Kouluni eräs opettaja on todella mukava tyyppi. Hän osaa opettaa hyvin kaikki tärkeät asiat ja opetustapa on humoristinen. Koulussa hän vaikuttaa aika yksinäiseltä. En tiedä mitä muut opettajat ajattelevat hänestä. Hän ei ole erityisen ruma, mutta ei varmasti voittaisi mitään kauneuskilpailua.
Vapaa-ajallakin olen nähnyt hänet usein itsekseen. Kerran näin hänet kaupassa. Hän tervehti minua reippaasti ja käveli sitten ohitseni. Hetken päästä katsoin taakseni ja näin hänen poistuvan kaupasta. Siellä hän käveli kohti liukuovia ruokakassit käsissä ja pää kallellaan maata kohti. Siinä meinasi kyyneleet valua silmistä. Se oli herkkä hetki. Aika pysähtyi.
En tiedä mikä minulle tuli. Ajattelin vain että tuollaistako hänen arkensa on, ei luultavasti montaa ystävää taikka poikakaveria. Jokainen päivä on samanlainen.
Nykyinen elämäntyyli vaikuttaa hiukan epäreilulta. Vahvat, komeat ja kauniit henkilöt menestyvät erinomaisesti elämässä toisin kuin vähän rumemmat ja heikommat ihmiset. En halua toki yleistää. Ärsyttää joskus vain kun joidenkin mielipiteitä / olemassaoloa ei arvosteta tarpeeksi, vaan heidät jätetään oman onnensa nojaan.
Mielestäni tämän mainitsemani opettajan kuuluisi olla ihan eri paikassa kuin nyt. Itse asettaisin hänet johonkin johtotehtäviin kuuluisaan firmaan tai muuhun haluamaansa paikkaan. Mutta sehän on tietenkin mahdotonta. Haluaisin myös että hän olisi onnellinen, ja että hän löytäisi mukavan miehen.
Tämä on vähän outoa; haluan että opettaja menestyy loistavasti elämässä, sen sijaan, että ajattelisin oman elämäni tulevaisuutta! Ei luultavasti kovin moni ajattele tämmöisiä asioita. Itse aloin ajattelemaan tätä asiaa juuri tuolla kauppareissulla.
Kiitos jos jaksoit lukea tekstini lopppuun. :)
Vapaa-ajallakin olen nähnyt hänet usein itsekseen. Kerran näin hänet kaupassa. Hän tervehti minua reippaasti ja käveli sitten ohitseni. Hetken päästä katsoin taakseni ja näin hänen poistuvan kaupasta. Siellä hän käveli kohti liukuovia ruokakassit käsissä ja pää kallellaan maata kohti. Siinä meinasi kyyneleet valua silmistä. Se oli herkkä hetki. Aika pysähtyi.
En tiedä mikä minulle tuli. Ajattelin vain että tuollaistako hänen arkensa on, ei luultavasti montaa ystävää taikka poikakaveria. Jokainen päivä on samanlainen.
Nykyinen elämäntyyli vaikuttaa hiukan epäreilulta. Vahvat, komeat ja kauniit henkilöt menestyvät erinomaisesti elämässä toisin kuin vähän rumemmat ja heikommat ihmiset. En halua toki yleistää. Ärsyttää joskus vain kun joidenkin mielipiteitä / olemassaoloa ei arvosteta tarpeeksi, vaan heidät jätetään oman onnensa nojaan.
Mielestäni tämän mainitsemani opettajan kuuluisi olla ihan eri paikassa kuin nyt. Itse asettaisin hänet johonkin johtotehtäviin kuuluisaan firmaan tai muuhun haluamaansa paikkaan. Mutta sehän on tietenkin mahdotonta. Haluaisin myös että hän olisi onnellinen, ja että hän löytäisi mukavan miehen.
Tämä on vähän outoa; haluan että opettaja menestyy loistavasti elämässä, sen sijaan, että ajattelisin oman elämäni tulevaisuutta! Ei luultavasti kovin moni ajattele tämmöisiä asioita. Itse aloin ajattelemaan tätä asiaa juuri tuolla kauppareissulla.
Kiitos jos jaksoit lukea tekstini lopppuun. :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Että olet empaattinen opettajaasi kohtaan.Niin olen itse miettinyt samaa joskus että missähän sitä ihminen olisi jos oikeasti näkisi itsensä sellaisena kuin muut näkevät.Olisinko joku johtaja jossain vai tekisinkö sitä työtä josta lapsena unelmoin ( sairaanhoitaja) vai sitä missä olisin ollut taitava koko ikäni.Niin monet asiat vaikuttavat elämämme suuntaviivoihin ja valintoihin.Olisin halunnut sisustusarkkitehdiksi ja olen aina ollut hyvin visuaalinen ja hyvä piirtämään.Mutta koska olen ollut matematiikassa heikoilla niin isäni tyrmäsi moisen ajatuksen tyystin.Nytkin vielä ollessani yli 40 vuotias haluaisin edelleen sen ammatin.Olen tehnyt kyllä monia töitä ja hankkinut 2 muuta ammattia koulutuksella ja kolmannen vielä työssä oppien ,mutta teen vielä neljättä työtä ihan muualla.Elämä joskus heittelee meitä.Loppujen lopuksi kunhan leipänsä hankkii niin se riittää.Moni työpaikka on niin riskialtis muutoksille ja harva uskaltaa lähteä toteuttamaan itseään.Tulee perheet ja sukuvelvoitteet, jotka vaatii meitä toimimaan tiettyyn suuntaan.Ei aina voi ajatella itseään.Silti voi olla onnellinen tai edes tyytyväinen elämäänsä.Pään voi painaa alas koska tuuli ja viima tulee muuten kasvoihin.Ei se aina ole surun merkki.Ja joskus on helpottavaa kulkea pää painuksissa kuin kohdata kaikki vastaantulevat kasvot.Ei aina jaksa hymyillä ja olla avoimena koko maailmalle.Kun työssä koutuu olemaan niin paljon esillä.On hienoa että arvostat tuota opettajaasi ja toivon että kerrot sen hänelle jollain kauniilla tavalla.Jokainen meistä kaipaa tunnustusta ja rohkaisua niissä olosuhteissa missä kulloinkin elämme.Olen itse saanut kokea siunausta nimenomaan rohkaisijana ja kehoittajana ihmisten parissa.Se antaa uutta puhtia ja elämänhalua siihen arkiseen työhönkin ja se on sitä jotain!Se motivoi meitä tekemään ei vaan velvollisuutemme vaan innoittaen parempaan tulokseen.Kiitos on pieni sana jossa on paljon voimaa.
Kyllä se on ollut tässä maailmassa aina silleen, että vahvat, komeat ja kauniit henkilöt menestyvät. Ei sille vaan voi minkään. Sitä täytyy muuttua vahvaksi, jos on heikko ja haluaa menestyä.
Kyllä se hieman outoa on, että tässä maassa joku tuntee sääliä opettajaa kohtaan.
Ei oo yhtään outoa jos tuntee sääliä opettajaa kohtaan. Ihan sama asia kuin tuntisi sääliä sodan keskellä asuvia lapsia kohtaan. On hyvä, että edes joku ihminen tässä maailmassa välittää. Mielestäni on suorastaan rasistista, että vain vahvoja, komeita
ja kauniita ihmisiä "suositaan". Maailmassa on liikaa epäkohtia, joita voidaan muuttaa. Vaan haluaako kukaan tehdä asioiden eteen mitään?