Että ärsyttää! Minulle on kaksissa viimeisissä silmälaseissa käynyt samanlainen juttu:
Olen ottanut ns. kovapinnoitetut linssit siinä toivossa, että ne kestäisivät hyvänä pitempään. Mutta eikö mitä! Jo kahden vuoden käytön jälkeen linssien pinnoite on alkanut vaurioitua, ja seurauksena linssin pinta on muuttunut laikukkaaksi. Ikäänkuin linssi olisi likainen tai öljyinen.
Minun tuloillani silmälasit ovat merkittävä investointi, ja siksi olisi mukava jos ne kestäisivät hieman pitempään!
Kysynkin nyt teidän muiden mielipidettä: Kannattaako ylipäätään ottaa kovapintaisia linssejä, vai kestävätkö ihan tavalliset linssit pitempään, vaikka naarmuuntumisriski onkin suurempi?
Kannattaako ottaa kovapintaiset linssit?
4
1133
Vastaukset
- kotiin
Tuo pinnan vaurio kuullostaa siltä, että lissin heijastuksenestopinta on saanut lämpö- tai kulumavaurion käytössä. Kovapinta ei tuolla lailla "hilseile" tai kulu laikukkaasti. Kaksi vuotta taitaa kuitenkin olla käyttöesineelle ihan kohtuullinen ikä.
Linssit saa myös pelkällä kovapinnalla ilman heijastuksenestoa, mutta heijastamattoman pinnan kanssa on AINA mukana kovapinta. Ilman kovapintaa muovilinssejä ei kyllä kannata ottaa. Heijastuksenesto taas tekee linssistä kauniimman (ei heijastele ja kiiltele), mutta se tosiaan on se muovilinssin heikko lenkki, ts. helpoiten kuluva osa. Toinen ongelma on se, että heijastamattomalla pinnalla näkyy lika ja naarmut helpommin. Eli vaikka linssissä olisi kovapinta, mikä estää naarmuttumista, niin sitten KUN tulee se naamru tms. pintavaurio niin se näkyy selvemmin ulospäin.
Pinnoitetuille linsseille ei saisi päästä 1. kuumaa vettä 2. kuumaa höyryä 3. laimentamatonta astianpesupesuainetta tai 4. muita voimakkaita kemikaaleja. Optikkoliikkeestä kannattaa kysyä suosituksia hyvästä linssien puhdistusaineesta tai -sekoituksesta. - jo 10vuotta lasiset
mulla on varmaan viidettä vuotta samat lasilinssit ilman mitään pinnoitteita ja yksi naarmu tullut, ei mitään muuta. ja kovassa käytössä ovat olleet, lapset istuneet päälle, tippuneet lattialle yms. nyt vaan kehys alkoi kyllästyttämään ja hankin uudet, lasia nekin.
- lasilinssit
...ja suuremmissa voimakkuuksissa ero on jo melkoinen, lasilinssi painaa n. kaksi kertaa enemmän kuin muovilinssi. Esim. -5.0 1.6-taitekertoiminen lasilinssi 60mm halkaisijalla painaa n. 20g ja vastaava muovilinssi n. 10g. Nuo painot tuntuvat merkityksettömän pieniltä, mutta varmasti tuntuvat kun laseja pitää tunnista toiseen, päivästä toiseen, vuodesta toiseen...
Lasilinssi myös halkeaa helpommin joskin kestää naarmuja paremmin.
Huolellisella käsittelyllä pystyy vaikuttamaan todella paljon linssien (ja kehysten) käyttöikään... - välttämättääääää
lasilinssit kirjoitti:
...ja suuremmissa voimakkuuksissa ero on jo melkoinen, lasilinssi painaa n. kaksi kertaa enemmän kuin muovilinssi. Esim. -5.0 1.6-taitekertoiminen lasilinssi 60mm halkaisijalla painaa n. 20g ja vastaava muovilinssi n. 10g. Nuo painot tuntuvat merkityksettömän pieniltä, mutta varmasti tuntuvat kun laseja pitää tunnista toiseen, päivästä toiseen, vuodesta toiseen...
Lasilinssi myös halkeaa helpommin joskin kestää naarmuja paremmin.
Huolellisella käsittelyllä pystyy vaikuttamaan todella paljon linssien (ja kehysten) käyttöikään...Mulla paljon likinäköä ja tosi kepeet ohennetut ja pieni kehys ei paina sortsi nyt vaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2212926Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1732556Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1071189Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1321102- 681048
Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831045Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait2791002Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka338989Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20929Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22788