Uutta A4:sta? Nykyinenhän on ollu jo vuodesta 2000 tai 2001.
Koska voi
Odotella
7617
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jatkettuun Skoda Octavia III pohjalevyyn, eli samaan kuin tuleva Passatkin. Seuraavassa A4:ssa on kone poikittain, kuten muissakin konsernin saman kokoisissa autoissa.
ja alustageometria muutetaan myös samaksi kuin Okussa, etupään ripustukset muuttuu okussa loistavaksi todettuun MacPherson joustintukitoteutukseen ja nelivedossa luovutaan quattrosta jne...
ja sähköjohtoina käytetään Mossen piuhoja, kuten skootassakin on tehty jo 60-luvulta alkaen...
takoo kyläseppä läkkipellistä.
Ocu III:n kanssa, ei nykyisen... Eli tulevan Ocun jatkettu pohjalevy tulee Passattiin ja A4:een
2007 kesällä saksassa,sitten myöhemmin täällä.
on myös Octavian vuotavat oventiivisteet, ja vedenpoitoreiät oviin saa lisätilauksesta.