Meitä ujoja ja hiljaisia yleensä pidetään nössöinä, pelokkaina hissukkoina, ainakin siis nämä lapsena pää edellä lattialle pudotetut ihmiset. Onko teissä joitakin sellaisia luonteenpiirteitä tai asioita joita ihmiset eivät välttämättä osaisi yhdistää teihin?
Itse olen ollut hyvin arka ja tuppisuu jonka on vaikea sanoa kellekään vastaan. Sellainen kiltti tyttö. Mietiskelin, mahtaisivatko esim. entiset yläasteen luokkatoverit uskoa jos kuulisivat kuinka paljon minä kotonani kiroilen.
Vaikka vaikutan rauhalliselta ihmiseltä, niin tunnen oloni usein todella aggressiiviseksi ilman mitään kunnollista yllykettä. Olen oikeasti todella raivostunut ihminen, mutta sitä ei kukaan tiedä. En usko, että edes ätini tietää miten paljon minussa on vihaa. Kerran raivostuin jostakin aivan mitättömästä asiasta niin, että tuhosin seinäpeilin. Uskon, että yksi syy raivooni on juuri ujouteni, jonka tunnen pilanneen elämäni. Se on aiheuttanut minulle yksinäisyyttä ja ongelmia.
Mitä ihmiset eivät uskoisi sinusta?
11
2627
Vastaukset
- piilovihaa.
Monien tuntemieni "kilttien" naisten kohdalla on näin...
Surullista, sillä piiloviha kuluttaa ja katkeroittaa.
Minä olen menestynyt elämässä. Olen hillitty ja asiallinen. Hoidan ulkomuotoani huolella... se mitä moni ei uskoisi, on se, miten paljon minä elämässä turvaan Jumalaan.
Olen turvannut jo yli 10 vuotta. Rukoilen ja kiitän Häntä jokaisena iltana kaikesta saamastani. Myös huonoista päivistä ja masennusjaksosta. Ilman niitä en olisi tämä ihminen, mikä nyt olen.
Moni yllättyisi, jos tietäisi miten usein vuodessa käyn Jumalanpalveluksessa ja ehtoollisella. - ...................
Kouluympäristö tekee minusta hiljaisen, ujon jännittäjän. Mutta odotas kun vapaalle pääsen niin kyllä luonne muuttuu. Pe-la-iltaisin ovat kyllä luokkalaiset katsoneet pitkään, kun näkevät minut kavereiden, tuttujen ja tuntemattomien, ja miesten, ympäröimänä tanssilattialla. Lisäksi minulla on paljon harrastuksia ja vapaa-ajan ohjelmaa. Osaan olla puheliaampi, hauska ja rento.
Tietysti on hyviä ja huonoja päiviä vaikka missä olisin, mutta pääasiassa olen koulussa masentuneen oloinen, hiljainen ja tylsä, kun taas vapaa-ajalla eläväisempi. Johtuu luultavasti aikaisemmasta koulukiusaamisesta.- kauhupupu
hei huulostat ihan minulta :)
- narf
Hyvä kysymys, itselläni on myös aiemmin mainittua piilovihaa, se vaan kasautuu pitkin päivää kun tulee ylikävellyksi ja ignooratuksi, ja kuitenkin on liian ujo laittamaan vastaan niin sisällehän se kasautuu odottamaan purkautumista.
Ujona ja hiljaisena tulee luultavasti annettua ympäristöön kuva että ajatusmaailmaltani olisin lähinnä pesusienen kaltainen, mutta mielestäni olen kuitenkin vähän enemmän kuin ulosantini antaisi ymmärtää.
Sitten piilovihasta vielä, se on eräänlainen kunnianhimon polttoaine, haluan menestyä koska tahdon näyttää etten ole pelkkä mykkä ja mitään sanomaton rotanpaska. Luulisi kai että olen kauhea vätys, mutta totta hemmetissä tahdon menestyä paremmin kuin ne moottoriturvat ja paskanjauhajat jotka päivittäin ylitse kävelevät. Löytynee myös jotain sadistin vikaa koska kostaminen on kivaa.- solli
Kun joku kirjoitti, että tällainen viha kuluttaa ja katkeroittaa niin olen kyllä aivan samaa mieltä. Välillä tunnen itseni henkisesti jotenkin uupuneeksi. Esimerkiksi tänään oli vanha tuttu tilanne; haahuilin kaupungilla vaateostoksilla melko ahdistuneena. Minulla(kin) on tämä tuttu ongelma, tunnen että minua tuijotetaan ja muutenkin ahdistaa. Sellaisissa tilanteissa pienetkin asiat ärsyttävät ihan suunnattomasti. Kun kääkkä nilkuttaa hitaasti kärryjensä kanssa edessä, kun lapsi alkaa kiljumaan kaupassa. Usein tulee sellainen inhon tunne, kuin vihaisin kaikkia tuntemattomia ihmisiä jotka kävelevät vastaan.
Kun sitten ajoin kotiin päin olin aivan poikki myös henkisesti, aina tulee paha mieli. Väsyttää olla aina ahdistunut ja vihainen. - eräs vaan
solli kirjoitti:
Kun joku kirjoitti, että tällainen viha kuluttaa ja katkeroittaa niin olen kyllä aivan samaa mieltä. Välillä tunnen itseni henkisesti jotenkin uupuneeksi. Esimerkiksi tänään oli vanha tuttu tilanne; haahuilin kaupungilla vaateostoksilla melko ahdistuneena. Minulla(kin) on tämä tuttu ongelma, tunnen että minua tuijotetaan ja muutenkin ahdistaa. Sellaisissa tilanteissa pienetkin asiat ärsyttävät ihan suunnattomasti. Kun kääkkä nilkuttaa hitaasti kärryjensä kanssa edessä, kun lapsi alkaa kiljumaan kaupassa. Usein tulee sellainen inhon tunne, kuin vihaisin kaikkia tuntemattomia ihmisiä jotka kävelevät vastaan.
Kun sitten ajoin kotiin päin olin aivan poikki myös henkisesti, aina tulee paha mieli. Väsyttää olla aina ahdistunut ja vihainen.Kehottaisin kääntymään jonkun ammattiauttajan puoleen jolle voisit purkaa ajatuksiasi.
- solli
eräs vaan kirjoitti:
Kehottaisin kääntymään jonkun ammattiauttajan puoleen jolle voisit purkaa ajatuksiasi.
En viitsi tuhlata rahoja ja kenenkään aikaa. Ei minulla mitään ongelmaa kuitenkaan ole.
- .....................
Sitä että olen käyttänyt 4 vuotta lähes päivittäin huumetta.
Varmaan osaksi siksi eivät uskoisi että olen ihan "normaali" enkä ottanut kovin kummoisesti vahinkoa hurjastelustani. - Nma
Minä olen kans rauhallinen ja hiljainen, nössö ujopiimä mutta sisälläni velloo uskomaton määrä vihaa ja agressiota.. pienetkin asiat saattaa saada miut raivon valtaan ja koska en osaa päästää sitä ulos niin sehän vaan kasaantuu. Kerran olen heittänyt kännykkäni seinään, kaverit oli pikkasen ihmeissään että mitäs hittoa nyt. Harrastan kuntonyrkkeilyä jossa purankin ne kaikki patoumat tyynyihin potkimalla ja lyömällä, helpottaa hiukan mutta mun pitäis oppia sanomaan suoraan jos joku ärsyttää mua.
- yritys
Että kaiketi voin olla mukavakin ihminen - se jää toisilta kenties huomaamatta. Heh heh...
No tottapuhuakseni, ujojen sisälle jää usein paljon hyvää, vaikka ujolla itsellä voi ollakin niin huonoksi mennyt itsetuntokin, että näkee vain noita pahoja piiloteltavia juttuja itsessään.
Toki voi olla paljon niitäkin ujoja, jotka tuovat hyvät kykynsä esille ja raivoavat kotona :D .
Mulla on varmasti monia pikkuisia taitoja, joita en ole osittain ujoudesta johtuen alkanut kehittämään. Osaa olen kehittänyt, mutta silti pitäny "pöytälaatikossa" ja joskus on sattumuksien kautta yllättänyt itsensä, kun on noita taitoja sitten ottanutkin esille jostain tilanteesta johtuen. Vastaanotto ei ole muuten yleensä hassumpi, mutta ujon sellainenkin "ekstrahuomio" positiivisessakin mielessä tuntuu hankalalta. Sekin estää ottamasta käyttöön jotain uinumassa olevia hyviä resursseja.
Vihankin voi kanavoida hyvin...sitä yritän opetella kovasti.
En ole opettelemassa pois ujoudesta enkä näyttämässä kenellekään mitään...vaan olen opettelemassa hyödyntämään itseäni varten tuota haurastakin luonteenpiirrettä.
Ylikävelijöitä yritän opetella ignooraamaan enkä pyri kasvattamaan mitään kostonhimoa heitä kohtaan tai "näyttämistä". - aika päinvastainen tilanne
Ulospäin vaikutan erittäin itsevarmalta, menestyvältä ja onnelliselta. Itse koen kuitenkin olevani ujo, rauhaton ja yksinäinen. Sitä tuskin kukaan minusta uskoisi, sillä seurassa olen toisenlainen kuin itsekseni.
Minulle usein sanotaan, että minulla on "muuri" ympärilläni. Miten saisin oman itseni esiin sen muurin takaa? En itse näe mitään muuria, mutta varmasti sellainen on olemassa, kun tunnen itseni usein ahdistuneeksi ja masentuneeksi.
Olen elämäni ulkoisiin puitteisiin varsin tyytyväinen, mutta toivon että minulla olisi enemmän "syvällisiä" ihmissuhteita. Ihmisiä, joiden seurassa voisin rentoutua ja jotka haluaisivat viettää aikaa juuri minun kanssani. Töistä, koulusta, harrastuksista ym. minulla on paljon tuttavia, mutta harvoihin ihmisiin minulla on henkilökohtaista suhdetta.
Monet lähimmät ystäväni ovat viime vuosien aikana muutaneet ulkomaille, joten heitä en luonnollisestikaan tapaa kovin usein (yhteyttä toki pidän netitse ym.)
Miten ihminen saa ystäviä? Sellaisia todellisia ystäviä?
Tutustun ihmisiin pinnallisesti suht helposti, mutta miten ihmisistä rakentuu toisilleen kannattavia tukiverkkoja?
Taidan monen ihmisen silmissä vaikuttaa pinnalliselta ja ylimieliseltä, mutta oikeasti en ole sitä. Olen hyvin herkkä ja luonnonläheinen, mutta ulkokuoreni (aina huoliteltu, itsevarma ym.) antaa ymmärtää muuta. Ovatko ne muut ihmiset sitten niin pinnallisia, kun sillä tavalla suhtautuvat minun ulkoiseen olemukseeni?
En tiedä, miltä tuo ylläoleva vuodatus kuulostaa teidän korviinne, mutta jos jollakulla on jotain hyvää sanottavaa, kuulisin sen erittäin mielelläni. Olen niin väsynyt itseeni.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399076Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737756Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681565366William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542285Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62060Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy811687Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191635Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921366Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4321304Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801182