Tiedän, että vaikuttaa ihan turhalta valittaa tätä mutta tunnen oloni todella yksinäiseksi. Minulla on opiskelukavereita joiden kanssa toisinaan olen vapaa-ajallakin ja viihdyn niiden kanssa ihan hyvin. Kuitenkin tuntuu itsepetokselta olla heidän kaverinsa kun tiedän että heillä kaikilla on muitakin kavereita, olen heille vain yksi niiden kymmenien joukossa. En jaksa olla kenenkään kaveri vain sen takia että on "pakko" tai tilanne on ajautunut siihen. Tahtoisin että kaveruus ja ystävyys olisi itseisarvo eikä aina pitäisi tavata sen takia että on joku hyvä syy. Tälläkin hetkellä poden huonoa omaatuntoa kun lähdin opiskelukaupungista viikonlopuksi kertomatta kavereille, yksi oli sitten soittanut mutta sekin on sellainen jolla ennestään on kavereita ja joka on erityisen pidetty kaikkien kaveri. Ajattelin ettei minulla ole mitään sen erityisempää arvoa sitten, voin lähteä pois kiusaamasta itseäni yksinäisillä ajatuksilla. Siinä kaupungissa kun minulla ei ole kuin ne pari kaveria. Monta kertaa olen vaipunut itsesääliin kun en omista yhtään hyvää ystävää, minulla ei ole vanhoja tuttuja joille soitella, ei sosiaalisia ympyröitä, ei muita kuin perhe ja sukulaiset. Ja ne pari kaveria siinä opiskelukaupungissa.
Tästä tuli nyt TODELLA sekava kirjoitus, olen tällä hetkellä vaipunut itsesääliin kun en halua pitää yllä mitään väliaikaisia opiskelukaveruuksia. Haluan mieluummin jotain kestävää ja aitoa, ystäviä joiden kanssa voi vaan olla. Ystäviä jotka on avoimia ja aitoja. Niitä ei tunnu juuri olevan...
Tästä tuli nyt TODELLA sekava kirjoitus, olen tällä hetkellä vaipunut itsesääliin kun en halua pitää yllä mitään väliaikaisia opiskelukaveruuksia. Haluan mieluummin jotain kestävää ja aitoa, ystäviä joiden kanssa voi vaan olla. Ystäviä jotka on avoimia ja aitoja. Niitä ei tunnu juuri olevan...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moikka,
Kirjoituksesi on melkein kuin minunkin elämästä. Minunlla on sama tilanne. Opiskelen kaupungissa, jossa kaikilla opiskelukavereilla on jo valmiit ympyrät. Itse taas koen olevani niin yksin, kun kaikilla muilla on niin paljon kavereita jo ennestään. Minulla on muutama hyvä kaveri opiskelupaikkakunnalla ja onneksi yksi todella hyvä ystävä. Mutta silti olen aika paljon yksikseni. Minusta on ihana mennä aina kotipaikkakunnalleni, kun siellä minullakin on enemmän elämää...Mutta olen ajatellut, että okei tämä on nyt vain väliaikaista ja opiskeluaikaa, joten yritän olla stressaamatta, vaikka en saisi rakennettua täyttä elämää opiskelupaikkakunnalle. Kun olen valmistunut maisteriksi, aion lähteä jonnekin ihan muualle...Välillä on tosi paha olo, mutta olo helpottuu heti kun pääsen ihmisten ympärille. Tässä olen oppinut arvostamaan perhettä ja vanhoja ystäviä ihan uudella tavalla. Voimia sulle! Kyllä sä selviät..minäkin yritän kovasti.:)
Samoja ajatuksia minullakin vaikka en enää pariin vuoteen ole opiskellut. Tuntui ihan samalta sillä suurin osa on pelkkiä hyvänpäiväntuttuja joiden kanssa en kovin läheisesti ole tekemisissä. Jotkut myös tuntuvat "keräävän" kavereita. Olisiko sillä tekemistä huonon itsetunnon tai huomion tarpeen kanssa? Yksi hyvä ystävä on, sitten on liuta vähemmän läheisiä ja kolmanneksi ne hyvänpäiväntutut.