VOIKO OLLA TOTTA UUSIN KÄÄNNE!?

PARSAKAALI
(Brassica oleacera
var. italica)
Parsakaalilla eli brokkolilla ei nimestään huolimatta ole mitään tekemistä varsinaisen parsan kanssa. Se on kehittynyt Välimeren seudulla kasvavasta villikaalista. Etelä-Euroopassa sitä on viljelty vuosisatoja, mutta Pohjoismaihin se on tullut vasta tällä vuosisadalla.

Parsakaali ei muodosta kerää, vaan siitä syödään tummanvihreät tai lilat kukinnot. Ne ovat parhaimmillaan silloin, kun nuput ovat vielä pienet eikä terälehtien keltainen väri näy. Tällöin parsakaalin varsi on vielä pehmeä ja puutumaton. Parsakaalissa on runsaasti valkuaisaineita, A- ja C-vitamiinia.

Koko kasvi on syötävä. Sitä voi käyttää gratiineissa, wokeissa, pikkelseissä, piiraissa ja keittoissa. Liha- tai kalaruokien herkullista lisäkettä saa keittämällä kokonaista parsakaalia 8-10 minuuttia kevyesti suolatussa vedessä.

Heti korjuun jälkeen jäähdytetty parsakaali säilyy kylmässä, 2 - 4 asteessa. Liian lämpimässä säilytetyn parsakaalin kukkanuput aukeavat jo vuorokaudessa tai kahdessa. Se on kuitenkin suojattava kuivumiselta muovilla. Parsakaali, kuten kaikki muutkin kaalit, on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä tuottavien kasvisten vieressä.
1528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Parsakaalia varmaan sulla korvien välissä.Mutta ei voida auttaa kyllä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-*Saranda*- kirjoitti:

PARSAKAALI
(Brassica oleacera
var. italica)
Parsakaalilla eli brokkolilla ei nimestään huolimatta ole mitään tekemistä varsinaisen parsan kanssa. Se on kehittynyt Välimeren seudulla kasvavasta villikaalista. Etelä-Euroopassa sitä on viljelty vuosisatoja, mutta Pohjoismaihin se on tullut vasta tällä vuosisadalla.

Parsakaali ei muodosta kerää, vaan siitä syödään tummanvihreät tai lilat kukinnot. Ne ovat parhaimmillaan silloin, kun nuput ovat vielä pienet eikä terälehtien keltainen väri näy. Tällöin parsakaalin varsi on vielä pehmeä ja puutumaton. Parsakaalissa on runsaasti valkuaisaineita, A- ja C-vitamiinia.

Koko kasvi on syötävä. Sitä voi käyttää gratiineissa, wokeissa, pikkelseissä, piiraissa ja keittoissa. Liha- tai kalaruokien herkullista lisäkettä saa keittämällä kokonaista parsakaalia 8-10 minuuttia kevyesti suolatussa vedessä.

Heti korjuun jälkeen jäähdytetty parsakaali säilyy kylmässä, 2 - 4 asteessa. Liian lämpimässä säilytetyn parsakaalin kukkanuput aukeavat jo vuorokaudessa tai kahdessa. Se on kuitenkin suojattava kuivumiselta muovilla. Parsakaali, kuten kaikki muutkin kaalit, on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä tuottavien kasvisten vieressä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu