Moi!
Heti alux mä sanon, et jos teil on samanlaisii kokemuksii, vastatkaa!!! Please, tää on mulle tosi tärkeetä!
Mä oon koko ajan kuilun reunal, kellon ympäri.. Mihin ikinä menen, mitä ikinä teenkin, mun mieleeni palaa aina mun elämäni kurjat asiat... Ja se et mitä h*lvettiä mä täällä teen?.. Kertaakaan en ole elämässä yrittänyt itsari,mut ei se kyl olekaan ollut kaukana.. Mut silti se pyörii koko ajan mun mielessäni.. On pyöriny siitä asti, kun mä tulin koulukiusatux 7.luokal, tai itseasias tulin koulukiusatux jo 4.luokal, mut vast 7.luokal alko pyörii mielest noi asiat..
Mä en itse asias ees tajua minkä takia mua kiusattiin, sil olin ihan normaalin näkönen nuori ja muutenkin normaali.. Ei silt nykyään kiusataan mitä idioottimaisempien asioiden takia, ja oon sitä mielt et pienikään kiusaaminen on pahasta! Se jättää ikuiset arvet sisälle!!! Ne ei lähde koskaan pois, ei ajan kulues eikä vaik kävis joka hemmetin psykologin luona!!!
Kun mua koulukiusattiin, mua ei pelkästään nimitelty vaan tehtiin myös ruumillist kiusaamist.. Jos kiusaajani kulki esim. välitunnil mun ohi, niin kyl silt yleensä aina tuli joko potku jalkaa, tönäisy tai joskus jopa sylkäistiin jalkaan... Ulkovaatteni löysin milloin mistäkin; roskista, ulkoa tai aivan jostai muusta koulurakennuksesta.. Joskus jopa löysin koulun seinältä lapun jossa minua haukuttiin ties miksi..
Mut mä olin hiljaa... Mä en puhunut tai kertonut täst kenellekää.. Kaverit kyl tiesi, tai siis ne kaverit jotka mul oli, mut ne ei kertonu kenellekää, koska mä olin niit vartavasten kieltänyt... Koska mua oltiin uhkailtu, et jos mä kertosin jollekin, seurais jotain pahempaa.. Ja mä en halunnut muutenkaa kertoa, se olis ollut mulle tunne kuin olisin antanut perix tai jotai... Ja mä todella tiedän et jos olisin kertonu, se olis jatkunu entist pahempan vähän ajan kulues...
Oon täl hetkel 9.luokal, mua ei enää kiusata, en tie mix, ehkä six et osa näist kiusaajist ei oo enää meen koulus... Mä en kestäis enää.. Mulle tapahtu viime keväänä jotain todella kauheeta, mä muutuin täysin, silloin mulla oli itse murhan teko ympäri kelloa mielessä.. Aloin viillellä itseäni, oli tunne että mun täytyi kärsiä... Se mitä mun elämässäni tuolloin tapahtui, en halua tässä sanoa... Niin siis aloin viiltelemään itseäni ja viiltelen joskus vieläkin.. Joskus jopa poltin itseä.. olin yhdessä vaiheessa (n. kuukauden verran) ns. "uskovainen", no joo, en nyt mikää himo uskovainen, mut rukoilin päivittäin mikä on mulle todella outoa.. Lopetin, koska tajusin et en saa siit mitää apuu, ja nykyään en ole tippaakaan uskovainen.. Yhdessä vaiheessa olin kai jonkun näköinen satanismikin.. en tiedä mitä se oli, mut pyysin apuu joltai pimeilt voimilt, ja lopult se meni siihen etten uskaltanu nukkuu kunnol pimees... Sit mä tajusin et siitäkää ei oo apuu ja tajusin myös sen et kaikist parasta on olla "oman itsensä herra"... Nykyään en usko mihinkään.. Voin sanoa, että kiusaajat saivat nuorempana todella korkeana ollen itseluottamukseni laskemaan todella alas.. Nykyään en usko tuskin edes itseeni... Se tässä on kaikista pahinta...
Miettikää kiusaajat toinen kerta; tai tässä hyvä neuvo, älkää miettikö kertaakaan alkaisiko kiusata jotai vaan älä ajattele kiusaavasi jotain!! Kenenkään ei pitäisi tulla koskaa elämänsä varrella kuisatuksi tai sorretuksi!!!
Se jättää ikuiset arvet ihmiseen, niin sisäisesti kuin ulkoisesti *vilkaisee kättää ja näkee valkaet arvet, jotka eivät lähde koskaan pois, ne säilyvät minulla ikuisesti muistuttaakseen itselle milläistä elämä voi olla pahimmillaan.. En siis pääse niistä koskaa eroon... Ja niitä tulee varmasti vielä monta*...
Heti alux mä sanon, et jos teil on samanlaisii kokemuksii, vastatkaa!!! Please, tää on mulle tosi tärkeetä!
Mä oon koko ajan kuilun reunal, kellon ympäri.. Mihin ikinä menen, mitä ikinä teenkin, mun mieleeni palaa aina mun elämäni kurjat asiat... Ja se et mitä h*lvettiä mä täällä teen?.. Kertaakaan en ole elämässä yrittänyt itsari,mut ei se kyl olekaan ollut kaukana.. Mut silti se pyörii koko ajan mun mielessäni.. On pyöriny siitä asti, kun mä tulin koulukiusatux 7.luokal, tai itseasias tulin koulukiusatux jo 4.luokal, mut vast 7.luokal alko pyörii mielest noi asiat..
Mä en itse asias ees tajua minkä takia mua kiusattiin, sil olin ihan normaalin näkönen nuori ja muutenkin normaali.. Ei silt nykyään kiusataan mitä idioottimaisempien asioiden takia, ja oon sitä mielt et pienikään kiusaaminen on pahasta! Se jättää ikuiset arvet sisälle!!! Ne ei lähde koskaan pois, ei ajan kulues eikä vaik kävis joka hemmetin psykologin luona!!!
Kun mua koulukiusattiin, mua ei pelkästään nimitelty vaan tehtiin myös ruumillist kiusaamist.. Jos kiusaajani kulki esim. välitunnil mun ohi, niin kyl silt yleensä aina tuli joko potku jalkaa, tönäisy tai joskus jopa sylkäistiin jalkaan... Ulkovaatteni löysin milloin mistäkin; roskista, ulkoa tai aivan jostai muusta koulurakennuksesta.. Joskus jopa löysin koulun seinältä lapun jossa minua haukuttiin ties miksi..
Mut mä olin hiljaa... Mä en puhunut tai kertonut täst kenellekää.. Kaverit kyl tiesi, tai siis ne kaverit jotka mul oli, mut ne ei kertonu kenellekää, koska mä olin niit vartavasten kieltänyt... Koska mua oltiin uhkailtu, et jos mä kertosin jollekin, seurais jotain pahempaa.. Ja mä en halunnut muutenkaa kertoa, se olis ollut mulle tunne kuin olisin antanut perix tai jotai... Ja mä todella tiedän et jos olisin kertonu, se olis jatkunu entist pahempan vähän ajan kulues...
Oon täl hetkel 9.luokal, mua ei enää kiusata, en tie mix, ehkä six et osa näist kiusaajist ei oo enää meen koulus... Mä en kestäis enää.. Mulle tapahtu viime keväänä jotain todella kauheeta, mä muutuin täysin, silloin mulla oli itse murhan teko ympäri kelloa mielessä.. Aloin viillellä itseäni, oli tunne että mun täytyi kärsiä... Se mitä mun elämässäni tuolloin tapahtui, en halua tässä sanoa... Niin siis aloin viiltelemään itseäni ja viiltelen joskus vieläkin.. Joskus jopa poltin itseä.. olin yhdessä vaiheessa (n. kuukauden verran) ns. "uskovainen", no joo, en nyt mikää himo uskovainen, mut rukoilin päivittäin mikä on mulle todella outoa.. Lopetin, koska tajusin et en saa siit mitää apuu, ja nykyään en ole tippaakaan uskovainen.. Yhdessä vaiheessa olin kai jonkun näköinen satanismikin.. en tiedä mitä se oli, mut pyysin apuu joltai pimeilt voimilt, ja lopult se meni siihen etten uskaltanu nukkuu kunnol pimees... Sit mä tajusin et siitäkää ei oo apuu ja tajusin myös sen et kaikist parasta on olla "oman itsensä herra"... Nykyään en usko mihinkään.. Voin sanoa, että kiusaajat saivat nuorempana todella korkeana ollen itseluottamukseni laskemaan todella alas.. Nykyään en usko tuskin edes itseeni... Se tässä on kaikista pahinta...
Miettikää kiusaajat toinen kerta; tai tässä hyvä neuvo, älkää miettikö kertaakaan alkaisiko kiusata jotai vaan älä ajattele kiusaavasi jotain!! Kenenkään ei pitäisi tulla koskaa elämänsä varrella kuisatuksi tai sorretuksi!!!
Se jättää ikuiset arvet ihmiseen, niin sisäisesti kuin ulkoisesti *vilkaisee kättää ja näkee valkaet arvet, jotka eivät lähde koskaan pois, ne säilyvät minulla ikuisesti muistuttaakseen itselle milläistä elämä voi olla pahimmillaan.. En siis pääse niistä koskaa eroon... Ja niitä tulee varmasti vielä monta*...
Vastaukset 4
Vanhimmat
hyvin tutulta! Onko sulla sähköpostia niin voitas vaikka vaihtaa ajatuksia?
mun mailini on [email protected] eli jos joku haluis kirjotella, niin pistäkää postia!!!
Olis kiva jutel ja kuulla muitten mielipiteit ja kokemuksii...
Siinä tosiaan itsetunto saa melkoisen kolhun.
Mitä mun isovanhemmat on kertonut, niin olin lapsena kuulemma oikein erikoisen pirteä. Kokoajan vauhdissa ja hymyä riitti. Sitten jossain välissä ala-astetta mua alettiin kiusaamaan. (Ja mä en siis ole ihan "normaalin" näköinen, kuten sä. Joten en voi ihmetellä) Mutta se kiusaaminen siis jatkui ylä-asteen kahdeksannelle luokalle asti. Ei se mitenkään yht-äkkiä loppunut, vaan oikeastaan ajan kanssa seiskalta ysille.
Mutta mun itsetunto on tällä hetkellä ihan nollassa. Siitä kiitos kiusaajille. Mulla ei ole kavereita, ja elämä menee ihan perseelleen. Miten voisi ollakaan kavereita, kun on liian ujo ja hiljainen? Kiitos vaan kiusaajille.
Jos nykyään nään missään ketään kiusattavan, sama vaikka kiusaaja olisi mua 5 vuotta nuorempi. Niin taatusti puuttuisin siihen, ja saattaisin jopa lyödä heti kunnolla tuota tyyppiä. Niin paljon vihastuttaa kun toisten elämä mennään pilaamaan, ja ihan turhaan. Siitä ei ole kiusaajallekaan mitään hyötyä.
Must olis tosi kiva jos pystyisit/voisit mailata mulle, niin voitais vaihtaa ajatuksii...
Mun mailini on [email protected]
*Pärjäile*