Heinolassa ilmestyvä paikallislehti Itä-Häme toteaa tänään ”Näin on”- palstallaan seuraavaa:
”Niskalan mielipide Hartolasta pitää paikkansa. Kunnan asioita hoitavat eläkeläiset, ”kylähullu” ja sivukylien kuppilavaltuutetut”.
Kukaan ei tiedä, montako juttua palstalle tulee toimituksen omista
kännyköistä ”kuin lukijan lähettämänä”, mutta ei ole vaikeaa arvata, kehen henkilöön viitataan jälleen leimaavasti, kun puhutaan Hartolasta ja ”kylähullusta”.
Mutta Itä-Häme-lehti: Kukahan nyt on kylähullu ?!
Itä-Hämeen toimitus voi vilkaista ikkunasta ulos hiihtokelejä arvioiden ja muistaa, kuinka se käytti ennen näkemättömän raskasta asetta, pääkirjoitusta, puolustaessaan kunnantakuiden myöntämistä laskettelurinne Purnuvuorelle ja hyökätessään sen nyt ainoaksi viisaaksi todetun valtuutetun Hartolassa kimppuun typerän röyhkeällä tavalla.
Eikä Itä-Häme-lehdestä löydy miestä pyytämään julkisesti anteeksi ja korjaamaan virhettään, vaikka hiihtokelit näyttävät vain ”paranevan” ulkona.
Kyllä kuntaministeriön Mannisen tai virkamiehistön tulisi jo vihdoin puuttua Hartolan ”kunnanjohtajien” ja Itä-Häme-lehden toimintaan, kun näin järjetöntä asiaa yritetään ajaa väkipakolla persaukiseen ja lakkauttamisuhan alla olevaan kuntaan.
Kukahan on hullu,Itä-Häme ?
Katso ikkunasta ulos
1
654
Vastaukset
- kyläpäällikkö
Taitaa meidän oma mussukkamme, alias kyläkana survoa juttujaan höyhenpeitteensä altta vähän joka lehteen.
Ilmeisesti pojua risoo elämä sen verran, että pitää päteä joka paikassa ontuvine kirjoituksineeen, joita on palsta pullollaan.
Hänen häpeällisemmät mokansa on sotavetaraanit ja sen jälkeinen maaseuduilla elävä kovaa työtä tekevä kansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199