Minne katosi Koppelin kioski?

Vastahan se avattiin.

Kuulin huhun, että viranomaiset oisivat puhaltaneet pelin poikki, koska olivat myyneet keskiolutta alaikäisille. Voisi hyvin kuvitella asian olevan näin, koska touhu vaikutti lievästi ilmaistuna ammattitaidottomata harrastelulta. Valikoima oli suppeampi kuin omassa ruokakaapissani.

Ja pelvelu oli todella ala-arvoista ja jotensakin olematonta. Kioski oli auki miten sattui. Eräskin sanoi, ettei enää viitsi turhaan tulla kioskille, koska se on kuitenkin kiinni. Jos esitti, että ottaisivat perusjuttuja myyntiin, niin vastaus oli, ettei niitä kuitenkaan kukaan osta ja sitten tulee tappiota. Siksi siellä myytiin vain pikkukarkkeja ja kaljaa. Voi hyvät hyssykät!

Kuinkahan Linnoahot sitten pitivät samaa kioskia monet vuodet 80 -luvulla aamusta iltaan ja palvelu pelasi?

Muutenkin pariskunnan touhut olivat omituisia. Isäntä puristeli sisään tulevien pikkutyttöjen takapuolia ja moitti näiden "likaisia" vaatteita ja keräsi olemattomia "hiuksia" näiden olkapäiltä sekä työteli käsiään näiden taskuihin. Samalla emäntä oli tiskin alla piilossa "huilaamassa". Todella erikoinen pariskunta!

0

599

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

        "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
        Maailman menoa
        739
        9097
      2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

        Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
        Maailman menoa
        373
        7784
      3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
        Maailman menoa
        160
        5408
      4. William ja Sonja Aiello ERO

        Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
        Kotimaiset julkkisjuorut
        54
        2292
      5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

        Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
        Kotimaiset julkkisjuorut
        6
        2069
      6. Se siitä sitten

        Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
        Ikävä
        82
        1698
      7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

        Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
        Kotimaiset julkkisjuorut
        19
        1646
      8. Ihastumisesta kertominen

        Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
        Ihastuminen
        92
        1381
      9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

        Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
        Maailman menoa
        434
        1310
      10. Stefusika räkättää

        kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        80
        1186
      Aihe