Porilaiset ovat kuuluisia "satakuntalaisesta vittumaisuudesta", yrmeydestä, epäystävällisyydestä, epäluotettavuudesta, paskanpuhumisesta takana, sairaalloisesta narsismista, yhteistyökyvyttömyydestä ja saamattomuudesta.
Pori on myös kuuluisa tappajien kotipaikkakuntana.
Ja tappajien ihannoijina ja paapojina...
SK nimittää tänään Ulvilan tappajaa murhasta "epäillyksi". Ei huppujätkä ehkä tappanutkaan, se uhrihan saattoi kaatua ja lyödä päänsä...tai huppumies joutui puolustautumaan isännän hyökkäykseltä ja vaimohan on jäävi todistamaan mitään.
Porilaiset tappajia
25
4163
Vastaukset
- logiikkaa! Mihin oikein
pyrit?
- eikä tehdä noin
isoja kärjistyksiä ja hätäisiä yhteenvetoja. SK:n jutunkin voisi lukea ihan ajatuksen kanssa.
Kyseisessä rikoksessa on uhrina perhe, jonka kodissa on tapahtunut käsittämätön murhenäytelmä. Koti ja perhe ovat pyhiä asioita myös satakuntalaisille. - Positiivinen Porat
Olet väärässä.
Porissa ei ole mitään vikaa !
On valitettavaa ett yksitäinen härikkö, saa aikaan tälläisen !
Sinun pitää muistaa että porilaisia on n 100.000- ...
liitetty Poriin, vai mistä tuollaisen luvun sait?
Mutta totta silti, onhan nuo yksittäisiä henkilöitä.
Ja ensimmäisen viestin lähettäjälle tiedoksi, että "epäillyksi" pitääkin kutsua, kunnes on tuomittu. - kipexon
Porissa on 76.000 ihmistä, eikä 100.000!
- silloin epäillään
... kirjoitti:
liitetty Poriin, vai mistä tuollaisen luvun sait?
Mutta totta silti, onhan nuo yksittäisiä henkilöitä.
Ja ensimmäisen viestin lähettäjälle tiedoksi, että "epäillyksi" pitääkin kutsua, kunnes on tuomittu.Jos yöllä tulee ikkunan läpi huppumies, joka huitoo puukon kanssa ja hetken päästä samassa paikassa on kuollut puukotettu verinen äijä, niin onko tuo enää tappajaksi "epäilty".
Jos mainitaan nimi niin silloin on käytettävä ko. termiä, koska oikeus ei ole vielä tuominnut ko paskiaista.
Tosiaankin Porissa voi tapahtua vaikka niin, kuten alustajakin vihjaili, että vainaja todetaan syylliseksi ja hänelle annetaan tästä aiheuttamastaan hässäkästä pieni sakko. - niitä hulluja
on niinkin paljon?
Eipä silti, väitän että yleisesti media on syypää ihmisten pelkoon ja sitä kautta väkivaltaan. Tapa ennen kuin tulet tapetuksi. Näinhän on pitkään toimittu mm. USA:ssa, jossa media suorastaan mässäilee pelolla ja väkivallalla saaden ihmiset hysteerisiksi hermokimpuiksi. - Ei ihmisiä, vain
kipexon kirjoitti:
Porissa on 76.000 ihmistä, eikä 100.000!
porilaisia. Juri Ponttila
- irop..
silloin epäillään kirjoitti:
Jos yöllä tulee ikkunan läpi huppumies, joka huitoo puukon kanssa ja hetken päästä samassa paikassa on kuollut puukotettu verinen äijä, niin onko tuo enää tappajaksi "epäilty".
Jos mainitaan nimi niin silloin on käytettävä ko. termiä, koska oikeus ei ole vielä tuominnut ko paskiaista.
Tosiaankin Porissa voi tapahtua vaikka niin, kuten alustajakin vihjaili, että vainaja todetaan syylliseksi ja hänelle annetaan tästä aiheuttamastaan hässäkästä pieni sakko.Poria Ulvilaan...kaksi eri kaupunkia!
- sama
irop.. kirjoitti:
Poria Ulvilaan...kaksi eri kaupunkia!
Samaa kihlakuntaa ollaan, joten kihlakunnan syyttäjäkin on sama
- kipexon
Ei ihmisiä, vain kirjoitti:
porilaisia. Juri Ponttila
Vai niin.. No, miksi porilaisten asiat sitten kiinnostaa, kun täällä palstallakin pyörit? Jos olet(kuten esim. voisi kuvitella) stadilainen kermapylly, niin mene vain sinne trendilesbokahvilaan imuttamaan lattea ja kauhistele hintahtavine ystävinesi porilaisten junttiutta!
- pitsii nyplään, ja

kauhistele Porilaist miälen tillaa.
- opaste
Jos oikein tarkkaan luet esim. hesaria huomenna sunnuntaina ja katsot kun on taasen saatu 2.5 promillen kännissä ajellut ihminen kiinni ja häntä "EPÄILLÄÄN" rattijuoppoudesta. Eli suomessa kaikki on syyttömiä kunnes oikeusistuin tuomitsee.
- Arvi K.
Jos tyyppi puukottaa hengiltä toisen ihmisen, ei todellakaan se teon tehnyt törkypaskakasa ole epäilty vaan todellinen tappaja.
On eri asia yhdistää ko. teko johonkin identifioituun ihmiseen. Siinä yhteydessä epäilty on niin kauan syytön, kuin oikeus on todennut syyllisyyden.
Kirjoittakoot Hesari tai vaikka Jallu mitä vaan, mutta tappaja on tappaja. - ,,,ed,,,
Arvi K. kirjoitti:
Jos tyyppi puukottaa hengiltä toisen ihmisen, ei todellakaan se teon tehnyt törkypaskakasa ole epäilty vaan todellinen tappaja.
On eri asia yhdistää ko. teko johonkin identifioituun ihmiseen. Siinä yhteydessä epäilty on niin kauan syytön, kuin oikeus on todennut syyllisyyden.
Kirjoittakoot Hesari tai vaikka Jallu mitä vaan, mutta tappaja on tappaja.homma nyt vaan on niin, että poliisi aina epäilee tekijän syyllistyneen johonkin,,,on se sitten murha tai ylinopeus,,,syyttäjä vie jutun oikeuteen, jossa vasta annetaan tuomio,,,tällöin epäilty on joko syyllinen, siis murhaaja tai syytön, ei enää edes epäilty...
- mutta
,,,ed,,, kirjoitti:
homma nyt vaan on niin, että poliisi aina epäilee tekijän syyllistyneen johonkin,,,on se sitten murha tai ylinopeus,,,syyttäjä vie jutun oikeuteen, jossa vasta annetaan tuomio,,,tällöin epäilty on joko syyllinen, siis murhaaja tai syytön, ei enää edes epäilty...
jutun juuri kun oli se, että SK kirjoitti "epäillystä henkirikoksesta".
Ei kai se ole koskaan ollut epäilyä, onko henkirikosta ollut vai ei.
Tottakai tapahtuman funktioiminen johonkin henkilöön edellyttää puhumista "rikokseen epäillystä" niin kauan kunnes tuomio on lainvoimainen.
Ihmeen vaikea rahvaan käsittää tätä asiaa!!!!
- nukkuessaan
Moitit porilaisia, mutta voi porilainen olla hövelikin.
Voi kun se osaa lirkuttaa, kun se tarvii lainaan moottorisahaa, peräkärryä tai jazzien aikana kyytiä kävelykadulle.
Tosin sen jälkeen kun lainausakti on ohi, porilaisnaapuri kääntyy aina selin eikä morjestele, mutta onhan se mukava, että joskus kuitenkin porinmulkvistikin osaa näytellä ihmisten tapoja. - Kebab bisneksessä?
Porin alueellahan se on tunnetusti vaarallista !
- ...käydääs koulut loppuun e...
Satakuntalainen vittumaisuus ja hämäläinen hitaus ovat asioit, joista voi olla ylpeä.
"Epäilty" on henkilö, jota epäillään jostain lainvastaisesta, siis ei ole vielä tuomittu rikoksesta, josta häntä epäillään. Menikö jakeluun? Lue lehtiä ja kuuntele uutisia ja huomaat puhuttavan "epäillyistä" rikosuutisten yhteydessä alinomaan.- Edu Rauhanen, vas.
Epäilty tappaja ehkä tappoi miehen tai kaksi luultavasti Porissa tai Ulvilassa. Miehen epäillään tulleen ikkunasta tai ovesta tai tuuletusluukusta, piru ties, ja luultavsti kutsumatta.
Hän epäröi tulla sisään, mutta ehkä talonväen aggressiivisuus sai epäillyn vieraan epäileväksi ja hän ehkä luultavasti hiukan puukolla ja sorkkaraudalle pyörähteli peloissaan pimeässä ja ehkä hiukan sattui ihmisiin.
Epäillään, että henki olis lähteny isännältä, mutta korostamme, että tämä on vain epäilyä.
Maanantaina sen näkee, tuleeko epäilty uhri töihin.
Epäilen, ettei epäilty henkirikos olekaan totta vaan median ja poliisien harhaluuloa, turhaa epäilyä. - Ollaan kauheita
Edu Rauhanen, vas. kirjoitti:
Epäilty tappaja ehkä tappoi miehen tai kaksi luultavasti Porissa tai Ulvilassa. Miehen epäillään tulleen ikkunasta tai ovesta tai tuuletusluukusta, piru ties, ja luultavsti kutsumatta.
Hän epäröi tulla sisään, mutta ehkä talonväen aggressiivisuus sai epäillyn vieraan epäileväksi ja hän ehkä luultavasti hiukan puukolla ja sorkkaraudalle pyörähteli peloissaan pimeässä ja ehkä hiukan sattui ihmisiin.
Epäillään, että henki olis lähteny isännältä, mutta korostamme, että tämä on vain epäilyä.
Maanantaina sen näkee, tuleeko epäilty uhri töihin.
Epäilen, ettei epäilty henkirikos olekaan totta vaan median ja poliisien harhaluuloa, turhaa epäilyä.Ainakin kun mä nykyisin katson peiliin aamulla, mä pelästyn että nyt se tappaja joka tappaa kaiken mikä liikkuu, on tosa peilissä. Pitäskö oikein muuttaa Turkuun. Jos se peilikuva paranisi siellä. Kun siellä ei tapeta muuten kuin potkimalla vanhukset hengiltä pois etuilemasta sossunluukulta. Joo,o, sinne mä muutankii.
- ay-aktiivipiru
Ollaan kauheita kirjoitti:
Ainakin kun mä nykyisin katson peiliin aamulla, mä pelästyn että nyt se tappaja joka tappaa kaiken mikä liikkuu, on tosa peilissä. Pitäskö oikein muuttaa Turkuun. Jos se peilikuva paranisi siellä. Kun siellä ei tapeta muuten kuin potkimalla vanhukset hengiltä pois etuilemasta sossunluukulta. Joo,o, sinne mä muutankii.
Porissa pitää olla sossu, ay-aktiivi ja piruliisenluontoinen körmy.
Ystävällismieliset tai ulospäinsuuntautuneet leimataan sopeutumattomiksi, homoiksi tai kepulaisiksi ja niitä odottaa sama kohtalo kuin Jeltsinin vastustajia, puukko, pistooli tai myrkky. - okay
Edu Rauhanen, vas. kirjoitti:
Epäilty tappaja ehkä tappoi miehen tai kaksi luultavasti Porissa tai Ulvilassa. Miehen epäillään tulleen ikkunasta tai ovesta tai tuuletusluukusta, piru ties, ja luultavsti kutsumatta.
Hän epäröi tulla sisään, mutta ehkä talonväen aggressiivisuus sai epäillyn vieraan epäileväksi ja hän ehkä luultavasti hiukan puukolla ja sorkkaraudalle pyörähteli peloissaan pimeässä ja ehkä hiukan sattui ihmisiin.
Epäillään, että henki olis lähteny isännältä, mutta korostamme, että tämä on vain epäilyä.
Maanantaina sen näkee, tuleeko epäilty uhri töihin.
Epäilen, ettei epäilty henkirikos olekaan totta vaan median ja poliisien harhaluuloa, turhaa epäilyä.Ja muistetaan jättää se liiman imppaaminen vähemmälle...kyllä se siittä.
- Hjalmahr
Edu Rauhanen, vas. kirjoitti:
Epäilty tappaja ehkä tappoi miehen tai kaksi luultavasti Porissa tai Ulvilassa. Miehen epäillään tulleen ikkunasta tai ovesta tai tuuletusluukusta, piru ties, ja luultavsti kutsumatta.
Hän epäröi tulla sisään, mutta ehkä talonväen aggressiivisuus sai epäillyn vieraan epäileväksi ja hän ehkä luultavasti hiukan puukolla ja sorkkaraudalle pyörähteli peloissaan pimeässä ja ehkä hiukan sattui ihmisiin.
Epäillään, että henki olis lähteny isännältä, mutta korostamme, että tämä on vain epäilyä.
Maanantaina sen näkee, tuleeko epäilty uhri töihin.
Epäilen, ettei epäilty henkirikos olekaan totta vaan median ja poliisien harhaluuloa, turhaa epäilyä.Hyvä piikki! Nyt yksinkertaisetkin ymmärtävät, mikä ero on tappajalla ja tappajaksi epäillyllä.
Tänään Satakunnan Kansa kirjoitti jo "tappajasta" eikä "epäillystä tappajasta". - ,,,ed,,,
Edu Rauhanen, vas. kirjoitti:
Epäilty tappaja ehkä tappoi miehen tai kaksi luultavasti Porissa tai Ulvilassa. Miehen epäillään tulleen ikkunasta tai ovesta tai tuuletusluukusta, piru ties, ja luultavsti kutsumatta.
Hän epäröi tulla sisään, mutta ehkä talonväen aggressiivisuus sai epäillyn vieraan epäileväksi ja hän ehkä luultavasti hiukan puukolla ja sorkkaraudalle pyörähteli peloissaan pimeässä ja ehkä hiukan sattui ihmisiin.
Epäillään, että henki olis lähteny isännältä, mutta korostamme, että tämä on vain epäilyä.
Maanantaina sen näkee, tuleeko epäilty uhri töihin.
Epäilen, ettei epäilty henkirikos olekaan totta vaan median ja poliisien harhaluuloa, turhaa epäilyä.jos et ole ammatiltasi asianajaja, hakeudu oikkikseen ja hanki lakimiehen paperit,,,juuri noin asiaa käsittelee ja esittelee puolustusasianajaja...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399076Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737756Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681565366William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542285Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62060Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy811687Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191635Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921366Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4321304Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801182