EI ALKOHOLIA lääkehoidon

aikana

Tosi surkea juttu, mutta oon ottanut kuppia samaan aikaan kun mulla on ollut mielialalääkitys päällä. Suoraan sanottuna pelottaa. Mitä haittaa itselleni olen mahtanut jo saada aikaan.

Pari vuotta oon ottanut aamuisin 50mg Sertralin hexalia. Tänä vuonna en onneksi ole juonut humalaan asti kovin usein, mutta viime vuonna join olutta ja joskus breezereitä suunnilleen 1-2 kertaa kuukaudessa.

Yhteisvaikutuksia en ole huomannut. Onko jollakin kokemusta? Poistuuko haitat elimistöstä? Mitä teidän lääkärinne on sanoneet alkoholista? Tilasin lekurilta ajan, mutta siihen on vielä aikaa.
Päihteetöntä elämää ja jaksamista!

15

1346

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kolppanen

      muistaakseni kohtuudella eli naisilla ei yli 5 annosta päivässä. Myös rasite elimistölle on todellinen, kun puhutaan lääkityksestä ja muista aineista tai edes pelkästä lääkityksestä. Mulla on esim. elinsiirrot boikotissa fyysisen sairauden vuoksi. Hieman hirvittää tää neuroleptisukupolvi.

      • huolissani

        nykypäivän meiningistä.. Tottahan on jo että yksin alkoholi on myrkky. Oon ymmärtänyt että maksan toiminta kuormittuu, maksa joutuu samaan aikaan poistaa sekä alkoholia että lääkettä. Minkä sairauden takia sulla on elinsiirrot boikotissa?

      • ...
        huolissani kirjoitti:

        nykypäivän meiningistä.. Tottahan on jo että yksin alkoholi on myrkky. Oon ymmärtänyt että maksan toiminta kuormittuu, maksa joutuu samaan aikaan poistaa sekä alkoholia että lääkettä. Minkä sairauden takia sulla on elinsiirrot boikotissa?

        Itsellä mennyt joskus törppö ja toinenkin. Verikokeissa käyn useamman kerran vuodessa ja maksa-arvot pysyneet rajojen puolivälin alla. Ei nykyaikaiset lääkkeet kovin paljon maksaa kuormita. Jotkut vaativat toki erikseen tarkkailua.

      • alkuper.
        ... kirjoitti:

        Mitä lääkettä syöt? Onko sulla mielealalääkitys ja kuinka suuri annos per päivä? Oletko huomannut jotain yhteisvaikutuksia?

      • ....
        alkuper. kirjoitti:

        Mitä lääkettä syöt? Onko sulla mielealalääkitys ja kuinka suuri annos per päivä? Oletko huomannut jotain yhteisvaikutuksia?

        Mulla oli pitkään efexor 225 remeron 60. Sitten pitkään ollut surmontil 250 lamictal200 tarpeen mukaan rahoittavia ja muita päälle esim zyprexa, gabapentin.
        Yhteisvaikutuksia on tuntunut monienkin lääkkeiden kanssa ja silloin ei teekään mieli ottaa. Esim zyprexan kanssa krapula saa ihan uuden merkityksen ja alkoholi jää pois luonnollisesti.

        Mutta aiheeseen, eli noilla ei mun maksa-arvot ole nousseet. Tietenkään alkoholin käyttöä en suosittele, mutta uskoisin, ettei bisse joskus tee juuri pahaa. Hyvässä seurassa nautittuna saattaa vaikka piristääkin.

    • härkä

      Moi!
      En ole absolutisti itsekkään, mutta sinun kohdalla kun on kyseessä masennus, niin alkoholi ei sovi alkuunkaan. En sano tätä, että siitä kauheita seuraisi jos juot, mutta masis ei oikein tykkää alkoholista. Lääkkeen teho laskee, mutta noilla sinun määrillä se ei ole ongelma. Älä jätä ystäviäsi ja menet niin kuin ennenkin. Voit tilata alkoholia, mutta juo vähän vain. Se, että tautisi paraminen hidastuu alkosta, mutta ota kun otat vähän. Tuskin sinulle on mitään tapahtunut, mutta lääkärissä voit käydä, jos asia vaivaa. Olen psyk. erik. sh., tämän sanon, siksi että tiedän asiasta jotain. Parasta tietysti olisi täydellinen alkoholittomuus. Esitietojen pohjalta, voin sanoa, että mitään tuskin on sattunut. Masis ja alko ei hyvä yhdistelmä!

      • keinot vähissä

        Kun olet asiantuntija, kysynkin sinulta. Lääkäri totesi testien avulla lievän masennuksen. Menin kyllä lääkäriin vaikean unettomuuden vuoksi. kotiasiat ok. Reagoin tosi herkästi psyykenlääkkeisiin, joten en nyt syö niitä. Efeksoria, remeronia ja truxalia kokeiltiin, ei apua.
        Lääkitys on tällä hetkellä unettomuuteen 2 opamoxia iltaisin itse pyytämäni dormicum 15 mg. kun herään yöllä saan ottaa vielä lisäksi 2 opamoxia. Olen nukkunut 6-7 h yössä, tosin heräilen välillä.
        Mitä sanot asiantuntijana ed. mainitusta, olenko saanut oikeanlaista hoitoa. Lähden pitkälle matkalle jouluksi, näillä eväilläkö? PELOTTAA !!

      • härkä
        keinot vähissä kirjoitti:

        Kuten huomaat lääkkeet toimivat eri ihmisillä eritavoin. Rauhoittava lääkitys sinulla on melko pieni, joka hyvä. Sitä voi tarpeen vaatiessa nostaa. Dormicum on hieman yllättävä, että sitä vielä joku suostuu määräämään. Se oli jossain vaiheessa pois markkinoilta, koska huumeiden käyttäjät työnsivät suoneen, ja joillekin aiheutti päivällä nukahduksia. Kuten olet varmaan huomannut, sitä ei saa kuin 20kpl kerralla. Jos hoitosi perustuu pelkästään lääkkeisiin, et mielestäni saa oikeanlaista hoitoa. Lääkkeistä päätellen kärsit jännityksestä, ahdistuksesta ja masennuksesta. Jos menet ulkomaille, ota reseptit mukaan. Tullissa ei tule sitten vaikeuksia. Käy vielä lääkärissä kertomassa näistä vaikeuksista. Hyvää matkaa!

      • aloittaja
        härkä kirjoitti:

        Kiitos Sinulle nopeasta vastauksestasi. Sen verran tuosta dormicumista, että pyysin sitä itse.
        Soitin tänään lääkärilleni, ja hoito jatkuu, kun kotiudun. En halua ennen matkaa uutta lääkettä, josta tulee ensin sivuoireet, ja jos joutuu lopettamaan kesken, siinähän se matka onkin pilalla. Toivon myös, että aurinko tekee tehtävänsä, minulle tälläinen ilma on myrkkyä.

        Hyvää joulunodotusta !

      • keinot vähissä
        aloittaja kirjoitti:

        Lisäystä edelliseen, muisti myös vähissä, kun luulee olevansa keskustelun aloittaja.

    • minävaann

      No itse syön paroksetiinia 20 mg/pv (entinen lääkitys 100 mg sertraliinia) ja juon alkoholia parhaimmillaan kahdesti viikossa humalahakuisesti, en oo tätä lääkärille kertonut mutta en halua lopettaakaan juomista, kaikki sosiaalinen elämä loppuis siihen... :(

      • härkä

        Moi!
        Tuo alkoholin juominen on aika yleistä sinulla, mutta mieti millaisia määriä. Kun tiedät, että otat jonain päivänä, jätä vaikka sinä päivänä lääke ottamatta. Lääkettä on tietysti veressä, mutta ihan huipussaan. Älä lopeta sosiaalisia suhteita ja saa sitä juoda alkoholitonta juomaa. Tärkein asia tulee tässä ja sanon suoraan, että ilmeisesti kärsit masennuksesta, paniikkihäiriöstä ym. Alkoholi ei auta sinua, jos juot noin paljon. En tarkoita silloin tällöin ottamista, mutta lääkkeen vaikutus on koko ajan vajavainen, joten et pysty pääsemään lääkkeen huippupitoisuuksiin. En halua moralisoida sinua välillä on ihan ok ottaa pienet humalat. En itsekään ole absolutisti.

      • kiittää

        Kiitos härälle vastauksista. Olin eilen psykiatrin juttusilla, ja sain tietää ettei minulla ole hätää, niin kuin arvelitkin. Itse asiassa annostani pienennettiin yhteisestä päätöksestä.

        Sain lisätietoa alkoholista, eli se ei ainakaan paranna masentuneen oloa. Mutta se ei ole täysin kielletty. Puhun nyt omasta tilanteestani. Vakavampi masennus on eri juttu, ja varsinkin kun käytössä on kahta tai useampaa lääkettä. Kannattaa aina kysyä lääkäriltä, voiko lääkehoidon aikana juoda ja kuinka paljon.

        Olin jo aika huolissani, ja osittain siksi päädyinkin tänne kysymään muiden kokemuksia. Hyvä että asiasta keskustellaan - Suomi on kärkisijoilla sekä alkoholin että lääkkeiden lisääntyneessä käytössä!

        Keskustelu jatkukoon ja Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

      • Minä vaan..
        kiittää kirjoitti:

        Hei!
        Oman lääkärini mukaan alkoholin suhteen ei tarvitse olla absolutisti. Suuret määrät ovat varmasti haitallisia ja heikentävät hoitotulosta, kuten tuossa jo aiemmin on todettu. Pahinta varmasti kuitenkin on sen huonon omantunnon kanssa. Harvoin, mietoja ja kohtuudella. Siinä minun neuvoni.

      • alkuper.
        Minä vaan.. kirjoitti:

        Hei!
        Oman lääkärini mukaan alkoholin suhteen ei tarvitse olla absolutisti. Suuret määrät ovat varmasti haitallisia ja heikentävät hoitotulosta, kuten tuossa jo aiemmin on todettu. Pahinta varmasti kuitenkin on sen huonon omantunnon kanssa. Harvoin, mietoja ja kohtuudella. Siinä minun neuvoni.

        Ei maailma kaadu vaikka joskus ottaa kohtuudella. Huonon omantunnon kanssa olen mäkin kamppaillut, ja yritän nyt jatkossa olla vähän fiksumpi. Kummasti helpottaa kun vähän armahtaa itseään ja toteaa olevansa ihan hyvä tyyppi, vaikkakaan ei niin täydellinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe