Iskias?

Mulla ilmaantunut ihme kipupiste hiukan häntäluusta vasemmalle. Tuntuu ihan kun joku painaisi hermoon. Joskus kävellessä sattuu melkosesti. Mitäköhän tämä on, johtuisiko ryhdin muutoksesta? Onko joku kärsinyt iskiaksesta raskauden aikana? Miltä se tuntui ja hoiditko jotenkin? Tulehdushan luulisi olevan haitallinen sikiölle jos sitä ei hoida..
4820
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

minua on myöskin vaivannut melkein raskauden alusta asti vihlovat kivut molemmissa kankuissa. Lääkäri selitti asian hormonimuutoksilla, kun paikat alkavat löystyä jo raskauden alussa. Kipu tuntuu eniten juuri kävellessä, vihloo niin että meinaa mennä "jalat alta". Teen seisomatyötä, ja lopulta koko alaselkä kipeytyi niin etten kärsinyt iltaisin enää kävellä kunnolla. Jäinkin viime viikolla sairaslomalle, ja luulen etten enää töihin kykene kun vatsakin alkaa vasta kunnolla kasvaa. Nyt on rv 22 menossa.

Äänestä

Iskiasoireyhtymällä tarkoitetaan selästä toiseen pakaraan ja jalkaan säteilevää kipua, joka aiheutuu hermojuurien puristustilasta.

Syynä tähän voi olla esimerkiksi tulehdus tai lannerangan välilevyn esiinluiskahdus eli välilevytyrä tai lannekanavan ahtauma. Syynä voi olla myös välilevyn rappeuma, se on erityisesti tyypillinen raskasta fyysistä työtä tekevien keskuudessa. Iskiaksen laukaisijana voi olla esimerkiksi huonot työasennot, kuten jatkuva staattinen jännitys tai lihasrasitus, joka kuormittaa yksipuolisesti selkää ja lihaksia. Myös veto, kylmä ja tärinä voivat laukaista kivun.

Iskiaskipu säteilee lantioon ja alas sääreen tai jalkaterään saakka. Toisinaan iskiaskipua voi esiintyä molemmissa jaloissa. Kivun lisäksi oireena voi olla ihon tunnottomuutta ja jalan lihaksien heikkoutta.

Iskiasvaiva paranee yleensä hyvin, vaikka paraneminen voi noin puolella tapauksista kestää kuukauden ja joskus pitempäänkin.


Omahoito


Vältä selän kuormitusta kipuvaiheessa.
Tukiliivit voivat osalla potilaista lievittää kipua.
Kipulääkkeistä, kuten asetyylisalisyylihappoa, ibuprofeenia tai parasetamolia sisältävistä lääkkeistä, on apua kipuvaiheessa. Niitä saa apteekista ilman reseptiä.
Liiku normaalisti kivun sallimissa rajoissa, mutta vältä tilanteita, joissa selkä kipeytyy.
Kun kivut helpottavat aloita selkä- ja vatsalihasten harjoitukset. Kiinnitä huomio työskentely- ja istuma asentoihin. Useilla paikkakunnilla toimii terveyskeskuksen yhteydessä kuntoneuvola, josta saat yksilöllisiä ohjeita selkäjumppaan.


Milloin lääkäriin?


Sinulla on tunnottomuutta alavartalon alueella.
Sinulla on virtsan karkailua, virtsaamisvaikeuksia tai ummetusta.
Jalka tai jalkaterä menee veltoksi.
Sinulla on kuumetta selkäkivun yhteydessä.
Sinulla on voimakas alaselkäkipu tai kipu jatkuu yli kaksi viikkoa.

Äänestä

Jos olet joskus kaatunut takamuksellesi (niin kuin me kaikki luultavasti joskus olemme) Olet saattanut murtaa häntäluusi tietämättäsi. Kun nivelet alkavat löystyä niin murtunut häntäluu (jos on esim. päässyt vääntymään tai vaihtamaan paikkaa murtumisen seurauksena) tulehduttaa lihaksia niin ettei liikkumaan pysty. Itselläni oli tämä vaiva.Kivut lähti synnytyksen jälkeen pois. Jos epäillään murtumaa se täytyy kuvata, koska luu on saattunut vääntyä niin että synnyttäessä luu repii vauvan pään auki. Yhdelle ystävälleni kävi näin... Itselläni luu oli vääntynyt, mutta eri suuntaan, joten siitä ei synnytyksessä ollut haittaa.

Äänestä
  • lääkäri pystyi diagnosoimaan murtuneen häntäluun pelkästään painemalla ja kokeilemalla häntäluun kohdalta. Oli niin pahasti luutunut väärin, että tunsi sen heti. Loppuraskaudesta sitten kuvattiin ja varmistettiin että pystyn synnyttämään alakautta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rv 11+0 kirjoitti:

Mulla ilmaantunut ihme kipupiste hiukan häntäluusta vasemmalle. Tuntuu ihan kun joku painaisi hermoon. Joskus kävellessä sattuu melkosesti. Mitäköhän tämä on, johtuisiko ryhdin muutoksesta? Onko joku kärsinyt iskiaksesta raskauden aikana? Miltä se tuntui ja hoiditko jotenkin? Tulehdushan luulisi olevan haitallinen sikiölle jos sitä ei hoida..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu