissusta, ehdota heti uutta aikaa, mieluummin viikon sisään.

Kun menette kylään, jätä lapsi hänen hoitoonsa, ja huikkaa vain ovelta, että "ruokaa muuten on kassissa". Äläkä ilmoita paluuaikaa. Juttuun kuuluu, että huokailet takaisintullessa, kuinka mukava oli rentoutua hetki ilman jälkikasvua.

Nämä ovat käsitykseni mukaan huomattavasti tehokkaampia seerumeita, kuin mitkä tahansa jutut "omasta lapsesta" tai "hullun anopin kesyttämisestä". Ja toimivat vielä uskomattomas tehokkaasti ja nopeasti.

Ilmiötä voi voimistaa puhumalla lasten kanssa laajasti siitä, mitä tällä kertaa anoppilasta tuodaan tuliaisiksi, ja arvostelemalla sitä jääkaapin oveen. Jos p kestää, voi lisäksi arvuutella erotessa, että mitähän tuliaisia sitä huomenna saadaan...

Yksi tehokkaimmista tavoista on sitouttaa lastenhoitotehtäviin myös appiukko, jolloin hänkin rupeaa luonnostaan jarruttelemaan liikaa kyläilyä ja yhteydenpitoa.

Parhaimmillaan lopputuloksena on kerran viikossa anoppilan järjestämä vapaailta. Ja jos into on yhtä kovalla tasolla, kuin väität, en usko, että 100km matkalla olisi edes hidastuttavaa vaikutusta.

On tietysti luvallista vaihtaa oman lapsensa jokainen vaippa, mutta minä ainakin mielelläni välillä annan sen muiden hoitoon.

Tietysti, jos kyseessä on ainoa, ja rakastaa pyllypesua, niin kannattaa tallettaa videolle jokainen kerta, jotta voisit sitten katsoa ja näyttää videolta, miten sitä ennen, kun oma lapsesi harjoittelee vaihtamaan oman lapsensa vaippoja.

Niin se vain on, että pienikin sessio täyttä vastuuta lapsesta muistuttaa anopille, mistä on kyse, ja into alkaa laantua...

Meillä sama tilanne, onneksi pitempi välimatka ja mies osaa sanoa äidilleen tarpeeksi selkeästi missä menee yli. Mutta niitä ylilyöntejä sattuu silti... silloin puren hammasta ja soitan siskolleni, hänellä on ihana anoppi, mutta muuten kestämistä miehen sukulaisissa joten olemme toisillemme henkireikinä. Puhelinlaskut kasvavat varsinkin pitemmillä vierailulla aikamoisiin summiin. Ja meillä on kuitenkin yksi syy kestää miestemme umpikahjoja sukulaisia...perintö!!! Ei vaiskaan, vaan se että omat vanhempamme ovat myös sekopäitä ja silti aviomiehet jaksaa olla niitten kanssa puheväleissä. Suvun kannattaa pitää ainakin jossain määrin yhtä, sieltä sitä tukea kuitenkin tiukan paikan tullen haetaan.